Tammikuun luetut ja kuunnellut - hyvä alku lukuvuodelle 2022

Tammikuu oli ihana, yltäkylläinen lukukuu!
Luin (ja kuuntelin) paljon, ja enimmäkseen hyviä, hyvää mieltä tuovia, inspiroivia, kiinnostavia kirjoja - ihana alku lukuvuodelle.

Kirja jonka olisin halunnut jatkuvan loputtomiin, ja jossa olisin halunnut uida: Päivi Haanpään Pysähdyskoe.

Seikkailu: Sami Sillanpään Keskellä virtaa Kongo (aiemmin en halunnut matkustaa Intiaan, nyt listalle nousi myös Kongo...)

Ironiaa, satiiria ja tummansuklaanväristä hyrinänaurua: Anneli Kannon Ihan pähkinöinä.

Kirja joka saisi ilmestyä myös suomeksi: Jennifer Weiner That summer. (Kinsella varmaan ilmestyykin, niin ei tarvitse toivoa erikseen. Weineriä voisi suomentaa kyllä enemmän!)

Hykerryttävän meluisa joulukirja: Joanna Bolouri - Paras aika vuodesta.

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe - kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta. Kirjoittamisen ammattilainen, freelance-pohjalta työskentelevä sanataideohjaaja päättää jättäytyä itsemaksetulle vuorotteluvapaalle. "Kokeen tarkoituksena ei ole matkustaa Intiaan etsimään itseä, ei laittaa koko elämää uusiksi. Tarkoituksena on vain pysähtyä, olla ja ihmetellä elämää ilman työtä." Kunpa tämä kirja ei olisi ollenkaan loppunut! Pääsin niin hyvin suloisen joutilaisuuden tunnelmiin, siihen mitä välillä itse koen kiihkeästi kaipaavani. Vaikka työni on kovin erilaista, Haanpää peilaa tunnistettavasti tämän päivän työelämää ja sitä, miten tärkeää olisi osata järjestää elämäänsä hitautta - ja kerrankin tavalla jossa ei meditoida ashramissa tai perusteta omavaraista luomutilaa, vaan elämää jossa nautitaan siitä ettei ole velvoitteita. Kunpa itsellä olisi jossain vaiheessa mahdollisuus samanlaiseen pysähtymiseen! Ja kunpa tämä kirja ei olisi ollenkaan loppunut! Lue, jos koet pysähtämisen tai hidastamisen tarvetta, tai kaipaat omaa kuplaa. Plussat vielä siitäkin, että aloin pohtia omaa kirjoittamistani ja omia muistikirjojani, juuri sitä tarvitsin myös.

eläin ei pysähdy

Kari Hautamäki: Et sinä (vielä) kuole - ensihoitajan tositarinoita ambulanssista. Nimensä mukaisesti: tositarinoita ambulanssihoitajan /ensihoitajan näkökulmasta Tukholman kaduilta ja lähiöistä. Aika äijäkirja, samat tarinat voisi kertoa varmaan hyvin toisella tavalla, tässä näkökulma on hyvin äijämäinen, lähellä kyynistyvää, tai ainakin ote on karu. Kirjassa pompitaan Suomen ja Ruotsin välillä, ehkä enemmänkin voisi tehdä vertailuja näiden kahden maan ja työkulttuurin välillä. Nopeaa luettavaa.

Joanna Bolouri: Paras aika vuodesta. Emilyllä on vihdoinkin perheelleen esittelykelpoinen poikaystävä - joka kaiken lisäksi on lupautunut lähtemään yhteiseen joulunviettoon Emilyn sekopäisen perheen luo. Vai onko? Vain muutamaa päivää ennen joululoman alkua Robert pistää välit poikki. Emily tarvitsee aivan välttämättä vale-Robertin perheensä luo - naapurin vetelä Evan käy oikein mainiosti korvaajaksi. Edessä on ensin pitkä automatka Skotlantiin ja sen jälkeen neljä intensiivistä päivää tunkeilevan perheen parissa; onnistuuko huijaus? Hykerryttävä, meluisa, alkoholinhuuruinen, talvis-jouluinen ja hauska kertomus. Jos edellinen roadtrip (ks arvostelu edellä) oli työlästä luettavaa, tämän tarinan parissa olisin viihtynyt pidempäänkin. Kertomus eteni, hahmot olivat hauskoja ja erityisesti Emilyn sekopäis-puolitoksinen ja tanssahtelevainen perhe oli kutkuttava tuttavuus. Kelpasi lukea näin joulun jälkeenkin, hyvänmielen kirja.

 Beth O'Leary: Törmäyskurssi. Kirjan asetelma on herkullinen: Addie on siskonsa kanssa lähdössä kaverin häihin. Heti alkumatkasta auton perään törmätään. Kolaroitsija on Addien eksä, matkalla samoihin häihin. Tytöillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa kolaroitsijat oman pikkumininsä kyytiin. Matkaa on edessä vähintään kahdeksan tuntia. O'Learyn aiemmat kirjat ovat olleet onnistuneita ja hauskojakin, tästä en niinkään pitänyt. Tarina lähti käyntiin todella hitaasti, kertojaäänet eivät kunnolla erottuneet toisistaan (vaikka luvun alussa aina olikin kertoja mainittu), ja outoja kommellussattumuksia oli aivan liikaa. Parin surkea historia avautuu matkan edetessä, ja selittää sitä, miksi yhteinen matkanteko on niin tuskallista. Tulipa luettua -osastoa.

törmäytyksiä

Jennifer Weiner: That Summer. Pidän Weinerin kirjoista, päältä kepeitä, sisältä painavaa asiaa. Aistillisia ruokia, naisasiaa tai kehorauhaa, ja silti mukavasti päältä viihdettä, huoletonta, luettavaa. Tässä tarinassa yhteen kietoutuvat Daisyn ja Dianan tarinat: miksi Daisy saa Dianalle tarkoitettuja sähköposteja ja kuka Diana oikeastaan on? Toivoisin että Weineriä käännettäisiin enemmän, pidän maailmasta josta nämä tarinat kumpuavat, pidän Weinerin tavasta rakentaa kertomuksiaan ja hänen tavastaan ottaa vahvasti kantaa julistamatta, olematta päällekäyvä. Suositus!

 Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä. Viittäkymppiä lähestyvän tiukan projektipäällikkö Irmelin elämä heittää totaalisesti häränpyllyä. Alta menee työpaikka, työsuhdeauto samoin, nuori rakastaja jättää ja samaan syssyyn surkea kohtalo pakottaa Irmelin palaamaan kotipaikkakunnalleen Pohjanmaan lakeuksille pitämään huolta ikääntyneestä äidistä ja orvoksi jääneestä sisarentyttärestä. Kitkerän kyynisen sarkastisen ivallinen Irmeli nauratti minua jo vuosia sitten ensimmäisellä lukukerralla. Nyt kuuntelin äänikirjana ja naureskelin kuunnellessani. Lähdin varta vasten kävelylle, että saisin hykerrellä Irmelin kanssa. Tarina oli kuin todella tummaa suklaata: vähän kitkerää, ja silti mainiota.

matrjoshkat liittyvät :)

 Sophie Kinsella: The Party Crasher. Kinsellan kirjat ovat herttaista hyvänmielenkirjallisuutta. Sankarittaret ovat aina vähän höselöitä, melko usein hiukan myötähäpeää herättäviä ja aina älyttömän ystävällisiä, kilttejä ja sympaattisia. Niin tässäkin tarinassa. Effien perhe on asunut suuressa persoonallisessa kartanossa, ja yhtäkkiä vanhemmat ilmoittavat eroavansa ja isän uusi päättää myydä koko roskan. Isän tyttöystävä järjestää talolle läksiäisjuhlat, jonne kutsutaan koko perhe, Effietä lukuunottamatta. Effie päättää hiippailla taloon hakemaan itselleen tärkeitä esineitä ennen talon myyntiä - juhlailtana luonnollisesti. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääsääntöisesti tuohon yhteen iltaan, yhteen juhlaan - ja kertovat sekä perheestä että Effiestä, heidän historiastaan. Hyväntuulisen elokuvamainen hiippailutarina, jossa piiloudutaan mitä merkillisimpiin paikkoihin. Nauratti ja hiukan liikuttikin. Höttöä ilman muuta, mutta niin hyväntuulista, kepeää ja sielua silittelevää kuin olla ja voi. Lue, jos kaipaat viatonta hyvänmielen tarinaa. Jään odottamaan käännöstä.

 James Clear: Pura rutiinit atomeiksi. Voiko huonoista tavoista päästä eroon; voiko oppia uusia hyviä tapoja? Hyväksi aiottuja rutiineita kannattaa ketjuttaa, huonoista tavoista kannattaa tehdä mahdollisimman vaivalloisia. Hiukan jenkkisävyinen kirja, jossa lähes jokainen luku loppuu saatteeseen tilaa lisää tietoa osoitteesta... Mielenkiintoisin oivallus oli identiteetin muodostumisesta ja muodostamisesta - minkä verran rutiineihin voi vaikuttaa muokkaamalla identiteettiään? Kirjoittavan ihmisen identiteetiin kuuluu kirjoittaminen päivittäin; silloinkin kun suurta inspiraatiota ei ole tai kun ei vain huvita. Sitä ajatusta olen kovasti viemässä arkeeni. Samalla yritän ajatella että kirjoittaminen on palkinto siitä, että olen rämpinyt läpi päiväni. (tällä hetkellä meneillään ei ole mitään kirjoitusprojektia, eikä tarinaa, mutta kirjoitan sinnikkäästi joka päivä jokusen rivin) 

Maija Kajanto: Kuin tilauksesta. Maalle rintamamiestaloon muutaneesta Titasta kertovan sarjan kolmas osa. Minulla on kahdesta ensimmäisestä osasta hyvin hailu muistikuva. Tämän kolmannen osan kuuntelin äänikirjana, ja pidin. Titta elää pitkää ja räntäloskaista syksyä reilu vuoden ikäisen tyttärensä kanssa kaksin, aviopuoliso ei ole mukana perheen arjessa. Työssä kiristää, päiväkotiarki kiristää, kotiarki kiristää: koko ajan on vähän kiire, mihinkään ei ehdi oikein keskittyä, kaveripiirissä on ihmissuhdekiemuroita. Tarina eteni jokseenkin odotetusti ja hyväntuulisesti, ja toimi mielestäni äänikirjana hyvin. Kahden ensimmäisen osan muistikuviini verrattuna kehittyneempi ja kypsempi kokonaisuus. Pidin. Äänikirja.

Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää. Cornwallilaiselle majakkasaarelle, artesaanileipomoon sijoittuvan kertomussarjan kolmas, jouluinen osa. Lunta sataa, Polly leipoo ihania leipiä, Kerense-ystävä on raskaana ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Sarjan ensimmäinen osa oli ihan herttainen pikkusievä höttö, mutta jälkimmäiset osat ovat olleet mielestäni aika kiikkeriä ja onttoja. Ihmettelen, miksi ne on valittu suomennettaviksi ja kustannettaviksi. Tämän kirjan toki lukaisi helppona välipalana, mutta mitään suuria oivalluksia siitä ei syntynyt. Lunni lemmikkinä oli sympaattista ensimmäisessä osassa, mutta ei enää myöhemmin. Jokaisessa kirjassa poikaystävä Huckle tekee katomistempun (tässä hyvin lyhyen) ja lunni tepastelee leipomossa. Kirjan uudenvuoden aattoon sijoittuva loppuratkaisu oli epäuskottava. Lue, jos parempaa ei ole tarjolla.

Sami Sillanpää: Keskellä virtaa Kongo. Helsingin Sanomien toimittaja Sami Sillanpää lähti ensimmäisen koronavuoden syksyllä jokimatkalle Kongojoelle. Tavoitteena oli matkata jokisuistolle asti. Matka alkoi täyteen ahdetulla proomulla ja jatkui perämoottorillisella kanootilla. Matkalla mukana oli Suomessa lyhyen ajan asunut paikallisopas Victor ja toimittajakollega Lisen. Pidän matkakirjoista. Pidän yleensä toimittajien kirjoittamista kirjoista. Pidin tästäkin. Sillanpään kuvaama Kongo oli Intiaakin ylenpalttisempi: enemmän ihmisiä, enemmän hälyä, enemmän värejä! Yksi pieni korona ei näkynyt eikä tuntunut jokivarren pikkukylissä; maassa jossa sairastetaan ebolaa ja malariaa ja jossa käydään sisällissotaa, ei yhdelle koronavirukselle ainakaan siinä hetkessä ollut tilaa. En ollut käsittänyt Kongon kokoa, en sen keskeneräisyyttä itsenäisenä diktatuurista vapautuneena valtiona, en sen raakaa ja veristä historiaa. Aivan erityisen kiehtovia olivat Sillanpään löytämät lainaukset 1910-30-lukujen suomalaisten päiväkirjoista Kongojoelta, niistä olisin lukenut enemmänkin. Sujuvasti myötävirtaan etenevää tarinaa luki mielikseen, ihan tältä istumalta en kuitenkaan ole itse vastaavalle retkelle lähdössä.

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä. Äänikirja. Opettelen sinnikkäästi myös äänikirjojen käyttäjäksi. Veera Vaahtera (Pauliina Vanhatalon alter ego) on sujuvasanainen viihdekirjailija, jonka tarinoista todella pidän: tämäkin on entuudestaan tuttu, hellyttävän huvittava kasvukertomus. Superlukutoukka kirjaston vahtimestari Lotta joutuu kadulla (lukiessaan) auton töytäisemäksi, kun hän pääsee kotiin sairaalasta, kotia on kohdannut vesivahinko. Lotta päätyy sisarensa sohvalle evakkoon, ja hiljaisessa kirjojen täyttämässä elämässä on yhtäkkiä aivan rasittavissa määrin hulinaa: miehiä, tapaamisia, ja mikä pahinta - ehkä keskenjääviä kirjoja! Lotta kompastelee ihmissuhteissaan ja opettelee uusia lukutottumuksia, ihan jokaista kirjaa ei ehkä tarvitse lukea alusta loppuun, mutta ihmissuhteet on opittava ottamaan vastaan, alusta loppuun. Hauska, sympaattinen ja sujuva tarina, jota kuuntelin aivan mielikseni! Äänikirja.

Anne Mattsson: Irja Askola. Suomen ensimmäisen piispaksi vihityn naisen elämäntarina. Lasikattojen murtajat - ensimmäiset - ovat julkisuudelle ja raa'alle arvostelulle alttiita: siitä lähtee tämäkin kirja liikkeelle; miten kohtuuttoman törkeää vihapostia Askola on uransa eri käänteissä, erityisesti piispanvihkimyksen liepeillä saanut. Historiantutkia-elämäkerturi käy Askolan elämän läpi tarkasti, selkeästi ja käsitteitä selventäen tutkijan täsmällisyydellä. Askolalle tärkeää on feministiteologia, naiskuvat Raamatussa ja myöhemmin piispana kirkon aukeaminen kaikille ihmisille. Askola tukee teoilla sekä naisten asemaa että sukupuolivähemmistöjen oikeuksia kirkon piirissä. Mielenkiintoinen ja epäteologinen kuvaus sympaattisesta ja lämpimänoloisesta ihmisestä. Lue!

Tuija Lehtinen: Rakas Laura. Aloitimme siskon kanssa viime syksynä Tuija Lehtisen kirjojen lukumaratonin. Etenemme väljässä aikajärjestyksessä ja hiukan harppoen sekä nuorten- että viihdekirjallisuutta. Jäljitämme paikkakuntia, pää- ja sivuhenkilöitä jotka putkahtelevat esiin muissa kertomuksissa, pohdimme nimiä ja vaikka mitä sekalaista. Mirkka-kirjat yrittävät tällä hetkellä asemoitua Jyväskylän tienoille, Laura-sarjaa olin jo kovasti sijoittamassa Saloon, mutta tässä kirjassa sanottiin että "kaupungin lähellä on varuskunta". Laura-sarja sijoittuu vuosituhannen vaihteen kummallekin puolelle, ei-aivan-pieneen kaupunkiin, ja kertoo perhetytön kasvusta yläkoulusta lukioikään. Tässä kirjassa yöradio lähettää salaperäisiä viestejä ja osallistutaan tanssikurssille. Kepeää nuorisoviihdettä, ei suurempaa elämäntuskaa tai kinkkisiä käänteitä. 

Päivi Laitinen: Outojen otusten jäljillä. Letkeällä otteella kirjoitettu kirja seikkailuista ja tutkimusretkikunnista erilaisten outojen otusten jäljillä. Lumimiestä, Loch Nessin hirviötä ja Ruokolahden leijonaakin on etsitty mitä erilaisimmilla kokoonpanoilla ja välillä pakkomielteisen pitkäaikaisesti. Omituisin otus oli myrkkyä ja sähköshokkeja syöksevä punainen mato. Tutuin oli tietysti Ruokolahden leijona. Otuksia enemmän tässä kirjassa kerrottiin seikkailijoista. Leppoisa, kepeä ja silti asiallinen kirja aiheesta.

Anni Pesonen: Credo - tieni mystiikkaan. Omakohtainen kuvaus ja kasvukertomus uskosta, kristillisestä mystiikasta ja sanattomasta rukouksesta. Asiallinen, julistamaton, pohdiskeleva. Ensisijaisesti tietokirja. Pidin.

outo otus tutkimusretkellä

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)