olen tullut siihen tulokseen että tarvitsen personal trainerin.
Semmoisen kivan.
Joka tulee ja nätisti houkuttelee minut harjoittamaan liikuntaa, ei semmoista komentelevaa. Veisi puntille ja lenksalle ja järjestäisi minulle personal uimahallin kun ulkotiloissa on niin kylmä.
Liian helppoa pakoilla poikkeustila-argumentin taakse. Ensin oli remppa, ei millään pystynyt. Sitten tuli muutto. Ei taaskaan millään pystynyt. Ja nyt on ulkomaanvieraat; ei kykene. Ei sitten mitenkään.
Taidan tarvita myös personal kauneudenhoitomuistuttajan, joka sanoisi että tee nyt hyvä nainen jotain niille haituville päässäsi, eihän tuota peltoa kestä kukaan katsoa.
Se voisi sanoa myös että nypi ja rasvaa ja ruopsuta ja rouhi ja mitä kaikkea nyt kunnon naisten kuuluukaan muistaa aina hoitaa.
Ja sitten haluan personal alelaarishoppaajan, joka löytäisi minulle heti ne kaikki kivat vaatteet jotka haluan ja joita en löydä sen pahemmin kovan hinnan hyllyistä kuin alelaareistakaan.
Ja personal juhlamuistuttajan, joka pitäisi huolta siitä että lahjat on hankittu ajallaan ja juhlavaatteet myös. Varsinkin juhlavaatteet.
Enkä panisi pahakseni vaikka minulla olisi vielä personal kokkikin.
Olen viime viikkojen aikana ihan unohtanut, miten laitetaan ruokaa.
Varsinkin aamupuuroa.
Voi vitsit, olisi pitänyt ruveta prinsessaksi eikä tämmöiseksi.
Olisivat nuo perusasiat paremmassa jamassa.
back to basics
HraH on kesäonkl (en tiedä, miten se kuuluisi kirjoittaa, tuolta se suunnilleen kuulostaa); ulkomaanserkut tulivat eilen ja majoittuivat anoppilaan. (poloiset anoppi ja appi: heidän hiljainen ja mukava elämänsä oli hätinä palannut meidän remppaevakkomme jäljiltä raiteilleen!)
Lapset kyräilivät toisiaan puoli tuntia, sitten isot pojat (Isoveli 13 v ja Serkkupoika 11 v) lönähtivät patjoille pelaamaan. Hetkistä myöhemmin peli vaihtui legoleikiksi.
Tytöillä (Isosisko 11 v, Serkkutyttö 9, Pikkusisko 8) kesti vähän kauemmin. Pienen pihakierroksen jälkeen pets-talo oli viritetty mummin takahuoneeseen ja leikit alkoivat.
Kahivpöydässä suunniteltiin lähipäivien ohjelmaa: hraH on luvannut viedä lapset hissiajelulle (ne tulevat maalta!), Serkkutyttö tahtoo korvikset, molemmille lapsille on luvattu retki lelukauppaan ja uimaan jos säät suosivat, eväänä pitää olla herneitä (oli niin hauskaa kun viimeksi oli herneitä, ja aikuiset söivät ne kaikki!).
Minun osakseni jää tässä suunnitelmassa mustikkapiirakan paistaminen, meiltä kuulemma saa maailman parasta mustikkapiirakkaa. (apua! millä reseptillä sitä tehtiin silloin kaksi tai kolme vuotta sitten? tehtiinkö viime kesänä, ei mitään mielikuvaa?)
Piirakan salaisuus on ilman muuta lapsityövoimalla tuotetuissa mustikoissa.
Itse asiassa taidan tuottaa koko piirakan lapsityövoimalla.
Lapsilla oli heti hauskaa.
Minä en vieläkään ymmärrä, miten ne ymmärtävät toisiaan. Minä en ymmärrä edes, mitä kieltä ne puhuvat.
Tai pojat, ne puhuvat ylikansallista kräks-pum-viuhia, mutta miten tytöt selviytyvät osiosta tää-olis-tän-äiti?
Näissä lyhyissä ja vähissä päivissä on jotain kovin ajatonta.
Lapsuuden kesinä ei koskaan satanut ja aina oltiin paljain jaloin.
Serkkulasten lapsuuden kesissä mentiin aina Suomeen ja ei-syötiin rannalla herneitä, mummi antoi jätskiä, poimittiin mustikoita ja ajeltiin hissillä.
Kauhukolmikon lapsuuden kesissä aina serkut tulivat Suomeen, ei-syötiin herneitä rannalla, mummi antoi jätskiä, leikittiin serkkujen kanssa ja ne pääsivät lelukauppoihin (mikä on tietysti ihan epää, meidän lapsia ei voi viedä lelukauppaan, koska ne alkavat heti itkeä!).
Lapset kyräilivät toisiaan puoli tuntia, sitten isot pojat (Isoveli 13 v ja Serkkupoika 11 v) lönähtivät patjoille pelaamaan. Hetkistä myöhemmin peli vaihtui legoleikiksi.
Tytöillä (Isosisko 11 v, Serkkutyttö 9, Pikkusisko 8) kesti vähän kauemmin. Pienen pihakierroksen jälkeen pets-talo oli viritetty mummin takahuoneeseen ja leikit alkoivat.
Kahivpöydässä suunniteltiin lähipäivien ohjelmaa: hraH on luvannut viedä lapset hissiajelulle (ne tulevat maalta!), Serkkutyttö tahtoo korvikset, molemmille lapsille on luvattu retki lelukauppaan ja uimaan jos säät suosivat, eväänä pitää olla herneitä (oli niin hauskaa kun viimeksi oli herneitä, ja aikuiset söivät ne kaikki!).
Minun osakseni jää tässä suunnitelmassa mustikkapiirakan paistaminen, meiltä kuulemma saa maailman parasta mustikkapiirakkaa. (apua! millä reseptillä sitä tehtiin silloin kaksi tai kolme vuotta sitten? tehtiinkö viime kesänä, ei mitään mielikuvaa?)
Piirakan salaisuus on ilman muuta lapsityövoimalla tuotetuissa mustikoissa.
Itse asiassa taidan tuottaa koko piirakan lapsityövoimalla.
Lapsilla oli heti hauskaa.
Minä en vieläkään ymmärrä, miten ne ymmärtävät toisiaan. Minä en ymmärrä edes, mitä kieltä ne puhuvat.
Tai pojat, ne puhuvat ylikansallista kräks-pum-viuhia, mutta miten tytöt selviytyvät osiosta tää-olis-tän-äiti?
Näissä lyhyissä ja vähissä päivissä on jotain kovin ajatonta.
Lapsuuden kesinä ei koskaan satanut ja aina oltiin paljain jaloin.
Serkkulasten lapsuuden kesissä mentiin aina Suomeen ja ei-syötiin rannalla herneitä, mummi antoi jätskiä, poimittiin mustikoita ja ajeltiin hissillä.
Kauhukolmikon lapsuuden kesissä aina serkut tulivat Suomeen, ei-syötiin herneitä rannalla, mummi antoi jätskiä, leikittiin serkkujen kanssa ja ne pääsivät lelukauppoihin (mikä on tietysti ihan epää, meidän lapsia ei voi viedä lelukauppaan, koska ne alkavat heti itkeä!).
tour de lintukoto
Pastakeittiön retrovälitila. Ja nykyinen.
HraHakkaraisen aula ja kodin viestikeskus.
Olotila.
Keskeneräistä? Toki.
Mutta kuten erään suurteoksen päätössanat kuuluvat: "Kotona ollaan"
(ja kuten saman teoksen parodiaversion päätössanat: "paska reissu, mutta tulipa tehtyä")
Olen enempi ensimmäistä mieltä - kotona on hyvä olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)