No se, kun se ei koskaan ikinä tule valmiiksi. (suora sitaatti Pikkusiskolta: "äiti mun käy sua sääli, kun just eilen sä siivosit, ja taaaaas täällä on ihan sekaista")
Niin kuin nälkäkin: se ei tule ikinä valmiiksi. Vaikka kuinka gourmet-kokkaisit keittiössäsi, on muutaman tunnin päästä taas joku nälissään ja koko homma alkaa alusta uudestaan. (ja siinä sivussa sotkeutuu se ihana keittiö, jonka juuri sait melkein siistiksi. Pannahinen!)
Paitsi että vielä pahempaa siivoamisessa sen loppumattomuuden lisäksi on sen lisiminen.
Sinulla on joku tietty peruskuvio, jota pyörität viikosta toiseen - hinkkaat vessat, imuroit, huitaiset lattiat kostealla - mitä nyt kukakin keksii; toiset siivoavat enemmän, toiset taas lukevat enemmän.
No, sitten erehdyt tekemään jotain vielä vähän lisää, ihan pikkuisen enemmän. Vähän niin kuin huvin vuoksi, silkkaa hetkellistä tunnollisuuttasi ja masokistisuuttasi.
Rupeat vaikkapa pyyhkimään ovenkahvojen lisäksi myös jonkun toisen kohdan. Tai rupeat vaikka pyyhkimään ne ovenkahvat yhden kerran sijaan kaksi kertaa viikossa.
Jos ovenkahvat olivat tähän asti selvinneet ihan hyvin perjantaista perjantaihin ilman huomiotasi, niitä tuleekin yhtäkkiä ihan hirvittävän vaativaisia, ja jo tiistaina, viimeistään keskiviikkona, ne näyttävät kuonaisemmilta kuin kuraiset kengänpohjasi. Ja asialle on tehtävä heti jotain.
Ja sitten olet pääsemättömissä niiden typerien ovenkahvojen kanssa, saat jynssätä niitä keskiviikkoisin ja perjantaisin ja aina silloin kun joku ilmoittaa olevansa tulossa kylään vaikka ne olisi juuri jynssätty, koska yhtäkkiä ilman mitään järkevää syytä aloit huomata ne.
Kohta ei riitä kaksi kertaa viikossa, vaan puunaat niitä pirskatin ovenkahvoja maanisesti kuin mikäkin addikti aina ohikulkiessasi.
Ja sitten huomaat, että ovenkahvojen lisäksi voisi tuosta ohimennen nykäistä vähän pölyrättiä tuolla lattialistojen tuntumassa...
Sotkusokeana ja vannoutuneena siivoamisen vastustajana pelkään ja kavahdan päivää, jolloin alan imuroida kahdesti, koska kerta ei enää riitä.
Tai vaihtoehtoisesti sitä päivää, että alan tehdä sen kaiken kunnolla, huolellisesti ja täydestä sydämestäni, enkä puolivillaisesti, samalla haaveillen.
Älkää käsittäkö väärin.
Rakastan pintoja. (ja inhoan roinaa, ryönää, sälää ja roipetta. Pois vaan kaikki!)
Rakastan kissankarvattomia mattoja.
Rakastan sitä tunnetta kun on saanut raivattua ryönäkasat pois. (silti haalin kasoja ja kekoja. Ihan lakkaamatta)
Rakastan aivan erityisesti keittiötäni, joka kesäisen tuplaraivauksen (kamat rankalla kädellä peraten ulos vanhasta; kamat valikoiden sisään uuteen) jäljiltä on tarkoituksenmukainen, ilmava ja järjestyksessä.
Mutta hitto vieköön kun sitä hommaa saa olla tekemässä ihan jatkuvasti.
Ei ehdi tehdä mitään muuta tärkeää, esim. lorvailla, lekotella, laiskotella tai lueskella. (aikuisena oleminen on ihan tyhmää.)
*
tämän purnan iloksenne tuotti hän, joka yhä vuottaa kutsua pressan kekkereille.
Apua! Sun kirjoitus voisi olla ihan sanasta sanaan mun kirjoittama. (mä olen se, joka lukee enemmän.
VastaaPoistaVika kommentti sai lähes kylmät väreet juoksemaan. Viime itsenäisyyspäivänä yhtäkkiä päätin, et mun on päästävä Linnan juhliin. Kutsua siis odotan minäkin.
Mä olen miettinyt siisteyden psykologiaa paljon, itse kun olen ihminen, jolla homma ei pysy hanskassa kuin muutaman hetken. Mies huolehtii meillä sitä, että talo on noin ylipäätään kohtalaisessa kunnossa. Nyt (jostain käsittämättömästä syystä) olen alkanut raivata vuosikausien kasoja ja on alkanut pelottaa, että minusta olisikin tulossa siisti. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta luulisin, että se on melkein sama asia, kuin koko ikänsä ylipainoinen ihminen laihtuisi yhtäkkiä normaalipainoon. Siinä on kuulkaa identiteetti kovilla. Lohdutan itseäni, että kohdallani tilanne ei ole pysyvä, vaan kasat palautuvat pikaisesti.
VastaaPoistaTiitu: minäkin luen enemmän (esim. siivousaiheista kirjallisuutta: "Taltuta kaaos")
VastaaPoistaMirka: epäilen, että maailmassa on sellaisia tiettyjä muuttumattomia juttuja, niinkuin vaikka se, että energian määrä on vakio.
Luulen, että saan vielä noopelin tutkimuksestani "ryönäkasojen määrä on vakio" Kun yhden raivaat pois häiritsemästä, pullahtaa jostain toinen sen tilalle.
minäkin olen luisumassa identiteettikriisiin, koska olen huomannut pelottavissa määrin lukevani vähemmän ja raivaavani enemmän. Ehkä (toivottavasti!) kyse on jostakin nopeasti ohimenevästä.