pilkka sattuu joskus omaan nilkkaan

Pikkusisko potee: vähän nuhaa, päätä särkee - ei varsinaisesti mitään kunnon tautia.
Rangaistukseksi siitä, että olen huono äiti (olen antanut lapsen sairastua) ja siitä että olen huono työntekijä (jäin kotiin hoitamaan sitä lasta), olen koko päivän raivonnut raivannut.
Kannoin tyttöjen huoneesta ulos neljä muovikassillista (ihan oikeasti!) paperisilppua. Lattia tuli näkyviin.
Kurkistin sisään Isoveljen komeroon ja tulin siihen tulokseen, että se kuuluu oikeastaan Jonkun Toisen ongelmakenttään.
Tutkailin olkkarin kirjahyllyn tilannetta ja kiukuttelin vähän sille.
Imuroin, pyyhkäisin, järjestelin.
Pikkusisko katseli puuhiani: "äiti, olis tosi kiva jos olis joka päivä synttärit. Sit olis aina siistiä"

Nyt ollaan siinä pisteessä, että joku siivoilemiseen ja raivaamiseen taipuvainen henkilö saattaisi suostua aloittamaan urakkansa.

Minä puolestani olen täysin tyytyväinen.
Jos ei lasketa ryönähyllyä, Isoveljen huonetta, vaatekomeroa ja muutamaa muuta juttua.

*

Olen elämässäni - lähinnä ennen lapsia - ollut kahden asian vankkumaton puolestapuhuja: poikien lukuharrastuksen ja luovan rajoittamattoman flow-tilaisen keskeytymättömän leikin, jota ei tarvitse kerätä pois.

Lukiessaan poikaseni ei kuule eikä näe mitään, hänen ahterinsa hautuisi täyteen makuuhaavoja ellemme säännöllisin väliajoin pakottaisi häntä joko ulos tai syömään. Hänen rakkain paikkansa on oman komeron nojatuoli, jonka vieressä on polveen asti ulottuva kasa keskeneräisiä kirjoja.
Lisää keskeneräisiä kirjoja on hyllyssä.
Ja pöydällä.
Ja tuolissa.

Tyttäreni puolestaan leikkivät pääsääntöisesti tyhjillä pahvilaatikoilla (viety pois 3 kpl)
paperisilpulla (viety pois 4 muovikassillista!)
ja kirjoilla. (järjestetty paikoilleen kirjahyllyllinen)
Pahvilaatikot ovat tunnistamattomien eläinten asumuksia, joissa on pehmikettä (=silppua) ja ruokaa (=silppua) ja leluja (=paperisilppua, teippiä ja liimaa). Asumukselta toiselle johtavat polut (=kirjoja).

Keskeneräisiä kirjoja, leikeissä olevia kirjoja, leikkejä ja niihin kuuluvaa rekvisiittaa säilytetään luonnollisesti keskilattialla, joka on taloutemme ainoa alle 18-vuotiaiden käyttämä, suosittelema ja hyväksymä säilytysjärjestelmä.

Olisko joskus E.L (ennen lapsia) kannattanut pitää vähän pienempää suuta?
Tai puhua mieluummin järjestyksen merkityksestä kasvavan lapsen synpasienvälisen yhteistyön tukijana tai jotain?

Pikkusisko siinä vaiheessa kun julistin urakan päättyneeksi: "äiti, pelottaaks sua kun Isosisko tulee kotiin, mitä se sanoo?"