torstai 17. maaliskuuta 2011

ravintolaan?

totisesti, pitäisi tosiaan lakata lukemasta perhelehden vinkkipalstaa: Lapsi rohkeasti mukaan ravintolaan.
Tietysti lapsen voi ottaa mukaan ravintolaan.
Tietysti!

Tunnustan heti: en muista koskaan - lapsilla tai ilman - ruokailleeni oikein tositosihienossa ravintolassa, sellaisessa jossa olisi sommelier ja joku jolla on valkoiset hansikkaat kädessä ja jossa annokset muistuttavat rikkaiden kukkahattutätien rintaneuloja.
Mutta olen kyllä ruokaillut sellaisissa kohtalaisen hyvissä paikoissa. Ja ketjumättöravintoloissa.
Ikinä en ole ajatellut, etteivätkö naperot olisi tervetulleita.
En edes silloin kun omat hermoni ovat vieterinkireällä nälkäisten lasten valuessa pöydän alle kitisemään.
Sitä paitsi hampparipaikassakin voi käydä ravintola-asenteella. Ruuasta ja seurasta nauttien, yhteistä aikaa arvostaen.

Tämäntyyppisistä jutuista nousee huoli yleisestä ja yhtäläisestä yhdessäsyömisestä.
Ehkä tänä päivänä ei kodeissa syödä yhdessä?
Surullista.

Makaronilaatikkokin maistuu paremmalta kun nostaa rinnalle viinilasillisen ja asemoi haarukan ja veitsen lautasliinalle, vaikka vain ihan tavallisena tiistaina. (no ei sentään tiistaina, se on ihan liian kiireinen päivä! Mutta keskiviikkona.) Ja silloin kiireisenä tiistainakin voi laittaa veden kannuun, salaatin kulhoon ja jälkiruuan tarjolle.
Jos ei ole mitään muuta keskusteltavaa, voi tehdä kiertokyselyn: mikä oli päivän paras ja pahin tähän mennessä?

Ravintoloissa kautta linjan - hampparipaikoista niihin melko fiineihin paikkoihin - olen aina antanut kauhukolmikon ottaa maistiaisia omalta lautaseltani (sivistymätöntä; tiedän!). Jos vaikka naperon oma tilaus onkin nauravaanakkia, on sentään saanut maistaa myös sitä vähän asiallisempaa ruokaa. Ja yhdessä ollaan keskusteltu siitä, onko kokki tällä kertaa onnistunut nakkien naurutuksessa ja miten.
Seisovasta pöydästä ("vapaaotto") on aina maisteltu vähän vieraampiakin herkkuja. Niistäkin voi keskustella, vaikka siten että äiti ei kertakaikkiaan pysty ottamaan mustekalarengasta, mutta hyvä jos sinä siitä pidät!

Taidamme olla harvinaisen onnekkaita siinä, että meillä on aikaa istua yhteiseen pöytään ihan joka päivä.
On päiviä jolloin on aivan tuhannen kiire. Jolloin hätinä ehdin puskea ruuan tarjolle ennen kuin jonkun - yleensä itseni - on lähdettävä johonkin menoihin, mutta niinäkin päivinä päivällistämme noin suurin piirtein yhdessä.
Ja olemme onnekkaita siinäkin, että jopa niinä vähävaraisen nuoren perheen aikoina meillä oli mahdollisuuksia syödä ulkona. Kauhukolmikko on pienistä asti saanut olla oppimassa juhlistamista: juhlaa voidaan viettää kotona oman perheen kesken tai isommassa seurueessa ravintolassa. Tavat ovat samat: syödään hyvin, keskustellaan, ollaan yhdessä, nähdään vaivaa yhdessäolemisen eteen.

Ravintolaruokailuista lapsiperheenä ehkä puuttuu intiimiys, ehkä juhlallisuuden kanssakin on vähän niin ja näin kun pöytään tömäytetään viinilasillisen vierelle ketsuppipullo, mutta on kohokohtiakin.
Isosisko maisteli edelliaviikonlopun ravintolareissulla annoksestani ja totesi: "ihan hyvän makuinen mutta vähän ylikypsä"

3 kommenttia:

  1. Ravintolassa kannattaa käydä lasten kanssa, olen samaa mieltä. Lapsia tulisi viedä erilaisiin tilanteisiin, eihän lapset muuten opi käyttäytymään! Meillä lapsille maistuu milloin mikäkin ruoka, mutta usein minä nappasen ranskalaisen lasten lautaselta :)

    Kotona syödään yhdessä. Eikä kattila pääse koskaan pöytään! Ruoka menee aina joko keittiössä suoraan lautasille, tai kulhoon ja kulho pöytään.

    Ravintolassa buffet ruokailut helpoimpia lasten kanssa, saavat likkua ja saavat itse poimia ruokaa lautasilleen. Laivalla suosin ravintolaa, jossa äidin ruoka tuodaaan annoksena pöytään, mutta muksuille on buffet.

    VastaaPoista
  2. Tyttönä jonka vanhemmista molemmat ovat aikanaan ravintola-alalla työskennelleet en voi kun ihmetellä mikseivät lapsetkin saisi nauttia ravintolassa käynnistä. Ainakin minulle ne on niitä lapsuuden kohokohtia ja vahvimmin säilyneitä muistoja kun mentiin ravintolaan syömään. Sai olla vähän hienommin ja ruoka oli aina hyvää.

    Tietenkin jos kotona ei ole mitään käytöstapoja ikinä opetettu tai vanhemmat eivät malta sitä jälkikasvuaan siinä ravintolassakaan huomioida tai millään tapaa pitää aisoissa ja kurissa niin eipä se varmaan sitten onnistu. Ravintola-asiakkaan rooliin nykyisin kovin harvoin pääsen, mutta kun pääsen niin en minä kieltämättä arvosta niitä huutavia ja kiljuvia ja ympäriinsä juoksevia pikkukansalaisia, mutta siinä vika on ennemmin kyllä vanhemmissa kun lapsissa.

    Ja totuushan on, että jos tahtoo oikein intiimisti mennä syömään niin menee sitten sen verran myöhään, että pienimmät ovat jo kotonansa nukkumassa :)

    VastaaPoista
  3. Iina: näinhän ne oppivat!

    Salattu minä: tietenkään ei juosta ympäriinsä! Ja nälkäkiukkukin pitäisi osata hoitaa melko vähä-äänisesti, mutta ilman muuta tavalliset lasten äänet ja jutut mahtuvat ravintoloihin. Kohokohtia nuo ravintolakäynnit tuntuvat ainakin kauhukolmikolle olevan: niistä riittää juttua, ja tulee sellainen vaikutelma että he osaavat näitä käyntejä arvostaa.

    VastaaPoista