lomatunnelmissa

muutama tunti, sitten koittaa vapaus.
Yritin eilen virittäytyä lomatunnelmaan makaamalla oikosenani ja pelaamalla sitä suuren suosion saavuttanutta tipulintupeliä (en kiusallanikaan linkitä!). Turhauduin kun tipulintuseni sinkoilivat minne sattuu. Sitten yritin kallistella kompuutteria että possut saisivat kyytiä, mutta eivät vaan saaneet. Ihan plääh koko peli.
Kaupassa käydessäni varauduin lomatunnelmaan ostamalla yhden siivoustarvikkeen. Ihan siltä varalta että saisin yllättävän ja äkillisen siivouskohtauksen. Ja ruokasoodaa, koska sitä voi kuulemma käyttää melkein mihin vain. Ajattelin, että voisin raikastella mattoja. Vaikka en kyllä tiedä raikastuvatko ne järinkään siitä, mokomat kissankarvaiset lattianpeittimet. Voi olla että juuriharja on ainoa mikä tepsii, ja sekin vain hetkellisesti. (siihen asti kunnes matot levitetään takaisin lattialle)

Järkevänä ihmisenä en tuhlannut koko siivousenergiaani täällä verstaalla, vaan tein sellaisen lomanalkajaisnäennäissiivouksen (eikö olekin hieno sana!). Heiluttelin hetken imuria ja levitin ympäristöön korkillisen lattianpesuainetta.
Voisi luulla että meidän verstasmissiomme on pahvilaatikoiden keräily ja varastointi.
Joskus talvella saimme melkein kaikki laatikot siirrettyä Jonkun Toisen Ongelmakenttään, mutta nyt ne pahukset ovat taas hivuttautuneet takaisin. Päätäni kääntämättä - ja minä istun käytännössä selkä meidän offiseemme päin - pystyn laskemaan kahdeksan (8!) laatikkoa.
Uudesta Työntekijästä näkyy laatikkovuoren takaa juuri ja juuri hiustupsu.

*
Lapsista ei eiliseltä mitään havaintoa.
Taisimme päivällistää yhdessä, mutta olin niin nälkäinen etten nähnyt muuta kuin lautaseni.

Olen pohdiskellut, pitäisikö meidän siirtää kellojamme etelän aikaan jollain konstilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti