olen mykistetty

vihdoinkin perjantai. Olen työstälähtökuopissa.

*

Mykistyin eilen päivällisellä sanattomaksi asti.
Oli kiire-pikaruokapäivä: kaupan mantelikalaa, ammoisista ajoista jääneitä lihapullia, pakasteperunamuusia (höh, no tietysti sulatettuna, ei meillä nyt sentään niin kiire ollut!) ja sekalaisia kasvislisukkeita.
Isoveli maleksii pöytään: "onks pakko ottaa perunamuusia, jos ei pidä siitä?", vastasin siihen tarmokkaasti: "no ota vaikka kalaa tai lihapullaa ja kasviksia, kyllä se riittää."

Isoveli otti ison kasan pikapaistettuja juureksia ja parsakaalia (!) ja kaalisalaattia(!!).

Jälkkäriksi meillä tarjoillaan nykyään melkein joka päivä hedelmälautanen.

Isoveli kaapi pääruokalautasen tyhjäksi (!!!) ja jälkiruuastakin kaiken muun paitsi kiivin (!!!!)

Onko vihdoin koittanut se päivä, jolloin lapsukaiseni syö lähes mukisematta kasviksia? Onko yök-en-syö vihdoin selätetty? Edes yhden lapsen osalta?

*

Pikkusisko oli aamulla ratketa liitoksistaan: lievää tarmokkaamalla painostuksella päiväkodissakin järjestettiin tänään helouviin-disko.
Pikkusisko ilmaantui paikalle kissana: raidallinen paita, raidalliset polvisukat ja raidallinen mekko, johon kiinnitettiin raidallinen häntä.

huomenna meillä kuulemma vietetään halouviiniä.

*

Mykistyin eilen päivällisellä toisenkin kerran.
Isoveli ilmoitti, että hänestä tulee isona aivokirurgi.
Korvissani soi maammelaulu ja tuli oikein juhlallinen olo, koska ilmoitus tehtiin arvokkaalla, matalalla äänellä.
Ensimmäistä kertaa tuli sellainen tunne, että napero on oikein miettimällä miettinyt tulevaisuuttaan.

Realismi palasi onneksi äkkiä: Isosisko kertoi, että hän ainakin aikoo opiskella yliopistossa, ja että hänestä tulee isona nallesairaalan pitäjä, jolloin Pikkusiskon piti tietysti nokittaa nopeasti: "musta tuleekin nallepäiväkodin pitäjä, äiti mitä silloin pitää opiskella?"

Jäin sanattomaksi jo kolmannen kerran saman päivällisen aikana.
En kerta kaikkiaan tiennyt, millaisin pätevyyksin voi hoitaa nallepäiväkotia.