toiset joulujuhlat vietetty.
Isoveljen joulujuhlista näin - ja koin hyvin omakohtaisesti - vanhempainyhdistyksen glögi- ja piparibuffetin ja arpajaiset.
Varsinaisesta ohjelmasta näin rehtorin puheen ja sen kuinka vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja ojensi rehtorille lämpöiset sukat. Ja sitten näin taas glögiä ja pipareita ja satayksi lasta.
Osallisuuteni Isosiskon joulujuhlaan rajoittui siihen, kun roudasin kansallispuvun koululle esitystä varten. Isosiskon koulussa juhla on vain lapsille.
*
Muutamaa tuntia ennen vanhempainyhdistyksen buffetointia sain viestin. Buffetin mehuvastaava ei voinut hankkia mehua.
Ei edes kuitteja vastaan. Käytettävissä ei ole edes sitä paria euroa, jonka mehukanisteri lähikaupassa maksaa.
Perheessä on kolme lasta ja joulu lähestymässä.
On päiviä, jolloin sydän meinaa särkyä.
Sisässä kiehuu ja kuohuu: miten on mahdollista ettei tietotekniikan ja pätkätöiden aikakautena ei pätkätyöläisen palkkoja saada tilille?
Siitähän tässäkin on kyse, pienen ihmisen kyykyttämisestä. Alalle tyypillinen pätkätyösuhde poikki vähän ennen joulua, rahat jäihin, uusi työsuhde alkuun vuodenvaihteen jälkeen. Rahaa ei tule työnantajalta kun tehtyjen töiden paperi seisoo jollain pöydällä, eikä kassasta kun palkkatodistus puuttuu.
Näitä äitejä on ympärilläni paljon.
Eihän joulu tavaramäärästä kiinni ole. Ja joulun laatikotkin ovat täyttävää vähäväkisten ruokaa. Mutta jos kodossa ei ole rahaa edes sen parin euron vertaa että saisi ostettua ne lantut. Tahi porkkanat.
Jos tukiverkostot ovat muualla.
Eivät ne minunkaan osa-aikatyöni tuloni suuria ole. Yhdessä hraHakkaraisen kanssa kellumme juuri ja juuri keskitulojen tuntumassa.
Mutta me voimme pitää perhekokouksen, ottaa esiin aanelosen ja kirjata siihen: jouluherkut ja joulunaposteltavat.
Listassa lukee jo cronfleiks, risimuro, kuivatuja mansikoita, pähkinöitä, manteleita, appelsiineja, suklaata, savuporoa...
Tietysti tarjosin apuani.
Meidän ovellamme kävi eilen kerjäläinen. Vanha nainen, joka puhui murtaen suomea. Häkellyin, enkä antanut hänelle mitään, jolloin hän alkoi melkein itkeä. Jälkikäteen olen kuullut, että jos antaa, niin seuraavaksi tulee porukka nahkatakkimiesten kera, lukot ja systeemit syynäten. Naapureilla onkin jo hälytysjärjestelmät. Ja sisareni luona Lounais-Suomessa oli lukot käyty "merkitsemässä" erään pidemmän poissaolon aikana.
VastaaPoistaSurulista, että maailma on mennyt sellaiseksi, että ensin pitää pelätä omasta puolestaan. Olisin antanut, jos olisin tiennyt, ettei asiasta tule seuraamuksia :/
Ja juuri tällä hetkellä tuo koko tarina, toki tuo Mirkankin ylläoleva- itketti ihan valtavasti.
VastaaPoistaVoi päivää!
Tässä me olemme.
Eriarvoisuus yhteiskunnassa on valtavaa- ihan kamalan suurta.
Se, mikä on toisella okay, on toiselle mahdoton. MIkä hankala toiselle, itsestään selvyys kolmannelle.
Minä niin toivon, että oma tyttäreni joutuu näkemään nälkää, kun muuttaa pois kotoa. Siis oikeasti.
Ja rahaa en anna.
Että oppisi.
Tekisi kovemmin, ja oppisi arvostamaan- nyt arvot ovat kateissa.
Hieman karkasin tuosta taas..
Mutta kyllä.
Kuinka suurelta vääryydeltä, surulta tuo tuntuu, sillä voin hyvin kuvitella myös sen, että kuinka hankala tuota oli laittaa- tuota viestiä. Että ei ole mahdollisuutta, että ei voi tuohon mehun hakemiseen ryhtyä.
Kun ei kertakaikkisesti ole.
Tunnistan tilanteen.
Tunnistan itseni.
Joskus ei kuule ole ollut. Tänä päivänä keikun jossain, missä lie- tiukilla, ja hankaluuksissa, mutta kohti vakaampaa menen, niin ainakin vahvasti uskon. Koskaan en alennu väheksymään ihmisiä minkään seikan takia.
Ja tuo yksinäisten ihmisten pärjäämien on niin lähellä sydäntäni, aika tarkkaan tiedän, mitä se on.
Minun tuli oikein paha olla, mikä on tietenkin hyvä asia.
Jaksan yhä välittää.
Ei joulu ole tavaramäärästä kiinni, ei todellakaan.
Minu lahjalistassani lukee aina
''kilttejä lapsia''
Ei koskaan mitään muuta.
Lämpimiä ajatuskia teidän perheelle.
'' Näitä äitejä ympärilläni on paljon''
Oletko kuullut yhdistyksestä Hope?
http://www.hopeyhdistys.fi/
Minua kiinnostaisi itseäni tuo toiminta.
En kai muuhun pystyisi, kuin lasten vaatekierrätykseen ja tähän perusmenoon, mutta jotenkin tuon konkreettisuus olisi hyvä juttu.
Takataskuun
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
<3
vintti
Vintti: Kirjoitat todella koskettavasti ja olet niin oikeassa. Eniten olen surullinen en niinkään eriarvoisuudesta, vaikka siinäkin olisi paljon korjattavaa, vaan asenteista ja siitä, että todellakin ensimmäinen ajatukseni oli pelko omasta puolestani, kun ovellani seisoi joku vieras! Neutraalissa tilanteessa on helpompi antaa ja lahjoittaa, laittaa seteli lippaaseen tai kantaa joulupataan säkillinen tavaraa. Sitäkin voisi vaan tehdä enemmän ja ympäri vuotta eikä vain hetkellisen joulumielen siivittämänä!!!
VastaaPoistaMirka
VastaaPoistaMinä suren sitä,että sinä et voinut olla varma tuon mummelin aitoudesta.
Siitä,että maailma valitettavasti on opettanut, ja pakottanut hyväksymään sen seikan,e ttei tämä mene niin, kuin pitäisi.
Niin kuin joskus meni
Kun apua tarvittiin, sitä pyydettiin- ja hyvin harvoin väärinkäytöksiä oli. Nyt väärinkäytökset ovat arkipäivää, ja sittense toinen puoli- eli ne, jotka apua tarvitsevat, eivät saa ssystä ja toisesta ääntään kuuluville.
perkele, huudan vastatuuleen!
Voi olla, että joudun huutamaan loppuelämäni.
Olkoon sitten niin.
vintti
mirka, vintti: vaikeaa on myös apuaan tarjota. Voin kuvitella, ettei tuon pienen viestin laittaminen ole ollut helppoa. Ihan yhtä vaikeaa oli kysyä: voinko auttaa, miten voin - otathan yhteyttä jos voin mitään!
VastaaPoistaJollain tavalla tämä tuli niin kovin lähelle - ei ystävälle, jota luontevasti tukisi, jonka muksut pyytäisi oman pöydän ympärille leipomaan ja puuhaamaan - vaan tuttavalle, sellaiselle jonka kanssa muutama sana toisinaan vaihdetaan kun kävellään vastatusten. Ehkä juuri siksi sen konkretian löytäminen on niin kovin vaikeaa. Rahaa en ehkä haluaisi antaa: olla muuten olemassa, lähistöllä; ehkä lasten toiveita tukemassa?
Näillä meidän kulmillamme pienituloisuus ja pätkät ovat karua arkea. Useampi kuin yksi on pätkäsillä siellä tahi täällä, monissa perheissä molemmat vanhemmat. Varmaan puolet - ellei ylikin - niistä äideistä joiden kanssa olen moikkailuväleissä ovat näitä matalapalkka-alojen pätkätyöläisiä.
On aivan huutava vääryys, ettei tänä päivänä raha ja tieto liiku! Miten voi olla, että kassalla voi kestää viikkokausia laskettaa avustuksia, miten voi olla ettei työnantaja saa pätkäläisen palkkoja inhimillisessä ajassa maksuun!