perjantai 20. toukokuuta 2011

suhteellista

Kävin päiväkodilla: eskarilaiset siunattiin koulutielle.
Pikkusisko ei olisi halunnut sinne ketään tuttua. Jännitti. Kun täytyy mennä kaikkien eteen. Ja pappi on pelottava jos se ei ole tuttu.
Pieni ei vilkaissut päinkään.
Seitsemän vuotta sitten häntä piti muistuttaa hengittämisestä.
Nyt hän menee kouluun.

**

Ajatuksissa tuhat ja yksi asiaa: Tiitu keskusteluttaa ansiokkaasti parisuhteellisuuksista.

Joskus silloin kun kauhukolmikko oli vasta kauhukaksikko, kuohui ympäristössä parikin suhdekriisiä.
Silloin oli välillä oikein paha omatunto siitä, kun kaikki miehet eivät minun mielestäni olleet pelkkiä sikoja ja kun enimmäkseen parisuhde-elämä oli ihan siedettävää. En osannut ehkä olla riittävän solidaarinen. Tai ehkä olin vain mielikuvitukseton: en osannut siinä kaikessa väsymyksen ja äidiksikasvamisen kuohunnassa kehitellä vielä parisuhdekriisiäkin oheen.

Onhan niitä päiviä. Kaikenlaisia.
Niitä, jolloin ei millään malta odottaa kotiinpääsyä sinne omien joukkoon.
Ja niitä jolloin toivoisi koko lauman, hraHakkaraisen johdolla mieluiten, niin pitkälle kuin pippuri kasvaa tai vielä kauemmaksi.
Kaikkein eniten on niitä ihan tavallisia vaan. Ruokaa-siivousta-nukkumaan.
Arjen pyörityksessä niin helposti unohtuu hengittäminen. Pitäisi osata pysähtyä, hengittää syvään ja katsoa oikein tarkasti kaikkea sitä hyvää mitä itsellä on. Minkä ympäröimänä on.

Huononakin päivänä on kaiken rehellisyyden nimissä myönnettävä itselleen, että tyhjää olisi, jos sitä toista ei tuossa jossain lähistöllä olisi.

**

Pikkusisko on selkeyttänyt ammattihaaveitaan. Hänestä tulee viulu selässä kulkeva intiaani. Rahaa ansaitaan niin että mennään kauppaan ja annetaan euro ja saadaan viiskytsenttiä takaisin.
Siitä sitä pesämunaa kertyy makeampaankin elämään.
Yritin päiväkotiin kävellessä selvittää lyhyesti ja järkeenkäyvästi kapitalistisen yhteiskunnan toimintamallia.
Päähän alkoi koskea.

**
Koko viikonloppu menee työmaalla. Jättiläisplääh sille!
Kiukuttelen jo kesänkin varalle. UPM oli laittanut lomalistaan minulle ja uudelle työntekijälle vaivaiset 18 lomapäivää (marttyyrina ei itselleen yhtään). Jepujee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti