Elokuun luetut

elokuussa oli paljon hyviä lukukokemuksia!
Lue elokuun kirjoistani melkein mikä vain - tai anna mahdollisuus ainakin seuraaville:

Vaikka aloitin Janakan Röyhkeyskoulun vähän ylimielisissä tunnelmissa, sain siitä aivan mainiot värinät. Osui niin hyvin yksiin vasta-alkaneen mentorointi-työnohjausprosessin kanssa. Kiitokset Sutkautuksille kirjavinkistä!

Essi Ihosen nuortenkirjamainen Ainoa taivas on henkäyksenherkkä tarina uskonnollisesta yhteisöstä. Tunnelmaltaan hyvin erilainen kuin alkukesän uskonnollisten yhteisöjen lukumaratonini. Pidin.

Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin - tästä ei ehkä voi sanoa mitään uutta - varsinkaan kun luin sen jo toistamiseen. Mutta jos et vielä ole tutustunut Kankimäen kirjoihin, tee se nyt! On vähän epäreilua, että joku osaa kirjoittaa noin mainiosti.

Elokuussa lukemani elämäntarinat  Tara Westoverin Opintie ja Shaun Bythellin Elämäni kirjakauppiaana - olivat kumpainenkin hyviä lukukokemuksia, keskenään toki kovin erilaisia. Jos kaipaat päiväkirjamuotoista puolisynkeää huumoria, lue antikvaarinpitäjän muistelukset. Jos taas uskonnolliset yhteisöt kiinnostavat, anna Tara Westoverille mahdollisuus.

Ja kuukauden helmi: Kimmo Ohtosen Karhu - voimaeläin. Se on tullut minulle jonkin e-kirjapalvelun maksuttomana sisäänheittotuotteena, latasin koneelleni ja unohdin koko jutun. Kunnes lomamatkalla lentokoneessa kaipasin varaamani supertylsän pokkarin sijaan jotain muuta luettavaa.
Mitkä kuvat! Ja tarina!

Ja jos nyt joku elokuun luetuista jäi hehkuttamatta, niin alla käänteisjärjestyksessä kaikki lukemani:



 Jenni Janakka: Röyhkeyskoulu. Löytyi blogisuosituksen perusteella ja sain kirjan jonottamatta e-kirjana. Meinasin unohtaa koko opuksen, sitten ajattelin että en taida jaksaa lukea. Luin muutaman sivun ja ajattelin että nääfst, tämä on niin nähty juttu jo ja diipadaapa. Luin vähän lisää. Ja sitten vasta luinkin. Sitten alkoi ottaa päähän kun laina-aika oli loppumassa: tätä kirjaa pitäisi lukea kynä ja paperi edessä ja kädessä, ajan kanssa ja kirjaan palaten. Tykkäsin. Antoi vinkkejä ja vihjeitä ja ohjeita. Lue ihmeessä; erityisesti jos olet kiltti tyttö! E-kirja.

 Essi Ihonen: Ainoa taivas. Nuortenkirjamainen, henkäyksenherkkä tarina uskonnollisessa yhteisössä, ankaran isän lapsena murrosikäänsä kipuilevasta Ainosta. Aino on kihlattu, vaikka hän ei tiedä, haluaako naimisiin. Hallitseva isä pitää koko perhettä, äiti mukaanlukien otteessaan, Aino pohtii ja etsii omaa tietään, omia ajatuksiaan, toiveitaan, seksuaalisuuttaan. Kaunis, koskettava, tummasävyinen tarina uskonyhteisöstä irroittautumisesta. Luin yhdeltä istumalta, melkein hengittämättä. Blogisuosituksen perusteella. E-kirja.

 Donna Leon: Unto Us a Son Is Given. Uusin komisario Brunetti alkuperäiskielellä. Rikas taidemesenaatti aikoo adoptoida aikuisen miehen pojakseen ja tehdä tästä perijänsä. Brunetin appiukko (kreivi) on asiasta huolissaan, samoin muu lähipiiri. Adoptiota suunnitellut mies kuolee yllättäen sairaskohtaukseen. Miehen ystävät saapuvat Venetsiaan viettämään surujuhlaa, miehen läheisin ystävä murhataan hotellilla. Varsinainen rikos tapahtuu kun kirjaa on edennyt lähes kaksi kolmasosaa, ehdin jo vähän ärsyyntyä valmiiksi, että edessä on kreikkalaisen tragedian deus ex machina -ratkaisu. Onneksi ei ollut. Tykkään Leonin kirjoista: ruuista ja italialaisesta ilmapiiristä, mutta toisaalta alkaa tuntua, että Venetsian kanaalit on moneen kertaan jo koluttu. Tässä kirjassa oli liian vähän Signorina Elettraa ja Vianelloa ja muita Brunetin työkavereita, toisaalta oli paljon hyvää ruokaa ja juomaa. Tällä kertaa englanniksi lukeminen oli poikkeuksellisen työlästä: luulen että luin melkein jokaisen lauseen vähintään kahteen kertaan. Omituista, koska kieli itsessään ei ole mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa. 

Jill Santopolo: Kun sanat eivät riitä. Aikuisten satu, vähän daniellesteelmainen viritelmä hotellidnastian perijättärestä, jonka vanhempien jäljiltä paljastuu koko elämään vaikuttavia tapahtumia ja tekoja. Lopussa oikeat tyypit saavat toinen toisensa ja elämä on auvoisaa. Herttainen rakkaussatu, mutta ei missään nimessä chicklitiä. Hyvässä chicklitissä on särmää, sanoma tai samaistuttava hahmo, jotain josta voi oppia, oivaltaa tai ymmärtää jotain. Tämä tarina oli vain satu. Sateiseen viikonloppuun sopiva satu. 

 Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Pitihän se lukea uudestaan! Otin mukaan lomareissulle tyynynaluskirjakseni, lohtulukemiseksi. Tämä kirja on tietokirja, matkakirja, elämäntarina, kertomus kirjan kirjoittamisesta, japanilaisesta hovielämästä tuhannen vuoden takaa...ja niin äärettömän kutsuva, ilmava ja puhutteleva. Kirjoitin vuosi sitten kirjalistaani Kankimäen toisesta kirjasta (Naisia joita ajattelen öisin): On epäreilua, että keksii näin hyvän idean ja kirjoittaa näin hyvän kirjan. Se vaan on epäreilua. Mutta mahtavaa. Rupesin ajattelemaan listoina, koska lukiessani käsillä ei ollut päiväkirjaa eikä muistivihkoa: asioita jotka.... Luin iltakirjana matkalla, luin lentokoneessa ja sain loppuun kotona aamupalalla, ihanasti teekupillisen äärellä. 

Kimmo Ohtonen: Karhu - voimaeläin. Upea kuvateos ja voimallinen elämäkerrallinen kertomus karhusta. Lue! E-kirja ei verottanut pätkääkään kuvien upeudesta. Hanki sohvapöytäkirjaksi, jos sellaisia harrastat, levähdä kuvissa ja ihastele niiden ilmeikkyyttä.

 Matti Rönkä: Yyteet. Tuntematon sotilas nykypäivän työelämään siirrettynä. Leppoisaa lomalukemista, tarkkaa ja sujuvaa kuvausta tämän päivän yritysmaailmasta. Kirjan intertekstuaalisuus jäi minulta vähän varjoon, aivot kesäterässä ja tuntematon on minulle kohtalaisen tuntematon. 

Lawrence Sanders: Seitsemäs käsky. Vanha tuttavani iltalukemisena lomalla. Rahakeräilijä antaa kokoelmansa myyntiin arvostetulle huutokauppakamarille. Kokoelman arvokkain kolikko katoaa. Rikosta ratkoo yhdessä poliisin ja vakuutusyhtiön tutkijan kanssa myös huutokauppakamarin numismaatikko. 

Tara Westover: Opintie. Harsomaisia muistoja oudosta lapsuudesta. Westoverin perhe elää syrjäisellä farmilla, lapset kotikoulutetaan, ja kaikessa olemisessa valmistaudutaan kohta koittavaan maailmanloppuun. Kaunista, sujuvaa kieltä, kirjoittaja on yrittänyt parhaan kykynsä mukaan todentaa tai vahvistaa muistojaan niiltä perheenjäseniltä, joiden kanssa hän vielä on tekemisissä. Raakuudessaan ja rankkuudessaan kuitenkin ymmärtävät ja omituisesti lempeät muistelukset. Westover ponnistautui ulos farmin ahtaasta elämänpiiristä huippukorkeakouluihin. Jäin pohtimaan, että huolimatta tavasta jolla kirjoittaja kuvaa kotikouluaan (tai lähinnä ettei sitä ole), hänen on täytynyt jollain tavalla saada lapsuudessaan ajattelemisen, oivaltamisen ja ymmärtämisen avaimia. Olen lykännyt tämän lukemista, kun ajattelin että on liian julma ja rankka; oli, mutta ei liian. Ostin alelaarista lomalukemiseksi, yritin ylipuhua teininkin lukemaan sitä.

 Katleena Kortesuo: Pakohuone. Tietokirja pakohuoneista: suunnittelusta, ratkaisemisesta. Humoristinen, napakka, selkeä tietoteos. En ehkä rupea pakohuonesuunnittelijaksi, vaikka olisi kyllä huikeaa kirjoittaa muita kuin pelottavia tarinoita. E-kirja lukemisena lentokoneessa.

 Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana. Antikvaarinpitäjän päiväkirja vuoden ajalta: millaisia asiakkaita kirjakaupassa käy, kukoistaako bisnes, entä kannattavatko kirjafestivaalit? Kuivaa huumoria, outoja ja ärsyttäviä asiakkaita ja jatkuvaa kirjapinojen siirtelyä suurten ketjuliikkeiden varjossa. Kertakaikkisen mainio päiväkirja, lue jos tykkäät kirjoista, antikoista ja olet joskus ollut asiakaspalvelutehtävissä!  

 Minna Luoma: Minustako bloggaaja? Bloggaajan käsikirja. Silmäilin läpi ammattibloggaajan käsikirjan niissä toiveissa että löytäisin bloggaamiseeni jotain uutta inspiraatiota. Ei auta: olen mieluummin tällainen indiebloggari kuin vaikuttajapersoona. Mietin aina, miksi bloggaan? Bloggaan, koska kirjoittaisin joka tapauksessa - päiväkirjaa. Aika ajoin mietin mahdollisuutta blogata modernisti, puoliammattimaisesti. Pelkkä ajatus tuntuu siltä kuin myisin sieluni. Kirjoitan, koska tykkään kirjoittaa.

 Monica Kristensen: Amudsenin viimeinen matka. Luen mielelläni matkakirjoja, tosielämän seikkailuja ja extreme-urheilutarinoita. Naparetkikunnnat kiehtovat nekin. (muutamia vuosia sitten luin Bea Uusman kirjoittaman hyytävän kylmän, lähes dekkarimaisen kuvauksen heliumilmapallolla Pohjoisnapaa tavoitelleen retkikunnan katoamisesta, näen siitä vieläkin painajaisia). Tässä Kristensenin kirjassa annetaan takakansitekstin mukaan vastauksia siihen mihin katosi norjalaisen tutkimusmatkailija Amudsenin lentokone, jolla oli lähdetty pelastamaan kadoksiin joutunutta ilmalaivaa miehistöineen. Tämä kirja oli mielestäni suoraan sanottuna tylsä. Menin tavan takaa sekaisin vuosiluvuissa ja kuukausissa, päivistä puhumattakaan: olisin tarvinnut aikajanan. Ja kartan. Kansilehden ylimalkainen kartta ei auttanut minua hahmottamaan tapahtumia. Henkilöluettelo sentään löytyi lopusta. Pelkästään sillä, että kerrontajärjestys olisi käännetty alkamaan lopusta alkua kohti, olisi jännitettä saatu nostatettua. Ja retkikuntien varustamiseen liittyvät yksityiskohtaiset kuvaukset polttoainetankkien määrästä - huhheijaa! Kuvaliitteessä olisi voinut olla kuvia näistä koneista havainnollistamaan tekstiä. Kirjassa oli paljon hyviä aineksia, mutta ja mutta. Näin kirjan kirjakaupassa ja marssin kirjastoon lainaamaan sen. Luin loppuun, koska otti niin paljon päähän, elättelin koko ajan toiveita että tarina kääntyy huikeaksi seikkailuksi (no toki tässä oli niitäkin piirteitä, mutta ei Amudsenilla, valitettavasti)

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


Koko vuoden luetut tästä

Jaa oma lukuvinkkisi syyskuuhun, pyytää nimimerkki mullaeioomitäänlukemista

Ja ps.
Muistathan että syyskuussa vietetään lukutuntia: Read hour 8.9.2019!


(ps.2 hurraa, postaus päivässä, koko elokuun. Jee ja jubilee!)

4 kommenttia:

  1. Lukuvinkki : Antti Rönkän kirjoittama Jalat ilmassa. Kuvaus herkästä pojasta, joka joutuu koulukiusatuksi, ja siitä kuinka se vaikuttaa elämään jatkossakin. Luin nopeasti, eläytyen pojan tunteisiin ja itkukin pääsi.

    VastaaPoista
  2. No onhan sulla kuitenkin mennyt kirja poikineen elokuussa. Pistän Elämäni kirjakauppiaana lainauslistalle, sillä puolisynkeä huumori kuulostaa tosi mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista