Niilon jäljillä

 Joskus hamassa muinaisuudessa siskoni oli musiikkiluokalla ja minä olin angstinen teini.

Siskon ekana musiikkiluokkavuonna minä olin pinkeälettinen seiskaluokkalainen latinanopiskelija, jonka pää oli täynnä deklinaatioita ja semmoisia todesti kiinnostavia juttuja.

Sisko puolestaan treenasi koko marraskuun ja joulukuun ja luultavasti leijonanosan lokakuustakin luokkakuoronsa stemmaa oi niilon niilon suuren niilon, ja minulla nousi savu korvista ja sielusta.

Joulukuun puoliväliin mennessä olimme kait koko perhe kurkkuamme myöten täynnä niilo-niiloa. (paitsi sisko, sillä oli niihin aikoihin tapana laulella koko ajan, jos ei niiloa niin jotain muuta).

Ja sitten minut laahattiin siihen konserttiin, kuuntelemaan sitä niilo-niiloa, jota uilutusta olin siis kuunnellut jo valmiiksi viikkotolkulla.
Harmitti, eikä aivan vähän, koska olisinhan toki mieluummin jäsentänyt lauseita kuin kuunnellut kuorotolkulla klassista joulumusiikkia.

Musaluokkien joulukonsertit olivat jo siihen aikaan melkoisia spektaakkeleita (audikkeleita?) (se meni koko ajan suuruudenhullummaksi kyllä), emmekä me tietenkään tienneet, mitä oikein oli tulossa (paitsi niilon, hänet tiesimme kyllä)

Siihen aikaan (eikös olekin jouluinen ote tarinaan?) näissä konserteissa esiintyivät kaikkien Turun musiikkiluokkien kaikki kuorot, soittajat ja laulajat - ja se oli paljon.
Pelkästään siskon koulussa oli kaksi rinnakkaisluokkaa kolmosesta ysiin, sekä kaksisarjainen lukio päälle, ja musaluokkia oli lisäksi muutamassa muussakin koulussa.
Sitä henkilökuntaa eli ensembleä oli paikalla varmaan likemmäs tuhat. 
Joka ihmeen koulu vetäisi erilaisilla kokoonpanoilla erilaisia esityksiä, ja koska sitä väkeä oli niin tuhannen paljon, eivät tietenkään sellaiset vähäisemmät aloittelijat olleet konsertin keskiössä.
Jos ette ole käyneet Tuomiokirkossa, niin penkit puuduttavat, eikä siellä näe mitään, koska se on niin pitkälaivainen kirkko. siskon osuus tästä konsertista oli noin kahdeksan niiloa, minun osuuteni oli noin vuosisadan mittainen puutumus

No, konsertin loppumetreillä oli sitten niilon vuoro. 

Siellä, hämäränpimeässä keskiaikaisessa kirkossa, jostain kaukaa edestä leijui aineettoman kuultava sopraano minä ilmoitan teille suuren ilon
Johon vastasi tuhannen laulajan - jossain siellä joukossa minun pieni siskoni -  ja soittajan paisuva vyöry: oi ilon, ilon, suuren ilon!

Musiikki valui minuun kuin hopealanka.
Tuntui joululta.

*

Tänä vuonna sain ällin, että minun on selvitettävä, mikä teos on ollut kyseessä.
Olisihan mukavaa näin kypsänä, sivistyneenä aikuisena kuulla edes joku versio niilosta ja tunnustella, vieläkö se saa ihmisen polvilleen ihan kokonaan.

Niilosta on muodostumassa minulle pakkomielle (ihan hyvä, koska on kivampaa pohtia niiloa kuin muita stressiasioita, joita on ihan liikaa)

Tähän mennessä:
- sisko muistaa niilo-niilon
- äiti ja isä muistavat niilo-niilon
vaikuttaa siltä että niilo on vainoava meitä aikojen loppuun asti
- kukaan ei muista mitään muuta
- käsiohjelma - jos sellaista on ollut - on kadonnut.
- oivalsin, että yksi ystäväni on pari vuotta siskoa vanhempi, hänen on täytynyt laulaa samassa konsertissa. Kysyin häneltä. Tämä oli hyvin hämmentävää, koska meitä yhdistää ensisijaisesti Lehtori, ja nyt äkillisesti myös niilo. Tuntuu jotenkin oudolta ajatella uusiksi koko angstinen nuoruus.
- hän ei muistanut niiloa, mutta arveli että teoksen suomennos on jonkun musaopen luomus. Hän lupasi kuitenkin rallatella niiloa.
- googlasin. Mutta koska niilo noin pääpiirteissään noudattelee jouluevankeliumin tekstiä, olivat vastaukset melko raamatullisia
- menin spotifyihin ja spotifaijasin että christmas ja classic ja choir. Melko paljon osumia
- äiti veikkasi Händeliä. Kuuntelimme kumpikin tahoillamme Messiasta. Ei ollut.
- äiti on kuullut niilon jossain yllättävässä yhteydessä
- minä veikkasin Bachin Jouluoratoriota. No ei tod.
- löysin barokkimusiikin
- löysin paljon muuta joulumusiikkia
- myös äiti löysi
- arvelimme että kyseessä saattaa olla myös epäjouluteos
- päädyimme Johonkin Vähäisempään Passioon.
- nuoriso ehdotti että Joy to the World. Ei.
- spotifaijasin että Weinacht. Edelleen aika paljon osumia
- kirjoitin koulun nykyiselle musanopelle. Koulussa ei ole arkistoa. Hän arveli Cesar Franckin Psalmiksi.
- oli tuttu, mutta ei, ja sanat eivät osu
- kirjoitin musanopen ehdotuksesta entiselle tukiyhdistyksen aktiiville. Hän arveli että teoksen alkukieli olisi saattanut olla latina, ja kertoi hänen lapsensa on ollut kolmasluokkalainen samana vuonna, samassa konsertissa.  (siskon luokkakaveri siis, koska tämä ihminen antoi sellaisia speksejä, että on.) Tukiyhdistyksen aktiivi välitti viestini vielä entisemmille tukiyhdistysaktiiveille ja joillekin kavereilleen.
- kirjoitin entiselle opiskelukaverilleni, joka on minua vuoden-pari vanhempi ja siis potentiaalinen kuultavaääninen sopraano, tai joku joka on kadehtinut sitä soolo-osuuden laulajaa

Speksit, joilla etsitään

- jouluevankeliumin tekstiin tehty kuoroteos
- latinan tai saksankielinen alkuteos
- ehkä vähän Händel-tyyppinen
- soolosopraano
- niilo-niilo on varsin lyhyt, lauluosuutta on ehkä edeltänyt soitto-osuus

...stay tuned, niilonmetsästys jatkuu...

*

olen kirjoittanut niilosta kerran aiemmin

*

sittemmin musaluokkien kuorot ovat tainnuttaneet minut myös mm. Orffin Carmina Buranalla ja Adolphe Adamin Oi Jouluyöllä.
Kävin joulukonserteissa vielä monta vuotta sen jälkeenkin kun ei enää ollut pakko.