Tämä on kuin loputonta adventtiaikaa - ei kyllä niin mukavaa - jossa vain valmistaudutaan, valmistaudutaan, valmistaudutaan.
Koko ajan tulee uusia vaatimuksia. (valitettavasti ne eivät liity piparkakkujen leipomiseen, itsesolmittuihin kransseihin, loputtomiin siivousnikseihin ja kalsareiden ostamiseen läheisille)
Kovia vaatimuksia, jotka väkisin hiljentävät meidät - mutta ei ollenkaan niin mukavalla tavalla kuin jouluna.
Odotan sitä, että päästään tämän tohinaisen vaiheen yli, siihen hetkeen jolloin poikkeuksesta tulee uusi normaali.
Että vihdoin voin asettua johonkin rytmiin.
Rytmiin joka sitten vaikuttaa kaikkiin seuraaviin päiviin omalla tavallaan.
*
Seuraan muutamien alakouluikäisten lasten äitien feedejä: miten kotikoulussa ja kotitoimistossa yritetään suoriutua päivän askareista.
Puhelinpalaverista matikantehtäviin, skypekokouksesta ympäristöoppiin. Ja vissiin ruokaakin pitäisi.
Tuli mieleeni että tämä on nykypäivän vastine esi-äitien kokemusmaailmalle:
kuokit peltoa ja kylvät pottua -> plops käyt pullauttamassa tenavan maailmaan sinne ojan penkalle kököttävän joukon jatkoksi -> palaat kuokkimaan ja kylvämään.
Ja siinä kuokkimis-kylvämis-synnyttämisen välimaastossa yrität saada ne ojanpenkalla nakottavat pikkupellavapäät kuokkimaan omaa osaansa, olemaan vinisemättä nälkää, hukkumatta ojaan ja mitäkaikkea nyt agraarissa maailmassa on lasta vainonnutkaan, näkit ja muut metsänpeitot.
*
Ei ole alakoululaisia enää. On vain kaksi teiniä, joista seiskaluokkalainen angstaa ihan huolella. Kieltämättä tehtävämäärä kuulostaa kohtuuttomalta, myös äiti-ihmiselle, joka yrittää ymmärtää äkisti langennutta IT-tukihenkilön roolia. Lataa sitä, lataa tota. Tallenna johonkin, toivo parasta.
VastaaPoistaOma kalenterini tyhjeni kerrasta. Lapset jäivät kiukuttelemaan kotiin ja minulle. Ollaan poterossamme, kun ei kävelylenkkiä ja pakollista kauppaa enempään juuri kehdata. Tyttömerkkisen bestis on oman perussairautensa vuoksi vapaaehtoisesti karanteenissa. Yleensä ne paineli laumana tuolla. Nyt ajetaan ulos abcilta ja nuorisotilat on kiinni. Mitä tää eristys tekee nuorelle...
En tiedä kenellä meistä hajoaa pää ensin. Vali vali.
Samaa odotan.
VastaaPoistaJa sitä, että pääsisin eroon uutisriippuvuudesta (yleensä en edes katso uutisia, koska en halua ahdistua kaikesta, mitä maailmalla tapahtuu, mutta nyt en pysty olemaan katsomattakaan, vaikka toisaalta en haluaisi enää kuulla pelkkää koronaa. Voi olla, että ehkä odotan sieltä jotain sen kaltaista uutista, jossa kerrotaan, että korona on peruttu ja voidaan palata takaisin normiarkeen ja maailmaan, josta on tämän painajaisen takia/ansiosta tullut entistä parempi paikka elää. Ja jossa opettajien työtä ja kouluja arvostetaan aiempaa enemmän.
Minä koitan nyt pysyä tämän ja huomisen kotona (ja viikonlopun) ja antaa tämän koko todellisuuden jysähtää päähän. Että voinko käydä kirpparikahvilassamme? Kaupassa nyt on pakko. Entä ystävät?
VastaaPoistaA-p-u-a!