ainekirjoitushaaste: Minusta tulee isona
Kontribuutioni Liinan ainekirjoitushaasteeseen:
**
MINUSTA TULEE ISONA
Isona minusta tulee vastuullinen kansalainen.
Minä alan ymmärtää asioita.
Varsinkin numeroita.
Tarkistan aina palkkakuitin ja esitäytetyn veroilmoituksen enkä vain syrttää niitä laatikon pohjalle. Ja samalla tavalla tarkistan työeläkeotteen, enkä ala mököttää ja huokailla kun se viimeisen rivin summa on niin pieni.
Ehkä löydän jommasta kummasta jonkin virheen.
Ties vaikka saan veronpalautusta tai eläkkeenkorotusta.
Ymmärrän asuntolainan.
Ja ohjauskoron ja ne muut jutut.
Ehkä jopa kilpailutan jotain.
Vaikka sen marginaalin.
Jos hurjaksi heittäydyn, niin isona minusta voi tulla vaikka osakesäästäjä. (kun se työeläke nyt kumminkin on niin pieni!)
Isona minusta tulee valveutunut.
Sitten alan ymmärtää politiikkaa.
Perehdyn puolueiden linjanvetoihin, ja lakkaan puhumasta ruiskukkapuolueesta ja apilanlehtipuolueesta ja mitä niitä nyt muita onkaan ja rupean käyttämään niistä niiden oikeita nimiä.
Tiedän kuka on pääministeri ja kaikki ne muut tyypit.
Minulla on niistä mielipide.
Minulla on myös mielipide päivänpolttavista keskustelunaiheista, ulkopolitiikasta ja kulttuurista.
Perusteltu mielipide, eikä mikään keskustelupalstalta bongattu mutu.
Isona minusta tulee vastuullinen aikuinen.
Ostan lapsille kumisaappaat ja talvirukkaset ja joululahjat hyvissä ajoin, enkä vasta silloin kun sataa tai pyryttää tai on aatonaatto. Ettei niiden tarvitse miettiä, onko niillä kumpparit tai rukkaset tai joululahjat.
Maksan niiden kuukausirahat ajallaan, allekirjoitan todistukset ja kokeet heti, enkä lue samaan aikaan kun laitan ruokaa. Paitsi keittokirjoja.
Isona minusta tulee vastuullinen kansalainen.
jokavuotinen vanhempainilta-angst
Tyttöjen koululla oli vanhempainilta. aargh.
Värväsin hraH:n mukaan, koska lapsia nyt kerran koulussa on kaksin kappalein ja kummallakin uudet opet, Pikkusiskolla kokonaan uusi luokka.
HraH oli - miten sen nyt diplomaattisesti sanoisi. Welldone.
Jumppasali oli piukassa väkeä. Varmaan siksi, koska se on pieni sali.
Vanhempia oli tuoleilla ja penkeillä ja puolapuilla ja lattioilla ja seinänvierustoilla ja jokaisessa tyhjässä välissä.
Rehtori räväytti ensimmäisen powerpointin kehiin, hraH vaihtoi jalkaa ja huokaili.
Ensimmäiselle dialle oli näppärästi kympin fonttikoolla mahdutettu jokikisen koulussa työskentelevän henkilön nimi.
Opettajat esiintyivät rapsakkaasti, eikä kukaan - yksikään - aloittanut esittelyään sanomalla "joo mun nimi oli Tosiaan..." (pointsit opettajille!) Sen sijaan jokainen kertoi että "opetan 1aalle, beelle ja ceelle äikkää, 2 aalle, äffälle ja kolme beelle enkkua, neljä deelle kuvista, viis aalle ja kuus beelle uskontoa, sitten opetan pikkuyksikössä tuettua äidinkieltä ja isossa yksikössä yksittäisiä veistotunteja ja mun oma luokka on neljä äf."
Esittelyn jälkeen rehtori räväytti esiin toisen dian: ote peruskoululaista, 2§ - peruskoulun tehtävät ja tavoitteet.
HraH huokaisi kovaäänisesti ja vaihtoi jalkaa.
Rehtori esitelmöi kasvun ihmeestä.
HraH vaihtoi jalkaa.
Rehtori lopetti yhtäkkiä ja kaikki alkoivat tungeksia ulos.
HraH meni Pikkusiskon luokkaan ja minä menin Isosiskon luokkaan.
Opettaja kävi nopeasti läpi lukujärjestyksen ja meidän-samin isä kysyi että montako kasvia pitää kerätä kasvioon kun viime syksynä meille tuli niin kiire eikä meinattu millään löytää kaikkia kasveja. Piti ihan ajaa pois kaupungista, monta kymmentä kilometriä että saatiin kasvio koottua. (näin mielessäni sen isän huristamassa täyttä höökää audillaan jonnekin lettosuon reunaan ja sitten kömpivän ulos kädessään pikkuinen työkalupakki, jonka sisällä on semmoinen kolmikulmainen istutuslapio, kyntämään jonnekn ojanpohjalle, ja velton esiteinin lusmuamassa siinä reunamilla) (me kiersimme yhtenä iltana meidän pururadan, n. 2,5 km. Löysimme kaiken tarvittavan, emme lapioineet.Turha sanoakaan, aivan viime tingassa.)
Ja voisiko ope sanoa kaikille että matikan lisätehtävät ovat pakollisia?
Aaargh.
Olen aina harmitellutvelttoja prokrastinoivia lapsukaisiani.
Mutta pieneen mieleenikään ei ole juolahtanut, että matikan lisätehtävät olisivat pakollisia.
Nehän ovat - voi hyvää päivää - lisätehtäviä! (käsi sydämelle, kuinka moni tekee kotona vapaaehtoisesti ylimääräisiä työtöitä. Ylimääräisiä? Minen ainakaan.)
Mietin kuka ne kukat oikein keräsi?
Miksei se isä sanonut että kyllä opettaja voisi varmaan määrätä äikästä luettavaksi kuusi kirjaa viiden sijaan? Jos vaikka Kalevalan tuosta nopsassa tahdissa tempaisisivat, ihan huviksensa? Tai tekisivät pari esitelmää?
Ja että ussan tähtilaatikot olisi nekin syytä ottaa työn alle?
Entä hissan kaikki soveltavat tehtävät, ne hypitään yli turhan usein. Nekin voisivat olla pakollisia.
Aina se on matikka.
Olen tavannut muutamankin näitä isiä, joilla on pakonomainen tarve työläännyttää lapsensa nimenomaan matikan lisätehtävillä, muusta viis.
Sitten heräsi henkiin meidän-sami2:n äiti.
Että jos lapsi on monta päivää poissa niin ei kai vaan tule läksyistä unohdusta wilmaan. Että ihan kaaa-meee-ta jos ei sen vertaa löydy armollisuutta että voi jättää läksyt tekemättä.
Minusta ne läksyt ovat silloin tekemättä, se on fakta. Ja tekemättömät tehtävät kuuluu merkitä wilmaan. Mutta onko sillä painoarvoa jossain huolellisuusarvosanan määrittelyssä, se on eri juttu.
Sami-ykkösen isä oli sitä mieltä että luokkaretkelle pitää mennä Lintsille. Ja että kaikki vanhemmat tietysti osallistuvat kuluihin kiinteällä summalla.
Teki mieleni protestoida, mutta sen sijaan vaan prokrastinoin. (se on sitten kätevä sana!)
Opettaja alkoi jakaa vanhempainvarttiaikoja, mutta lähdin pois. Minulle käyvät kaikki ajat.
Menin pihalle.
HraH:ta ei näkynyt missään.
Menin takaisin sisälle ja Pikkusiskon luokkaan.
Opettaja oli juuri selittämässä ympänkirjasta fotosynteesiä luokalliselle vanhempia.
Meidän-sami3:n isä kertoi että meidänsami on ihan fenomenonaalisen (?) lahjakas.
Opettaja alkoi jakaa vanhempainvarttiaikoja. En päässyt pois, koska uusien piti ilmoittautua ensin. Sanoin että kaikki ajat käyvät.
HraH sanoi, että hyvä kun tulit, ei tää muuten olisi loppunut ikinä.
Kyllä niin en jaksaisi yhden yhtä vanhempainiltaa. Mutta en uskalla jäädä poiskaan.
Menimme kotiin.
Kotikulmilla oli meneillään joku massiivinen poliisioperaatio, helikopteri pörräsi ikkunan takana. Luultavasti ne etsivät minua, mokomaa vanhempainiltakerettiläistä.
Värväsin hraH:n mukaan, koska lapsia nyt kerran koulussa on kaksin kappalein ja kummallakin uudet opet, Pikkusiskolla kokonaan uusi luokka.
HraH oli - miten sen nyt diplomaattisesti sanoisi. Welldone.
Jumppasali oli piukassa väkeä. Varmaan siksi, koska se on pieni sali.
Vanhempia oli tuoleilla ja penkeillä ja puolapuilla ja lattioilla ja seinänvierustoilla ja jokaisessa tyhjässä välissä.
Rehtori räväytti ensimmäisen powerpointin kehiin, hraH vaihtoi jalkaa ja huokaili.
Ensimmäiselle dialle oli näppärästi kympin fonttikoolla mahdutettu jokikisen koulussa työskentelevän henkilön nimi.
Opettajat esiintyivät rapsakkaasti, eikä kukaan - yksikään - aloittanut esittelyään sanomalla "joo mun nimi oli Tosiaan..." (pointsit opettajille!) Sen sijaan jokainen kertoi että "opetan 1aalle, beelle ja ceelle äikkää, 2 aalle, äffälle ja kolme beelle enkkua, neljä deelle kuvista, viis aalle ja kuus beelle uskontoa, sitten opetan pikkuyksikössä tuettua äidinkieltä ja isossa yksikössä yksittäisiä veistotunteja ja mun oma luokka on neljä äf."
Esittelyn jälkeen rehtori räväytti esiin toisen dian: ote peruskoululaista, 2§ - peruskoulun tehtävät ja tavoitteet.
HraH huokaisi kovaäänisesti ja vaihtoi jalkaa.
Rehtori esitelmöi kasvun ihmeestä.
HraH vaihtoi jalkaa.
Rehtori lopetti yhtäkkiä ja kaikki alkoivat tungeksia ulos.
HraH meni Pikkusiskon luokkaan ja minä menin Isosiskon luokkaan.
Opettaja kävi nopeasti läpi lukujärjestyksen ja meidän-samin isä kysyi että montako kasvia pitää kerätä kasvioon kun viime syksynä meille tuli niin kiire eikä meinattu millään löytää kaikkia kasveja. Piti ihan ajaa pois kaupungista, monta kymmentä kilometriä että saatiin kasvio koottua. (näin mielessäni sen isän huristamassa täyttä höökää audillaan jonnekin lettosuon reunaan ja sitten kömpivän ulos kädessään pikkuinen työkalupakki, jonka sisällä on semmoinen kolmikulmainen istutuslapio, kyntämään jonnekn ojanpohjalle, ja velton esiteinin lusmuamassa siinä reunamilla) (me kiersimme yhtenä iltana meidän pururadan, n. 2,5 km. Löysimme kaiken tarvittavan, emme lapioineet.Turha sanoakaan, aivan viime tingassa.)
Ja voisiko ope sanoa kaikille että matikan lisätehtävät ovat pakollisia?
Aaargh.
Olen aina harmitellut
Mutta pieneen mieleenikään ei ole juolahtanut, että matikan lisätehtävät olisivat pakollisia.
Nehän ovat - voi hyvää päivää - lisätehtäviä! (käsi sydämelle, kuinka moni tekee kotona vapaaehtoisesti ylimääräisiä työtöitä. Ylimääräisiä? Minen ainakaan.)
Mietin kuka ne kukat oikein keräsi?
Miksei se isä sanonut että kyllä opettaja voisi varmaan määrätä äikästä luettavaksi kuusi kirjaa viiden sijaan? Jos vaikka Kalevalan tuosta nopsassa tahdissa tempaisisivat, ihan huviksensa? Tai tekisivät pari esitelmää?
Ja että ussan tähtilaatikot olisi nekin syytä ottaa työn alle?
Entä hissan kaikki soveltavat tehtävät, ne hypitään yli turhan usein. Nekin voisivat olla pakollisia.
Aina se on matikka.
Olen tavannut muutamankin näitä isiä, joilla on pakonomainen tarve työläännyttää lapsensa nimenomaan matikan lisätehtävillä, muusta viis.
Sitten heräsi henkiin meidän-sami2:n äiti.
Että jos lapsi on monta päivää poissa niin ei kai vaan tule läksyistä unohdusta wilmaan. Että ihan kaaa-meee-ta jos ei sen vertaa löydy armollisuutta että voi jättää läksyt tekemättä.
Minusta ne läksyt ovat silloin tekemättä, se on fakta. Ja tekemättömät tehtävät kuuluu merkitä wilmaan. Mutta onko sillä painoarvoa jossain huolellisuusarvosanan määrittelyssä, se on eri juttu.
Sami-ykkösen isä oli sitä mieltä että luokkaretkelle pitää mennä Lintsille. Ja että kaikki vanhemmat tietysti osallistuvat kuluihin kiinteällä summalla.
Teki mieleni protestoida, mutta sen sijaan vaan prokrastinoin. (se on sitten kätevä sana!)
Opettaja alkoi jakaa vanhempainvarttiaikoja, mutta lähdin pois. Minulle käyvät kaikki ajat.
Menin pihalle.
HraH:ta ei näkynyt missään.
Menin takaisin sisälle ja Pikkusiskon luokkaan.
Opettaja oli juuri selittämässä ympänkirjasta fotosynteesiä luokalliselle vanhempia.
Meidän-sami3:n isä kertoi että meidänsami on ihan fenomenonaalisen (?) lahjakas.
Opettaja alkoi jakaa vanhempainvarttiaikoja. En päässyt pois, koska uusien piti ilmoittautua ensin. Sanoin että kaikki ajat käyvät.
HraH sanoi, että hyvä kun tulit, ei tää muuten olisi loppunut ikinä.
Kyllä niin en jaksaisi yhden yhtä vanhempainiltaa. Mutta en uskalla jäädä poiskaan.
Menimme kotiin.
Kotikulmilla oli meneillään joku massiivinen poliisioperaatio, helikopteri pörräsi ikkunan takana. Luultavasti ne etsivät minua, mokomaa vanhempainiltakerettiläistä.
eksymys
Kyllä ei olisi kannattanut.
En tiedä, olenko vanha vai kyyninen vai elämään työlääntynyt vaiko peräti kaikkea näitä. Luultavasti.
Jotenkin...en tiedä...
Semmoinen hösellys ja romantillisuus on niin kaukana omasta maailmastani ja ajattelumallistani ja olemisen tavastani, että hampaita alkaa vihloa.
Pysyvätkö, eikun ovatko jotkut ihmiset ihan oikeasti romantillisia jatkuvasti?
Siis semmoisella yllätyksiä-kukkasia-suklaata-rakkauskirjeitä alusvaatelaatikossa-shampanjaa -tavalla? Vuodesta toiseen?
Onko se edes romantillista vuodesta toiseen? Vai turtuuko siihen?
Nukkuvat lusikassa vielä silloinkin kun sängystä tulee unenpuutteen takia melkein huume, jonne pääsystä kilvoitellaan ja taistellaan, ja jonne rynnätään mielessään vain se yksi (eikä se todellakaan ole Se)?
Vuodesta toiseen?
Voiko semmoista olla olemassakaan?
Minusta on ihanaa kun hraH tuo roskaruokaperjantaina (tunnetaan myös nimellä isä kokkaa) melkein aina jonkun minun lempisalaattini. Sellaisen jossa on melonia. Vaikka se itse inhoaa niitä. (joko se lykkää ne melonit minulle tai tuo itselleen eri salaattia, sitä missä on tulisia meksikolaisia papuja. *puist*).
Tai kun se aina kauppareissun jälkeen sanoo että älä sä nostele niitä kauppakasseja, ne on niin painavia. Ja komentaa lapset auttamaan.
Mutta samppanjaa alusvaatelaatikossa? Juuei. Mieluummin ehkä ei.
*
Kyllä taisi olla hyvä eksymys tuo hääblogiharhapolku. Olen tainnut olla vähän laiska. Ja huomaamaton.
Milloin viimeksi olet tehnyt rakkaudenteon?
Tai havahtunut huomaamaan että sellainen on kohdallesi osunut?
Minun kohdalleni osui eilen, kun hraH viritteli uuden yöpöytäni lampun toimintakuntoon. Vaikka se sitten vähän viivästyikin päivälliseltä. Et lux facta erat. (noin kuuluu sanoa aina kun laittaa valot. Niin se vain on, en mahda sille mitään.)
Ja toisen kerran kun se jätti jonkun tietsikkahommansa kesken että sain katsoa Obaman puhetta. (netti kyllä pätkäisi juuri ratkaisevalla hetkellä, mutta se ei ollut hraH:n vika)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)