keskiviikko 17. elokuuta 2011

yllättävää: keskiviikkoahd.

Eilinen oli pitkä päivä: koulupäivä oli lyhyt ja ylivirittyneet lapset kykenemättömiä ryhtymään yhtään mihinkään. Päivää lyhentääkseni virkkasin raivoisasti ja nyt olen tietysti (tietysti!) aivan jumissa. Illalla oli verstaskriisitiedotustilaisuus, mikä ei suinkaan ainakaan parantanut yöunen laatua, ja olin vielä aamullakin ylivirittynyt, siinä kuin lapsetkin.
Ei kovin hyvä yhtälö.
Minulla kun tuo yliviritys purkautuu yleensä joko ortodoksisuutta hipovalla ruoka- tai siivoustoiminnalla. Lapsilla puolestaan nasaalilla hoilotetulla mulleioomitääntekemistä virrellä.
Lopputulos:
"mulleiooomitäääääntekemistä!"
"siivoa!"
"no en varmaan"
...ja arvannette mitä siitä seuraa.
Ei mitään hyvää ainakaan.
Varsinkaan jos joku loilottaa välisoolona renkutuksen missäonmunavain.
hmh.

Alati riemukas koulukirjojen päällystämisurakka on korkattu eilen lähestulkoon onnistuneesti yhdellä matikankirjalla. Ei yhtään ilmakuplaa.
Syystoiminnan suunnitteluun ei vielä päästy - lukujärjestykset ilmiintyvät vasta lähipäivinä.
Ja todesti tietää koulun alkaneen, kun sähköposti alkaa heti paukkua täi- ja muu varoituksia. Että voi räkä vaan niillekin, jotka eivät millään pysty kesäaikaan ruokkoamaan jälkikasvunsa päitä. Eivät ne öttiäiset nimittäin päivässä tartu, tai ainakaan sikiä. Jos siellä jotain kasvustoa on, niin on kyllä ihan omasta takaa, varmaan keväästä asti versonnut siellä. (ja rumasana niille, jotka sen tartuttavat nyt koko kouluun!) (grrrrrr!)

Verstaselämään olen tietysti aivan puutunut: harmittaa tällainen yleinen lötsäily, ja se, ettei kukaan pysty täsmentämään mikä oikein onkaan minun roolini tässä organisaatiossa. Yhtenä hetkenä ollaan niin yhtäköyttä-yhdistystä ja seuraavana voisin survoa itseni liinavaatekaappiin, eikä kukaan huomaisi mitään. Päättäisivät nyt.

No, jos nyt hakemalla hakee jotain positiivista, niin
Pikkusisko oli tyytyväinen ekaluokan ekaan päivään. Vaikkei saanutkaan vielä aapista.
Isosisko oli tyytyväinen uuteen opettajaansa. Vaikka se käskikin pesemään kädet, käsidesi ei riittänyt.
Isoveli oli tyytyväinen muuten vain. Koska hän nyt vain on sellainen.
Minä olen melkein tehnyt kaiken sen, mitä tälle päivälle olen verstaalla suunnitellut tekeväni. Sillä olen ahkera.
Aurinko paistaa, ilma on kuulas.
Ja noin yleisesti ottaen elämä on (enimmäkseen) ihan mukavaa.

Kostoksi yhteiskunnalle aion jatkaa virkkaamista (vaihtoehtoisesti kutomista) niin kauan, että saan jännetuppitulehduksen tai jotain.
Siitäs saatte, lällällää!

3 kommenttia:

  1. Mulla alkoi myös kirjojen päällystysurakka, kaksi aapista, yksi matikankirja ja kolme reissuvihkoa. Ja lähes täydellistä jälkeä, muutamat kuprut vain koristivat yhtä reissaria.
    T: Iina

    VastaaPoista
  2. Kirjojen päällystys... En tullut tuotakaan ollenkaan ajatelleeksi. Onneksi tyttö on eskarissa vasta, ehdin asennoitumaan :) Nyt alkaa kirkastumaan miksi äitini oli niin kiitollinen kun päällystelin veljienikin kirjat (suurelta osin, en kaikkia) joskus aikoinaan...

    Virkkaaminen on kyllä jumittavaa. Ja tärkeää mielenterveydelle. Esitelläänkö tässä blogissa lopputuloksia?

    VastaaPoista
  3. kirjojen päällystäminen...(huokaus!) ei ole aivan minun lajini.
    Mutta mikä kupruiluissa menetetään, se korvataan kekseliäillä koristeilla... minulla on tapana laittaa kirjojen kansiin muovin alle kekseliäitä ja humoristisia nimilappuja. Isoveljen joku vihko päällystyi viime vuonna vanhan akkarin kansilla, esim.

    virkkaamisen lopputuloksen esittelyistä en tiedä, katsotaan saanko kameran käteeni ja kuvan aikaan.
    Kiitos virkkailun, mielenterveys voi hyvin. Hartiaseutu ei niinkään.

    VastaaPoista