Itäsiiven arvoitus ratkennut!

Rva Kepponen ilmoitti tekevänsä visiitin nykyisestä pääkaupungista entiseen, ja esitti kainona toiveenaan näkevänsä itäsiipemme salongin koko jouluisessa loistossaan.

Muistanette, että itäsiipeämme on kohdannnut ankeampi kohtalo. Se on kadonnut.
Kovaonninen kadonnut salonki flyygeleineen mainittu mm. täällä 
sekä tietysti myös täällä,
ja lisäksi täälläkin;
ymmärtänette että kyse on vakavasta ja pitkään kumuloituneesta kriizitilasta 

Vaan mitäpä sitä ei ihmispolo tekisi suuresta maailmasta tulevain vieraidensa eteen.
Eipä siis muuta kuin hakku ja kuokka olalle ja lapiota käteen, ja itäsiipeä ja kadonnutta flyygeliä etsimään.

Jätin jouluiset paketointitohinani (kevyesti huokaisten) sivuun.
Ja kas!
Löytyihän itäsiipemme juuri sieltä, missä arvelin sen olevankin. (idästä?)

Onneksi palveluskunta oli kerrankin ollut tilanteen tasalla jo ennakkoon, ja kattanut päiväsalongin pöydälle pientä välipalasta ennen illan suurempaa kalaasia.

Itäsiiven ruokasalissa meitä odotti juhlapöytä valmiiksi katettuna ja flyygelikin oli vireessä.

Vietimme elegantit, sivistyneet joulunalusjuhlat juhlasalonkimme loisteessa.

Valitan - salonkimme avara kirkkaus verottaa kevyesti juhlijain loistokkuutta, mutta uskokaa pois! Säkenöimme kilvan joulupuun kanssa.

Lapsukaisten pikkupaketit siellä odottavat jo suurta juhlapäivää.

Herrat olivat valitettavasti joutuneet vetäytymään loistokkaasta seurastamme muihin isännöiviin tehtäviin (mm. pyykkihuolto ja ruokinta), muuten toki olisivat hekin osallistuneet ilomiellä yhteiseen riemuumme.

 Ja jatkuihan ilakointimme kepeämmissä merkeissä entisen ylvään pääkaupunkimme kaduilla.

Kiitos mainion loisteliaasta seurasta ja miellyttävästä päivästä itäsiivessämme, rva Kepponen!
(ne olivat muuten Turun Naispoliisilaulajat; tarkistin netistä!)



(Ett hem -museo
Vanhan Suurtorin joulumarkkinat)


Ps. Hanki Museokortti, siinä on ideaa!
Minä annoin itselleni pikkujoululahjaksi semmoisen - nyt alkaa kulttuurintäyteinen vuosi!

joopa-joo joulukolo

Teini ruokapöydässä: "mun täytyy jättää mun vatsaan joulukolo"
minä: "mitämitä?"
Teini: "höh, se on se paikka, mihin mahtuu jouluruokaa. Joulukolo. Vatsaan. Kato nyt. Tässä on pieni joulukolo, sinne laitetaan lanttulaatikkoa. Sit ei liho jos on tarpeeks joulukoloja"


Kunpa olisikin.

Valtakunta joulukolosta ja -olosta!

Nuoriso osallistui juhlavampaan itsenäisyystapahtumaan.
Yksi kähvelsi kivan juhlamekkoni, koska eioomitäänpäällepantavaa.
Toinen pyysi apuani koska eioomitäänpäällepantavaa.
Kolmas soitti paniikkipuhelun kun olin juhlakävelyllä: äitihei, misonmunkraka ja paita ja puku?

Kului puoli tuntia.
Sitten ensimmäinen palautti sen mekon koska eioomekkopäivä.
Toinen vaihtoi ne vaatteet, jotka oltiin yhdessä valittu, koska einääookivoja.
Kolmas katsoi kaappiinsa ja kysyi aionksnäämunvai?

Identiteettikriizi

Koko viikonlopun olen tehnyt kaikkea semmoista, mitä yleensä en.

Poden vakavaa identiteettikriiziä.

Perjantaina sain ällin että pitää mennä asioimaan sisustustavarakauppaan eli Pohjolan Huonekaluhelvettiin eli...

no, Ikeaan.

Pakko oli nöyrtyä, kun polte sisustaa oli niin valtava, onneksi  sain seuraa yhdestä teinistä.

Kulutimme tuntitolkulla aikaa, emme syöneet lihapullia mutta välikahvit kylläkin (= teen ja mehun ja kakkua), kulutimme pienen banaanivaltion verran rahaa, juoksimme hysteerisesti hihittäen kahden eri bussin perässä ja kannoimme kotiin kaksi (2!) Ikea-säkillistä sälää ja roipetta (maton, verhoja, pyyhkeitä, lautasliinoja, huonekasveja, noin niinkuin alkajaisiksi).

Lauantaina virkosin jo ennen kukonlaulua.

Tarkoitukseni oli vain vaihtaa keittiön verho ja asemoida seimi hollilleen.

Mitä vielä!

Yhtäkkiä huomasinkin nuohoavani kaikissa kummallisissa nurkissa erimoisten siivousvälineiden kanssa.

Hylkäsin siivoushommelit vain sen verran, että kävimme hakemassa hampurilaissäkillisen ruokaa keskenkasvuisille (ei ihminen nyt ihan mihin tahansa taivu: ei yhtäaikaa voi siivota villisti ja vielä kokatakin, jostain pitää luopua!)

En vain osannut lopettaa, vaan nuohosin kuin mielenvikainen lisää ja lisää nurkkia.

Aina kun sain yhden jutun valmiiksi, keksin ainakin kaksi uutta.

Vakuuttelin koko ajan itselleni, että kukaan, yhtään kukaan ei välitä siitä, olenko nyt nuohonnut jonkun ihmeen nurkantakaisen pikkusopukan, mutta ne osannut lopettaakaan. 

En ennen kuin seimiväki oli asemoitu, verhot vaihdettu ja kuusi koristeltu.

Kuusi!

Mistä sekin ilmestyi?

(no sieltä sisustustavarakaupasta tietysti)

Aloin tuntea oloni huolestuttavan aikuismaiseksi.

Kun sitten istahdin päiväkahville (-teelle) ja huomasin että joku sisustusvimmainen oli asemoinut suklaatia aaltovaasiin, sain totaalisen aikuisidentiteettikriizin.

Minä en ole Ihminen Joka Sisustaa Jouluksi Tai Milloinkaan Muulloinkaan.

Enkä ainakaan semmoinen joka laittaa tavaroita minikokoisiin aaltovaaseihin.

Grr.

 Illansuussa totesin nuorisolle että muuten hyvä keikka, mutta en kaikesta riehumisesta huolimatta vieläkään löytänyt itäsiiven kadonnutta flyygelisalonkia, että kyllä jää varmasti joulu jotenkin vajaaksi kun aina vain on flyygelisalonki hukassa.
Yksi nuorista väitti että käy siellä aika-ajoin soittelemassa.
Toinen kysyi, että missä muuten on mun harppu.

ps.

kaikkein pahin kriizi tuli, kun vielä sunnuntaiaamuna jatkoin järjestelyitäni ja yhtäkkiä minulla oli oma hylly lautasliinoille.

Olen aina ajatellut että semmoinen on liian huoliteltua ja aikuismaista minulle.

No, nyt on sitten lautasliinaosasto kaapissa.

Grr.

Grr.

Ja vielä kerran grr.

Pitää ruveta ostelemaan lautasliinoja joka käänteessä.

Grr.