Huhtikuun luetut

 Loppukuusta huomasin, että Tapahtuma on vaikuttanut keskittymiskykyyni, innostumiseeni ja - paha kyllä - lukemiseenikin. 
Jossain vaiheessa Tapahtuman kulkua, ja itse asiassa vieläkin vähän, istuminen alkoi tuntua hankalalta. Opistopäivistä olen selviytynyt, mutta illalla kotosalla olen levoton. Vaeltelen edestakaisin, istun kovalla tuolilla ja lyhyitä aikoja kerrallaan, ei paljon tee mieli lukea. 
Tai kutoa.
Tai tehdä mitään muutakaan.

Huhtikuun kirjasaldo jäi huomattavan pieneksi normaaliin lukusaldooni verrattuna, suunnilleen puolet lukemastani oli aivan ehdottoman hyvää, suunnilleen puolet sellaista tulipa luettua kategoriaa.

kuvituskuva: röntsyinen kissaeläin auringossa

Huhtikuun luetut

Catherine Isaac: Maailma on sinun. Ellie on agorafobiasta kärsivä insta-vaikuttaja, hänen äitinsä on entinen sotakirjeenvaihtaja - ja heidän kummankin elämää varjostaa Ellien lapsuus. Paikoitellen hiukan epäuskottava kertomus, mutta ihan lukukelpoinen nyt kumminkin. 

 Mirella Mäkilä: Tampereella rempallaan. Jatko-osa Tampere-kirjalle. Roosan elämässä sätkii taas: työt vaakalaudalla, miesystävä luumuilee, asunnon kanssa ongelmia - ja yllätysperintö! Hyväntuulinen hyvänmielen kesätarina Tampereelta, ekstrabonukset muhevasta Tampereen murteesta! Suositus. E-kirja.

Marke Talvi: Kinkkua ja kommandoja Kettukoskella. Pienelle Kettukosken pitäjälle sijoittuva omansalainen cozy crime. Auri yrittää työstää dekkarinsa toista osaa pikkujouluaikaan Kettukoskella, kuluttaa muutamia miehiä ja melkein kompastuu kunnon rikokseen. Vinkeä välipalakirja, ei mitään suurta kirjallisuutta, mutta toimiva välilukeminen. E-kirja.

 Åsa Hallengård: Antiikkikahvila kolhiintuneille sydämille. Ihan yhtä ontto kuin saman sarjan ensimmäinen osa. Pohdin, että miksi juuri tämä kirja on valittu kustantamon käännös- ja kustannusohjelmaan. Tulipa luettua. 

 Casey McQuinston: Päätepysäkki. Parikymppinen August on muuttanut New Yorkiin elämään anonyymisti, yksin, opiskelemaan ja pysymään erillään kaikesta ja kaikista. Kimppakämppäkavereista tulee hänen perheensä, ja työpaikan työkavereista myös. Ja metrossa on ihmeellinen nainen. En halua spoilata juonenkäänteitä, mutta todella erikoinen tarina. Olin jo jättämäisilläni kesken, mutta onneksi jatkoin lukemista, tarinan käänteestä huolimatta. Minulla oli vaikeuksia hahmottaa että August on nuori nainen. Jostain syystä näin koko ajan päässäni hintelän nuoren miehen, riippumatta siitä kuinka usein ja perinpohjaisesti Augustia kuvailtiin. Sen lisäksi että juonenkäänteet olivat vähintäänkin vinkeät, tämä hyvänmielenkertomus kuuluu LBGTQ genreen. Suosittelen. E-kirja

Hanna Velling: Pieni puoti Punavuoressa. Metti saa yllättäen kuulla perineensä isotädiltään käytettyjen lastenvaatteiden myymälän. Sympaattinen ja kepeä kirja yrittäjyyden ja sinkkuelämän vaikeuksista. Tykkäsin. E-kirja

Joonas Konstig: Hyvät naiset ja herrat. Tyyli, käytös ja sydämen sivistys. Nimensä mukaisesti käytös-, tyyli- ja sivistymisopas jokaiselle. Etenevästi, sujuvasti, sulavasti ja herrasmiehekkäästi kirjoitettu tietokirja aiheesta. Oli ihan(an) tuskallista luettavaa kun tajusin, kuinka kaukana olen hyvästä, jalosta, sivistyneestä ihmisestä. Viimeiset, hyveitä käsittelevät sivut olivat kaikin puolin omantunnon pistelyä ja sisäistä kiemurtelua aiheuttavia. Tykkään Konstigin selkeästä, etenevästä ja letkeästä tyylistä kirjoittaa. Lue ehdottomasti tämä, tule parhaaksi versioksi itsestäsi! E-kirja

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

tapahtuma

 Toiseksi viimeisen työharjoitteluviikon lopulla jalka tai selkä alkoi oikutella. 
Ajattelin että kehvatsun perhekahvila, ei olisi pitänyt istua lattialla vauvoja leikittämässä.

Jalka tai selkä on koko talven ollut vähän herkkä lattialla istumiselle, huonosti istumiselle, huonosti seisomiselle.
Mutta aina on mennyt ohi liikkumalla ja rullaamalla.

Vaan nytpä ei mennyt.

kuvituskuva

Viimeinen harkkaviikko alkoi jalkamielessä nahkeasti. 
Päätin että lääkäriin en mene, kun se viimeinen viikko oli se ratkaiseva viikko. 
Puoskar-tohtoroin itselläni olevan pahan lihasjumin jalassa ja määräsin roiman buranakuurin lähtökohtaisesti oletan että sellainen olisi määrätty ja työharjoittelin tai itseasiassa suoritin näyttöä.
Ja tein normaalia liikuntaa niin kuin nyt yleensäkin.

Näyttöviikon lopulla pärjäsin välillä iltapäivän ilman lääkintää.

Näyttöviikon jälkeen viikonloppuna olo ei enää ollut ollenkaan niin hyvä.

Kävin vähän käsiteltävänä semmoista kalevalahommelia, tuntuu ihanalta.
Mutta jalka tai selkä oli ihan yhtä kurja kuin ennen käsittelyäkin. 
Jotenkin tunsin kyllä kropassa että käsittely oli tehnyt hyvää mutta ei auttanut siihen lihasjumiseen jalkaan. kehvatsun lattialla istuminen!

Tiistaina päätin että menen opistolla terkkarille. Mutta se olikin tietysti poissa juuri silloin.
Puoskar-tohtoroin asiaa uudestaan ja arvelin että ehkä kyseessä onkin joku välilevyhommeli.

Keskiviikkona soitin terveyskeskukseen.
Ystävällinen täti sanoi, että enhän minä mitään etädiagnoosia voi tehdä, mutta kuulostaa aivan välilevytapahtumalta. Minäpä annan sinulle ajan fysioterapiaan.
sanoin tädille että ystäväni tohtori google sanoi samaa. täti sai naurukohtauksen.

Ja perjantaina menin fysioterapiaan.
Ystävällinen fysioterapeutti sanoi, että enhän minä mitään varmaa voi sanoa, mutta kuulostaa ja näyttää aivan välilevytapahtumalta.

Minä mietin että mimmoinen tapahtuma se mahtaa olla.

Ei kyllä ole kovin rauhanomainen kun tapahtuma eskaloituu eskaloitumistaan ihan koko ajan.

Tai ehkä se sittenkin on hyvinkin hurskas tapahtuma, kun nykyisellään tilanne on semmoinen, että illalla tai päivällä päikkäriaikaan pitää lukea iltarukous että levollelaske(u)nluojani kun on  sen verran taitoa vaativa hommeli tuo pitkälleen käyminen.
Ja sama aamulla tai päikkäriaikaan ylösnoustessa.

Sain hyvät jumppaohjeet fysioterapeutilta ja sinänsä tapahtuma senkun hurskastuu vaan, kun kaikissa niissä ohjeissa pitää mennä päinmakuulle lattialle tai sänkyyn. 
Että paljon tulee hoettua levollelaskenluojaani nykyisellään. en muista milloin viimeksi. ei ehkä koskaan. sitä oli vaan kirjoissa.

Kropassani on menossa siis jonkinlainen hurskaustapahtuma. 

Toivon että tapahtuma-aika päättyisi aika pian tai itse hurskastuisin tai edes menisi parempaan suuntaan koska
1) kiipeily on tauolla kunnes...
2) punttisali on tauolla kunnes...
uimassa sentään saa käydä jos pystyy
ja 
3) koska personaalinen trainerini Arppu apustaa minua innokkaasti kaikissa päinmakuuliikkeissä ja tarvittaessa pesee päätäni. Ja antaa päänahkaan hammasta jos en toimi kunnolla.

junppaa kurja!

hiano päinmakuu taaksetaivutuksessa!

Buranoissani olen aika lailla toimintakuntoinen ainakin vielä. Että silleesti ei pahaa hätää.

Viikon päästä pitäisi mennä Kuopioon muuttoavuksi.

Ps. Opistolla alkoi uutena opiskeltavana aineena musiikki. Osaan jo soittaa varsimunamaracassia ja käyttää rytmirinkulaa.
tuosta lauseesta tulee vähän perverttinen olo.

työharjoittelu-, bile- ja nimikriizi

 Työharjoittelu päättyi viikko sitten.

En ole saanut vielä palautetta työpaikkaohjaajalta enkä sen puoleen ohjaavalta opettajalta. 
Olen melko epäluuloinen no itseasiassa ihan hirveän huolissani, kun keksin koko ajan kaikkea mikä olisi pitänyt tehdä toisin, paremmin ja eri tavalla. 
Ja sitten muistan myös kaikkea mikä meni pieleen.
Epäilen että työpaikkaohjaaja näki vain epäonnistumisia ja sitä että luumuilin jossain käytävällä miettimässä että mikä ihme on mungus.

Kuuntelen opiskelukavereita, jotka ovat tehneet vaikka mitä ja saaneet kehuja.
Ja lahjoja saivat työharjoittelun päätteeksi ja itkivät kuin vesiputoukset kun harkka päättyi.

Yritän jotenkin lohduttaa itseäni, että minut pyydettiin sinne kesätöihin, että ehkä se nyt ei ihan hirveän huonosti mennyt.
Mutta toisaalta, voihan niillä olla tarvetta tämmöiselle hiljaiselle luumuilijalle, kuka tietää.

väriviikon experiment

Mutta sitten.
Pari päivää sitten sain kutsun sen työharjoittelupaikan työyhteisön illanistujaisiin. 
Se vasta vinkeää onkin. 
En ole edes tavannut niitä kaikkia ihmisiä.
Luullakseni ainakaan. Tai en ole ihan varma, kun siellä oli suunnilleen neljä joilla oli sama nimi, että olenko tavannut ne kaikki vai en.
miten edes voi olla semmoinen yhteisö missä on ainakin neljä ihmistä joilla on sama (lempi)nimi X? hirveän epäkäytännöllistä.
toisaalta kyllä kätevää, että kun (huom!) menen niihin bileisiin niin voin heti sanoa että Hej, X! paitsi tietysti sitten sanon sen nimen juuri sille ainoalle minkä nimi ei ole X.
on myös hirmu epäkäytännöllistä, että siellä on yksi, minkä oikea nimi on Y, lempinimi luonnollisesti X ja häntä kutsutaan selvyyden vuoksi sukunimen alkukirjaimilla Z-F.
 

pääsiäisaskartelu

ps. opistoon paluusta seurasi myös nimikriizi, kun olemme yhden opettajan kanssa sitä mieltä että olemme tavanneet ja hän tiesi myös nimeni. Emme ole vielä mitenkään onnistuneet löytämään yhteistä nimittäjää elämistämme.