ei uskoisi

Tiedättekö, mitä inhoan aivan erityisesti?

Neuvolan lastenkasvatusoppaita. (no jaa, inhoan kyllä aika monia muitakin juttuja)

Olin aamusta Isoveljen kanssa koululääkärillä ja sain käteeni vanhemman opuksen "Pärjäämisopas murkun vanhemmille".
Se on täynnänsä maailmoja syleileviä ajatuksia. Meidän tehtävämme on antaa lapselle siivet ja juuret. Älä ole kaveri. Sinun ylittämätön oikeutesi on olla aikunen. Virtasen äiti keksi että syödään koko perheen yhteinen sunnuntaipäivällinen. Alkoholin välittäminen alaikäiselle on kiellettyä. Murrosikään kuuluvat äkilliset mielialan vaihtelut. Kuvittele että oma asumuksesi muuttaisi koko ajan muotoaan. Vanhemmuus on kuin kotitakki.
AAAARGH!
Sanallakaan ei kerrota, että miten käytännössä annetaan ne juuret ja siivet. Mutta annetaan kyllä näppärästi ymmärtää, että kunhan vain panet sunnuntaisin krakan ja/tai helmet kaulaasi ja katat yhteisen päivällisen pöytään, muuttuvat lapsetkin taikaiskusta sivistyneiksi keskustelijoiksi. Ja jos et siinä onnistu, on vika vain sinun kotitakissasi tai jotain.
AAARGH vielä uudelleen.

Kuka niitä oppaita oikein rustaa? (ja kenelle?)

Tuli ahd. ja angst. kun ajattelin että minun pieni poikaseni - joka siis todettiin nyt virallisesti murkuksi (hyppäys kasvukäyrässä näkyi ihan tällaisen harrastelijankin silmiin) - tuosta vaan vuodessa parissa muuttuu ihan tunnistamattomaksi ja pelottavaksi. Ja minun pitäisi muuttua samassa tahdissa kotitakiksi.
Aargh, vielä kertaalleen.

*

Inhoan myös ihmisiä jotka lässyttävät lapsilleen.
Meinasi hampaista irrota paikat kun kuuntelin julkisessa kulkuneuvossa ylenonnellisen pariskunnan läpäläätä pikku-mirkulle, jota ihan hirmuisesti jänskätti kun oltiin matkalla, ja on se hyvä juttu kun tulee koti-ikävä kun siitä tietää että koti on tärkee pikku-mirkullekin, joka on nyt jo ihan iiiiiiiiso tyttö kun juo jo kuuuuuumaaa kaaaaakaotakin ja hymyile mirkku niin otetaan kuva susta ja kuuuuuumasta kaaaaaakaosta.
Aargh sillekin.

*

Lisäksi inhoan jo valmiiksi tätä viikkoa, joka on täynnä toinen toistaan syvempiä logistisia sudenkuoppia. Kaikki mahdolliset karnevaalit, kekkerit ja kemut ovat siunaantuneet tälle viikolle.

Joka ikinen vuosi haluaisin lähestyä joulua hiljaisesti ja nöyrästi.
Ikinä en onnistu ennen kuin tämä the Viikko on ohi. (ja sitten onkin jo tuhannen kiire)

Ei muuten uskoisi että olen käsittämättömän hyvällä tuulella, ja ajattelin tehdä ihan oikeasti ja kunnolla töitäkin.