vanhoja asioita ja ihmisiä

Lehtorin mamma (siis minun anoppini äiti) on kohta satavuotias. Vielä suunnilleen vuosi sitten hän asusteli tyytyväisenä rintamamiestalossa melko lähellä meitä ja tytärtään.

Nykyisellään mamma asuu hoivakodissa ja vaikuttaa suhteellisen tyytyväiseltä elämäänsä, mitä nyt vähän menevät päivät, viikot, vuodet ja asiat sekaisin. Mutta onko se kummakaan, kohta satavuotiaalle. 

Anoppi toivoo, että kävisimme hiljalleen läpi talon tavaroita. 

Siinä on talossa kerroksellisuutta, ehkä mitään ei ole koskaan heitetty pois. Siellä on mamman vanhempien ja isovanhempien tavaroita, valokuvia, päiväkirjoja, mamman vanhat koulukirjat, todistukset. Anopin ensivaatteet. Kaikkien koskaan hankittujen aparaattien käyttöohjeet - ja vissiin suurin osa niistä aparaateista. Kaikenlaisia lehdyköitä, ohjekirjoja, ruokaohjeita, lehtien vuosikertoja, vaatteita, vaatteita, vaatteita. 

Olimme taas kerran porukalla siellä ronuamassa. Tanskan sukulaiset tutkivat astioita ja valokuvia, keräsivät matkaansa sellaista mikä helposti kulkee ja miettivät, miten sen hankalamman muun saa kulkemaan. (lasiset viinikarahvit?)

Tavallaan minä haluaisin säästää kaiken, enkä mitään.
Taivaan kiitos se ei oikeastaan ole millään tavalla minun murheeni. Lehtori päättäköön mitä meille tulee tai ei tule. Ja Lehtori - anoppi - käly -kombo ylipäätään pohtikoon, mitä ja miten säästetään tai ei.

 

Lehtori kasasi meille melkoisen serviisin verran astioita. (mihin ihmeeseen ne mahtuvat? ja miten ne saadaan käyttöön? Turhahan se on kauniita astioita mihinkään laatikkoon varastoida.)

Nuoriso on jo aikoja sitten käynyt läpi vaatevarastot, moneen kertaan ja ottanut sieltä käyttöönsä mitä haluavat. 
Jotain huonekaluja lähti hiljakkoin Savonmaalle, jotain on menossa nuorelleparille.

Meille on jo aikaisemmin, mamman luvalla ja tietäen, tuotu jo sohva ja nojatuoli (TÄSSÄ, vähän myös TÄSSÄ), myyntilipasto (TÄSSÄ ja TÄSSÄ,) ja pappan vanha, toimiva radio.
Ja kaikenmoista muuta pientä.

Meillä on myös pidempään ollut kiikarissa senkki, mutta se on varastoitu vintin laipioon niin hankalasti ettei mitään määrää. En ymmärrä, miten ikinä saamme sen sieltä ulos. Jos edes saamme sen koskaan tyhjäksi.

Löysimme erilaisia kirjeitä. Mamma on joskus muinaisuudessa ollut jollain liittojuhlilla niin pitkään (ehkä kaksi viikkoa?), että sinne on kannattanut läheisten lähetellä kirjeitä. 
Miettikää postinkulun nopeutta! Tänä päivänä ei kannattaisi parin viikon reissun aikana lähettää postia, eihän se ehtisi perille ennen kuin koko juhla olisi ohi.

Löysimme ainakin tuuman paksuisen nipun pelkkiä hääkutsuja. Niitä ehti mennä poistoon ainakin toinen mokoma. 
Varmaan jokaisena kesäviikonloppuna oli jonkun häät. 
Muistelen mamman kertoneen että heillä oli vieraita parisensataa, koko yhteisö ja tietysti häitä tanssittiin kellon ympäri. Voita oli haalittu pitkin ja poikin pitäjää.
(miten se voi on riittänyt kaikkiin pitoihin jos joka viikonloppu on juhlittu?)
Tekisi mieleni järjestää kutsunippu aikajärjestykseen, ihan vain että näkisin kuinka tiuhaan tahtiin on juhlittu.
(ja miksi nämä kutsut olivat omassa nipussaan, mikä niissä mahtoi olla erilaista kuin jossain irtokutsukasassa?) 

Kun kenellekään ei kelvannut, nappasin matkaani yhden mamman käsiveskoista.

Ja laulukirjan.

Ratikkalauluja vuodelta 1946,
Turun Raitiotien Urheilijat

Jos tänne joskus se ratikanpirskales tulee, aion aina pitää laulukirjaa matkassani ja loilotella kaiken matkaa, jos on pakko kyytiin mennä. (kirja alkaa Varsinaissuomalaisten laululla, jos haluatte tietää. Ja päättyy Hepokattiin maantiellä poikittain)

Isosisko nappasi matkaansa astetta isomman käsiveskan, aikoi kuulemma istua junassa siveästi se polvillaan koko matkan Savonmaalle asti ja tuputtaa ohimoitaan pitsisellä nestyykillä. 
Veskaan hän oli pakannut myös virkkuukoukun, ohjeita tuoreelle äidille ja lintupillin.
Että on sitten kaikkea mitä matkassa tarvitsee.
Minun mielestäni puuttui vielä voipaperiin kääritty eväsleipä.

**

Olemme Lehtorin kanssa melkoisen tukevasti kotoisin täältä Auran rantain liepeiltä.
Omat isovanhempani olivat jonkin verran Lehtorin vastaavia vanhempia, mutta tosiasia on se, että sukumme ovat jossain vaiheessa pyörineet niin pienellä ympyrällä Turussa, että ihme jos eivät ole toisiaan jotenkin tavanneet, ehkä olleet hyvänpäivän tuttujakin.
Lehtorin mamma oli töissä suunnilleen korttelin päässä oman isoenoni kaupasta, mutta en ole koskaan onnistunut kysymään asiasta mammalta, tai isoenolta sen pahemmin. Kun tajusin sen liian myöhään.
Absurdeinta on se, että Lehtorin isä on nuorukaisena asunut käytännössä omien tulevien appivanhempiensa naapurissa.

Minun suvussani kyllä kiinnostavin tyyppi on vanha kunnon suutarimestari (isoisoisoisä; tulikohan tarpeeksi monta isoa?), joka paitsi suomalaisti sukunimen, oli myös melkoinen yhteiskunnan tukipilari, raittius- ja vpk-aktivisti ja mikäsenyttaasolikaan godtemplari.