tanskalaisen maalaisromantiikan kiro

Vietin eilen hyvän tovin pohtien, miksi ihmeessä maalaisromanttiset askartelu- ja sisustusblogit tekevät sen minkä tekevät tällaisen muppetshown pyörittäjälle.
En oikeasti edes pidä siitä tanskalaisesta vaaleasta maalaisromantiikasta, jossa on hörhelöitä ja sieviä takorautaisia kattokruunuja ja emalisia sinikukallisia maitokannuja ja pesukomuutteja. Kun en ole yhtään hörhelö.

Se tunne johtuu laifstailista.
Tai sitten imitzistä.
Mahdollisesti molemmista.

Jos on aikaa asetella maitokannuja pesukomuutteihin ja kietoa ihania vaaleanpunaisia helmiä kattokrunuun (aidot kynttilät!) koristeeksi, niin on sellaisen ylivertaisen ihmisen laifstail.
Sellaisen laifstail-ihmisen elämänhallinta on ihan selvästi jollain korkeammalla tasolla.
Sen uhmaikäiset juovat nätisti lasista eivätkä läikytä päälleen, vaikka kääntäisivät lasin nurinpäin täynnä mustaherukkamehua.
Kun taas muppetshowssa uhmaikäinen onnistuu läikyttämään läikyttämättömästä nokkamukista päälleen vettä ja värjäämään sillä vedellä itsensä oranssiksi.

Kyllähän ne maalaisromanttiset lapsetkin epäilemättä jossain nurkan takana änkeröivät vastaan, ja minä puolestani leivon leipäni itse niin että pastakeittiössä ihan oikeasti tuoksuu kodilta - mutta silti.
Kun aina tuntuu siltä että olisi se rumpuja soittava elukka siinä muppetien alkutunnarissa.

*

Huomenissa Pikkusisko soittaa päiväkodin jouluhartaudessa Heinillä härkien kaukalon.