epäproduktiivista

Enimmäkseen minusta tuntuu etten tee iltaisin oikein mitään produktiivista.
en kyllä tee päivisinkään, enkä aamuisin.
tai iltapäivisin.
En ymmärrä itsekään, missä välissä teen mitään, kun en ikinä tee mitään.
En ymmärrä missä välissä edes luen, kun tuntuu siltä etten tee edes sitä kovin pitkäjänteisesti.

Uskokaa pois, tässä esimerkki yhdestä päivästä tällä viikolla.

Heräsin takkuisena ja nousin ja laahauduin keittiöön.
Kokkasin puuroa epäproduktiivisissa tunnelmissa.
Melkein unohdin laittaa eväät töihin.
Pukeuduin, koska on pakko.
Plarasin apaattisesti pakolliset nettisivut.

Bussissa luin muutaman sivun e-kirjaa.
Kävelin keskustasta töihin kilometrin verran, ja kun aamu oli kaunis, se oli hyvä ja tarmokas ja melkein produktiivinen hetki, koska ajattelin joulua tai jotain muuta kivaa mikä on jo unohtunut.



Pakoilin töitä, siirtelin niitä jonkun toisen ongelmakenttään ja haavelin siitä, mitä kaikkea tekisin jos olisin poissa töistä tai edes jotenkin produktiivisempi.

Sitten ajattelin, että lähden töistä vähän aikaisemmin, kun tiesin että pitkästä aikaa ollaan suunnilleen yhtäaikaa ruokapöydässä.
Sehän nyt on lähtökohtaisesti jo tuhoontuomittu ajatus. Silloin ei koskaan pääse ajoissa verstaan ovesta ulos.
Siirtelin lisää töitä jonkun toisen ongelmakenttään ja podin pahaa omaatuntoa.

Lähdin siis vähän myöhässä töistä kotiin, skippasin kauppareissun ja laahustin bussiin.
Luin bussissa muutaman sivun e-kirjaa.

Väsäsin ruokaa, mikä nyt ei varsinaisesti ole mitään erityisen ihmeellisen produktiivista puuhastelua, vaan kotihommeli joka täytyy hoitaa.
Nuoriso paheksui, koska keittiö tuli kuulemma täyteen savua, ja jos minä en huomannut sitä, niin olisi syytä käydä näöntarkastuksessa.
Ja vaihtaa palovaroittimen paristot myös.
En vaihtanut.

Nuoriso kävi hysteerisen heinäsirkkalauman lailla ruokapöytään, ja jutut olivat aivan luokattomia, koska kotoa muuttanut Isoveli oli pitkästä aikaa vahvuudessa.
Ei produktiivista.

Ruuan päälle lönötimme sohvassa ja luokattomat jutut muuttuivat vielä luokattomammiksi.
Plarasin nettiä ja luin yöpöytäkirjaa muutaman sivun.
Ei produktiivista.

Ei olisi huvittanut lähteä vanhempainiltaan, mutta lähdin kumminkin, koska kukaan ei tiennyt mikä on vanhempainillan aihe.
Vetkottelin vaatteiden vaihdossa niin kauan että melkein tuli kiire ja päivätee jäi puoliksi kuppiin.
Luin bussissa muutaman sivun e-kirjaa.
Istuin nyreänä yleisössä ja olin epäaktiivinen, epäproduktiivinen ja muutenkin ihan epä.

Karkasin vähän aikaisemmin vanhempainillasta ja menimme kauppaan Lehtorin kanssa.
Se nyt oli vähän produktiivista, kun ei ollut kauppapäivä ja piti ostaa vain kissanruokaa, mutta ostimmekin kaikkea muuta myös.
Jogurtti tosin unohtui, niin että oikeastaan harakoille meni sekin vähä produktiivisuus.

en jaksanut kirjoittaa kauppalistaa.
muista ostaa kissanruokaa, hunajaa ja tiskiainetta!


Rönähdin takaisin sohvaan.
Toinen teini toi tutkielmansa luettavaksi ja toinen uteli, mitä vanhempainillassa oli puhuttu.
Luin tutkielman ja resitoin vanhempainiltatiivistelmän ja mietin jaksanko ikinä nousta ja mennä suihkuun.

Kävin suihkussa, pistin telkkarin auki ja odotin että keittiöön tulee niin paljon tilaa että pystyn tekemään itselleni iltapalaa.
Lönötin sohvassa katsomatta uutisia.
Yksi teki lämpimiä tonnikalaleipiä.
Toinen lappasi muroja suuhunsa kuin sepelimylly.
Lehtori tyhjensi ja täytti tiskikonetta ja pyykkikonetta ja keitti teetä.
Kissat hössöttivät jaloissa ja yrittivät äänistä päätellen varastaa tonnikalat leivästä.
Minä makasin epäproduktiivisessa asennossa sohvassa tekemättä yhtään mitään.
Paitsi väistelin tonnikalan hajuista kissaa, joka olisi halunnut nuolla puhdasta päätäni.

Ruokin kissat  - se lasketaan produktiiviseksi, paitsi kissojen mielestä ei, koska tarjoilin väärällä kierteellä ja pahaa ruokaa.
Tein itselleni iltapalan.
Otin kirjan ja ajattelin että ihmisellä on päivässä sentään yksi hyvä hetki, eli se kun on käynyt suihkussa ja saa syödä iltapalaa ja lukea.

En kumminkaan saanut luetuksi, kun Lehtori oli puheliaalla tuulella ja nuoriso myös.
Ajattelin että menkää nyt taivaantähden plaraamaan sitä nettiänne ja katsomaan sitä futista että ihminen saa olla rauhassa.
Sitten ne kaikki menivät ja minä tajusin että pitää iltajumpata kun koko kroppa on jumissa.
Jumppasin nyreänä ja laiskasti.

Ajattelin että nyt vihdoin saan lukea vähän aikaa ja mennä ajoissa nukkumaan.
Ja sitten telkkarista tulikin Berghällin Miehiä ja poikia ja rupesin katsomaan sitä.
Ja minua harmitti kun en ehtinyt lukea, enkä ajoissa nukkumaan.
Lehtorikin tuli liian ajoissa kotiin kun sitä jotain futista ei ollutkaan tullut siitä televisiosta jota se meni katsomaan.

Menin elokuvan jälkeen epäproduktiivisissa tunnelmissa makkariin mököttämään ja luin muutaman sivun.
Sitten se kirja muuttui yhtäkkiä kamalan kiinnostavaksi ja oudoksi ja huomasin että luin sitä silmät kiinni.

Semmoinen oli se epäproduktiivinen päivä.


*
vaivaako muitakin kaamoksellinen epäproduktiivisuus?

13 kommenttia:

  1. On todellakin havaittavissa samanmoista. En vaan saa aikaiseksi. Ei pysty keskittymään. Joko siksi, että muut häiriköivät tai sitten omat levottomat ajatukset estävät kaiken järkevän toiminnan. Aloitan jotain, mutta se jää kesken. Täysveriseen laiskotteluunkaan en kykene, kun ei pysty keskittymään. Rasittavaa, sanon minä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pysty keskittymään! Se on juuri tuo!
      Ei pysty edes laiskottelemaan keskittyneesti. :(

      Poista
  2. Minustahan tuo päiväsi on todella tuottelias.

    Minulla on monta päivää mennyt niin, että herään viime tingassa etätöihin. Istun päivän läppärini ääressä ja näpertelen samoja juttuja, jotka eivät meinaa ikinä valmistua. Syön aamiaiseksi ja lounaaksi samaa jugurttia ja ruisleipää. Kun nuoriso tulee koulusta istun edelleen pyjama päällä läppärini äärellä. Olen niin aikaansaava, että tuon lisäksi pystyn joko tiskeihin tai ruuanlaittoon. Hra Kepponen hoitaa loput ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on se kuva, että työsi on kohtalaisen vaativaa.
      Puhumattakaan siitä, millainen syksy (koko vuosi!) teillä on ollut.
      Etäpäivä yöpaidassa on ihan riittävä saavutus tuossa sopassa.

      Poista
  3. No mutta siis mun mielestä teit yhden päivän aikana tosi paljon (olit töissä, luit e-kirjaa, kävelit raittiissa ulkoilmassa ainakin jonkun matkaa, kävit kaupassa ja vanhempainillassa, ruokit perheen, kissat ja itsesi, katsoit telkkaria ja luit tavallista kirjaa).

    Siksi mun on ihan pakko ihan vaan mielenkiinnosta kysyä, mitä olisit noiden lisäksi tehnyt, jos olisit tehnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi varmaan tehnyt mitään enempää.
      Se mikä nävertää, on keskittymättömyyden tunne. Koko ajan tuntuu siltä, ettei sitä mitä pitäisi tai sillä tavalla kuin pitäisi.
      Tai siltä ettei ole läsnä itselleen ja sille tekemiselleen, vaan on koko ajan kiirehtimässä ruksimaan tehtävälistaltaan hommia hoidetuksi: suihku: check, iltapala: check... kivatkin asiat muuttuvat epäproduktiiviseksi tauhkaksi tuolla asenteella.

      Olisin voinut ihan rauhassa katsoa elokuvaa. Sen sijaan että harmittelen kun en pääse ajoissa nukkumaan.
      Olisin voinut ihan rauhassa lukea. Sen sijaan että harmittelen, missä välissä oikein lukisin.
      Olisin voinut mennä keittiöön tekemään iltapalaa, sen sijaan että kirskuttelen hampaitani kun "siellä on niin täyttä" tai "kun se tyhmä mies siellä täyttää tiskikonetta" (???)

      Haluaisin tehdä joka päivä jotain luovaa.
      Se on ainoa mitä on puuttunut koko syksyn.

      Poista
    2. Nyt kun luin tän sun vastauksen, ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat <3

      Poista
  4. Mä väitän, että olit vähän kuitenkin prodiktiivinen. Ehkä itseltäsi salaa! Voin osoittaa ainakin yhden kohdan (no monakin, mutta mennään yhdellä esimerkillä): sulla oli hyvää kommunikaatiota teinipopulaation (ja lehtorin) kanssa, ja se jos mikä on produktiivista.

    P.s. Kaapiiko teidän kissat lattiaa vähän niin kuin hiekkalaatikolla olleessaan jos saavat väärää ruokaa - sillä tavalla että *ihan p*skaa tää* *on, on* kaaps, kaaps, kaaaaapssss!!! ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä luulen, että mun epäproduktiivisuuden tunne tulee siitä, etten oikein keskity mihinkään. Teen kyllä kaikennäköistä, mutta vähän puolivillaisesti. Jopa niitä ihan kivoja asioita.
      Niin kuin koko ajan pitäisi ruksia listalta yli, että tehty-tehty-tehty. Myös ne kivat jutut.
      Niin kuin koko ajan olisi kiire johonkin.

      p.s.
      juu. Varsinkin pikkukisu Elma. Se peittää tarmokkaasti, ja kaiken lisäksi hakee vauhtia lämpöpatterista. Tosi kiva aamutuimaan kerrostalossa: kaaps-kaaps-kaaps.
      Isompi kissa Arppu puolestaan saalistaa ruokaansa.
      Se tunkee käpälän siihen pehmeään ruokaan ja sitten se pitää tappaa ja sitä nuollaan tassusta hartaasti ja pitkään.
      Välillä myös pestään ruokaa vesikipossa. Jonka jälkeen sitä ruokaa ei voi syödä, eikä vettä juoda. Öyks.

      Poista
    2. Haa haa! Meillä toinen kaaps kaaps -kaapii, mutta ei oo oikein uskottava, kun välillä syö ruokaa, sitten kaapii ja taas syö. Ruoja!

      Poista
  5. Huh, mun mielestä sun päivä on niin täynnä kaikenlaista, että oikein hengästyttää! Mutta tunnistan kyllä tuon, että vaikka miten muka tekisi tosi paljon, niin silti on koko ajan tunne siitä, että ei tee yhtään mitään. Ja joskus toisinpäin: jonain päivänä saa aikaiseksi vain kaksi asiaa, mutta silti illalla on ihan voittajafiilis, että tässä sitä ollaan maailman tehokkaimpia naisia. Outoa!

    Mulla on mennyt monta viikkoa just niin, että koko ajan tuntuu olevan tohinaa aamusta iltaan, mutta mitään ei jää käteen. Illalla koko päivä tuntuu isolta mustalta aukolta, johon on hävinnyt kaikki tunnit ja tapahtumat; ei mitään muistikuvaa mistään. Blogikin on tällä hetkellä hukkunut sinne mustaan aukkoon, ei millään tunnu olevan aikaa sille (tai muiden blogien kommentoinnille).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä luulen että tää tunne tulee siitä, kun ei oikein keskity mihinkään, ja vielä enemmän siitä että on koko ajan vähän nyreä ja vastahakoinen.

      Poista
  6. Sun omat kommenttivastaukset Annukalle ja Marjaanalle kertoikin kaiken. Kyllä mullakin on tuollaisia päiviä, jotenkin yhdistän ne aikaan, jolloin taivas on ollut pitkään harmaan apean näköinen ja tihkusade kastalee minut aina kun pistän pääni ulos. Tavallaan sitä sisällään tietää, että kaikki on ihan ok, mutta silti osa omasta itsestä pistää tiukasti hankaan ja haluaa vain pistää oman pään kainaloonsa ja olla nuhju.

    Tuo tunne ja päivä onneksi menee ohi <3

    VastaaPoista