melko kummallisia asioita

siunattu rauha: HerraHakkarainen vei itsensä ja lapsensa luomaan lunta isovanhempiensa luo (siis hraH:n isovanhempien; ei lasten.)

Minä teeskentelen ruuanlaittoa, oikeasti notkun netissä.

Joululoman rentous alkaa olla muisto vain - huomenna pitäisi raahata luunsa verstaalle, missä on luultavasti kylmää, märkää ja pimeää.

Tämä joulutauko on ollut kummallista aikaa, monellakin tavalla.

Kummallisia asioita:

1. Huomasin että olen ihan kokonaan parantunut vauvakuumeesta, en yhtään halua mitään omaa pientä piiperöistäpaaperoista vaikka ne ovatkin tosi suloisia ja hassuja.

Pikkuinen kummipoika oli kylässä viattomien lasten päivänä (se olisi oikeastaan ollut isomman kummipojan kyläilypäivä, mutta pelisilmääni haritti, enkä muistanut koko juttua ennen kuin jälkeenpäin!). Pikkuinen kummipoika oli ihana ja söpö ja pulleaposkinen ja antoi isoja kosteita pusuja silloin kun ei kitissyt tai laulanut isosti ("öööö-öööö-ööö"; kuulosti ihan jalkapallofaniryhmältä), mutta olin tosi helpottunut kun pikkuisen kummipojan vanhemmat keräsivät katraansa ja jättivät meidät omaan seuraamme. Totesin että isojen lasten kanssa on hauskempaa ja mukavampaa ja juttuisampaa kuin pienten.

Sitten lapset menivät iltapalalle, Isoveli kiihdytti huvitteluvaihteen nollasta sataan noin sekunnissa, tytöt alkoivat sirkuttaa ja vetää voileipiä väärään kurkkuun, ja minun piti taas paeta paikalta kun kaikki oli ihan sekopäistä eikä yhtään hauskaa. Paitsi ehkä lapsilla, joilla oli valtavan hauskaa. (no oli se kyllä aika hauskaa minustakin, mutta piti olla olevinaan tiukka kasvattaja).

2. Meillä ei ole enää pieniä lapsia.

Uudenvuoden aatonaatto (onko sellaista päivää?) toi meille postia: "koulutulokkaan huoltajille - oppivelvollisuusilmoitus"

Tähän asti olen ihan kaikessa käyttänyt loistavana ja kertakaikkisen eittämättömänä tekosyynä kieltäytyä vaikka mistä sitä etten millään pysty sitoutumaan mihinkään kun "lapset on vielä niin pieniä". Nyt ne ovat kaikki oppivelvollisia.

Minun pikkiriikkinen pienimmäisenikin: jonka sydäntäsärkevän pieni alku löytyy täältä.

Tyrskähdin pienesti ja sisäisesti kun avasin oppivelvollisuusilmoituskuorta, ja vähän enemmän ihan salaa peiton alla, kun minulla oli uudenvuodenaattoaamuna oikein kova päänsärky ja itsesäälikertoimet huipussaan.

Mietin kovasti sekä päänsäryissäni että sen jälkeen, mahtoiko oikeastaan olla kyse jostain psykologisesta efektistä: voiko keho näin monen vuoden jälkeen muistaa ja palata sinne vuosien takaisiin tunnelmiin?

Tänä aamuna Pikkusisko kömpi viereeni köllöttelemään ja lötköttelemään ja höpöttelemään. Juuri silloin kun minun olisi tehnyt mieli sulkea silmäni ja torkkua vielä ihan pikkuisen hetken verran. En ajatellut vuosien takaisia - ajattelin tätä hetkeä.

Kunpa jokainen päivä jaksaisin ja muistaisin olla kiitollinen siitä ylenmääräisestä onnesta joka meillä on.

3. Mitäköhän muuta kummallista tässä lomassa oli?

Tapasimme kaikki kummilapset vuoropäivinä.

Oli ihan tyhmää ja aika rankkaakin koko ajan siivota ja leipoa ja muuta.

Mutta oli tosi ihanaa nähdä kaikki lapset ja kuulla heidän kuulumisiaan.

Iso kummipoika on jo oikeasti tosi iso - ja hienolla tavalla yllätti se, miten tuollainen varhaismurkku jäikin meidän aikuisten seuraan jutustelemaan, eikä luimistellut lukemaan Akkareita tai jotain. Vaikka sekin mahdollisuus oli periaatteessa tarjoilla.

Toivottavasti uuteen puhelimeen ohjelmoituvat myös kummien puhelinnumerot - ja toivottavasti niitä vaikka joskus käytetäänkin. (kovin kummoinen kummi en ole, vaan pikemminkin aika kummallinen - mutta meille saa aina tulla notkumaan!) (että vinkkinä vaan äidilleen, jos sattuu tätä lukemaan!)

Pieni kummipoika on pieni ja suloinen, ja toimii loistavasti vauvakuumeestaparanemisen indikaattorina. Enkä ollut yhtään kiinnittänyt huomiota siihen, että meillä on pienen kummipojan kanssa vain muutama päivä ikäeroa. Hassua.

Kummitypykkä on näistä lapsukaisista tutuin - ja hienosti hänkin kasvanut tämän syksyn aikana. Itsevarmuutta ja itsenäisyyttä on tullut kovasti lisää. Tänne voi aina tulla notkumaan.

En kyllä tiedä onko tämä oikeastaan kummallista.

En keksi enää yhtään kummallisia asioita lisää, mutta tämä on ollut aika lailla mukava loma.

Paitsi uudenvuodenaatto, jolloin sain aivan hirveän päänsäryn, joka ei meinannut millään talttua (eikä se edes ollut itseaiheutettua!).

Totesin että päänsäryssä ja alkoholihuurussa on aika paljon samanlaista: on pöhelö ja huono olo, mutta suunta on päinvastainen. Kun viinilasillisten jälkeen tulee ensin hilpeys ja sitten kalpeus, on päänsäryn laita toisinpäin, ja se on oikeastaan aika mukavaa. Koska siinä vaiheessa kun muut alkavat olla tylsiä ja pöhelöisiä, onkin itse jo ihan virkeä ja tavattoman hyväntuulinen ja iloinen siitä että on hengissä eikä enää päänsäryssä.

**

Oikein iloista, vauhdikasta ja loisteliasta vuotta 2011 harvalukuiselle mutta sitäkin mukavammalle lukijajoukolleni!

*

Ai niin: vielä yksi kummallinen juttu.

Istuin paperin ja kynän kanssa hyvän tovin, ja suunnittelin meidän syömiset koko tammikuuksi.

Olen ihan kyllästynyt pohtimaan joka toinen päivä, mitä syötäisiin ja olen ihan kyllästynyt laittamaan aina niitä samoja ruokia. Nyt on sitten hieno ruokalista. (kunhan vaan muistaisin vilkaista sitä ennen kauppareissuja!)

Eilen syötiin uuniperunoita. Tänään tarjolla on Pikkusiskon lempikalaa, possufilettä ja kuhaa - jokaiselle jotain. Ja että väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, niin näitä syödään vielä huomennakin. Kun kokkaa kerralla enempi, saa laiskotellakin enempi.

Ja lukea.

Kummallista on ollut myös se, että olen lukenut syksyllä tosi vähän, ja nyt lomalla tosi paljon. On ollut mukavaa. Olen oikein elähtynyt lukemistani.