Kuuntelin ihan kunnolla ensimmäisen äänikirjan - tajusin miten valtava merkitys on lukijalla! (sydän Leena Pöystille <3)
Luin vain kepeää ja tuttua tai puolituttua: fiksut tietokirjat, oivaltavat esikoisteokset ja kaikki sellainen joka olisi vaatinut erityistä ryhtymistä, jäi hyllyyn.
Täydellisesti tavoistani poiketen luin vain yhtä kirjaa kerrallaan.
Enkä pysty suosittelemaan erityisesti yhtäkään lukemaani, koska olen vain lohtulukenut.
Aivan loppukuusta tein fillariretken antikkaan: toukokuun lohtulukemisto on turvattu.
Ehkä nyt uskaltaudun niihin fiksuihin, vakaviin ja oivaltaviin kirjastokirjoihinkin.
Enni Mustonen: Morsiuskesä. Mustosen ihana maalaisromantiikka toimii aina. Ja tämä on melkein aina e-kirjastossa vapaana, vaikka ei kuulukaan omiin Mustos-suosikkeihini. Mutta tulen tarmokkaaksi maalaisemännäksi aina kun luen Mustosen tuotantoa. Leppoisa välipala, kun alkoi pelottaa että lukeminen loppuu kesken. (ei lopu) E-kirja.
Sari Luhtanen: Kaikkea kaunista. Kauneushoitolan omistaja tavoittelee aikakauslehden Vuoden Spa -palkintoa, ihmettelee ikääntyvän naturisti-isänsä elämää ja kipuilee parisuhteessaan. Herttaista hattarahöttöä, jossa lopputapahtumat rullaavat vähän liian nopeasti. En pidä oikein siitä, että kirjaa rakennetaan melkein kolmesataa sivua ja kaikki käänteet lykätään viimeiseen viidennekseen. Luin koska kepeä lukeminen alkaa kirjastokasastani loppua ja kaipasin edelleen jotain siirappista arjen vastapainoksi.
Sophie Kinsella: Muistatko minut? Joskus ajat sitten lukemani tarina: huipputiukka pomo Lexi herää kolarin jäljiltä sairaalasta, muistissaan kolmen vuoden aukko. Hän on naimisissa, mutta täysin vieraan ihmisen kanssa, asuu hulppeassa asunnossa - mutta miten kaikki oikein on tapahtunut? Miten hänen tavallisen tytön elämänsä on muuttunut niin aikuismaiseksi, siloitelluksi ja kiiltokuvamaiseksi? Kinsellan hahmot ovat aina sympaattisen heikkoitsetuntoisia, tavallisia huteloita, jotenkin hyvin samaistuttavia. Sinänsä tarinat eivät ole mitenkään erityisen erityisiä, mutta kepeitä hyvänmielen kirjoja. Aluevaltaus äänikirjamaailmaan - kuuntelin kävellessä ja nautin! Erinomainen lukija (Leena Pöysti) ja letkeästi rullaava kepeä tarina tarjosivat luotettavan eskapismin hetken arkeen. Vaikka podin henkisiä tuskia siitä, että vaimensin linnunlaulun metsäpoluilla, nautin vielä enemmän siitä, että olin hetken täydellisen irti arjesta. Äänikirja.
Donna Leon: Uskon asia. Välipalana visiitti kesäisen kuumaan Venetsiaan ja komisario Brunetin tutkimuksiin. Tukalaa kuumuutta hohkaavassa Venetsiassa Brunetti tutkii vaatimattoman oikeudenpalvelijan murhaa, ja sivujuonteena ennustaja-parantajaa, jonka pauloihin Vianellon lempitäti on joutunut. Leppeä viikonlopun välikirja: aloitin urakan katsottuani jakson verran Montalbanoa viinilasillisen tahdissa ja jatkoin seikkailuja Brunetin kanssa. Kotoisaa, rentouttavaa, ylellistä.
Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen. Ilman poikkeusarkea tämä kirja olisi päätynyt palautukseen: ei minua varten. Aloitin sitä ja totesin, että en pidä tyylistä, enkä sisällöstä, kirjoitustyyli ei kosketa, kirjan sisältö ja sekavasti pomppiva tarina vielä vähemmän. Olen ehkä liian vanha, liian konservatiivinen, liian jotain. Kun poikkeusarki jatkuu vain, eikä kirjastojen aukeamista ole näköpiirissäkään, päätin silkkaa sisukkuuttani antaa kirjalle mahdollisuuden ja lukea loppuun. En pitänyt siltikään. Liian pomppiva ja sirpaleinen, ihan liikaa seksiä, ihan liian minulle vieras maailma. Tulipa luettua -sarjaa. Kuulemma autofiktio.
Lucy Dillon: Eksyneiden sydänten koti. Tuttu kirja vuosien takaa, tarina on tosin jo aika päiviä sitten unohtunut mielestäni. Kirjan sain siskolta lainaan. Sympaattinen tarina koirahoitolasta ja löytöeläintalosta, jonka Rachel pesänselvittäjänä saa edesmenneeltä tädiltään kontolleen. Alusta loppuun asti ennakoitava tarina, mutta niin sympaattiset hahmot ja koirat, että olisin toivonut kirjan jatkuvan ja jatkuvan. Sinänsä ei mitään suurta kirjallisuutta, mutta lempeä hyvänmielen kirja.
Cheryl Strayed: Villi vaellus. Äitinsä kuolemasta ja parisuhteen päättymisestä kriisiytynyt Cheryl saa päähänsä lähteä vaeltamaan PCT-reitille muutamaksi kuukaudeksi. Kokemattoman kulkijan taidot kasvavat ja ahdistus lievenee matkaa tehdessä. Olen lukenut tämän omakaunokirjallisen (onko tämä autofiktiota?) tarinan muutamaan kertaan, ja jostain syystä se on huhuillut minulle koko kevään kovalla äänellä. Löysin e-kirjastosta ilman varausaikaa ja ajattelin että wow, lukaisenpa! Kirjoittajan ahdistus ja jotenkin kieroutunut suhde omaan elämäänsä oli melkein liikaa kestettäväksi tässä poikkeusarjessa. Olin pari viikkoa lukematta, ja sitten iski paniikki ennen laina-ajan loppumista. Mietin, miksi alitajuntani on vakuutellut minulle, että kannattaa lukea - tällä lukukerralla tarina ei puhutellut oikeastaan millään tasolla. Luin kuitenkin. E-kirja.
Marian Keyes: Tarinan toinen puoli. Keyes on kiehtova chicklit-kirjailija, jonka useimmissa tarinoissa on painavampaa, elämämpää elävää. Tämä kertomus oli unohtunut minulta kokonaan; siitä syystä se päätyi poikkeustilakirjastooni. Olin vähän pettynyt, muistelin nimittäin että kyseessä on aivan oivaa lohtukirjallisuutta. Kustannusmaailmaan sijoittuva kolmiodraama on hyväntuulinen ja herttainen, mutta kuten sanottua, samalla kirjailijalla on parempiakin tarinoita.
Lucy Dillon: Paritanssia. Olen lukenut tämän kirjan joskus vuosia-vuosia sitten. En muistanut tarinasta muuta, kuin että pidin tästä ja kirjailijan muista kirjoista. Nautin tanssin huumasta ja hyvistä hahmoista, siitä että hyvässä chicklitissä on aina myös jotain vähän painavampaa, elämämpää: tässä kirjassa hyvin perinteisesti parisuhde, toisen arvostaminen ja kunnioittaminen. Harmitti etten älynnyt ottaa muita saman kirjailijan kirjoja poikkeustilakirjastooni. Luin melkein yhden päivärupeaman aikana.
Andrea Camilleri: The Overnight Kidnapper. Kaikista pyhistä päätöksistäni huolimatta lainasin kuitenkin yhden Montalbano-dekkarin poikkeusajan lukemistoksi. Italiasta englantiin käännetyssä tarinassa oli ilmeisesti eri kääntäjä kuin aiemmin lukemissani: Catarella oli vieläkin työläämpää luettavaa. Tarinassa Vigatan maaseudulta löytyy yön yli kidnapattuja pankkineitejä, joita ei ole mitenkään vahingoitettu - mitä ihmettä tapahtuu? Ja onko liikemiehen katoamisen taustalla mafia? Montalbano-tarinat toimivat ehkä paremmin telkkarisarjana: maisemat ja miljööt, ruuat ja juomat eivät kirjoissa tule esiin oikeastaan millään tavalla. Jäin taas kerran pohtimaan sitä, minkä verran oikeastaan katoaa käännösten välissä, ja mikä on sellaista kulttuurista, jota en vain kertakaikkiaan tavoita - olipa sitten kyse telkkarisarjasta tai kirjasta. (Catarella??) Lue ihmeessä jos saat käsiisi, dekkareita on suomennettu muutama. Ihan mukavaa vaihtelua angloamerikkalaiseen genreen. Ja vielä mieluummin: vietä ihana joutilas ilta valkkarin, juuston ja Montalbano-telkkarisarjan parissa. Italialaisten poliisien etsivätyyli on kertakaikkisen originellia.
Enni Mustonen: Kultarikko. Hotellinjohtajaksi opiskellut sveitsinsuomalainen Heidi hälytetään Lappiin ämminsä avuksi. Siinä ohessa Heidi päätyy auttamaan ämmin ystävän perhettä matkailubisneksessä. Joulu, Lappi ja revontulet veivät ihanasti kokonaan toisenlaiseen maailmaan. Tykkään Mustosen toimeliaista maalaisnaisista ja työteliään tekevästä otteesta elämään, alkoi tehdä mieli leipoa kampanisuja. Mukavan eskapistinen e-kirja poikkeusarkeen. E-kirja.
Donna Leon: Kasvot kuvassa. E-kirjastosta löytynyt välipalakirja, luin vähän intohimottomasti, mutta luin kuitenkin. Yritän nimittäin säästellä paperikirjoja vähän kaiken varalta. Tässä tarinassa Brunetti kohtaa appivanhempiensa päivälliskutsuilla erikoisennäköisen nuoren naisen, ja selvittelee samalla ympäristörikosta. En oikein päässyt venetsialaisiin tunnelmiin kun mieleni teki koko ajan huutaa päähenkilöille että välimatka!välimatka! E-kirja.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti