äititurhaumaa?

Voi hyvät hyttyset, miten aamun blogikierroksellani ihan hermostuin rouva Kepposen erinomaisesta merkinnästä!
Se, mihin takerruin, oli sama asia joka rouvaakin pöyristytti: että kunnon äidin pitää rynnistää täyttä kiitolaukkaa hakemaan jälkikasvunsa pois pahasta päivähoitojärjestelmästä suorinta tietä, kulkematta lähtöruudun kautta.
Jossain määrin hyväksyn oletusarvoisesti sen, että kunnon äiti ei esim. koukkaa pubin kautta ennen päiväkodille ilmiintymistään, mutta jos sievästi tulee kaupan kautta ja asemoi ostoksensa niin, että päällimäisenä kassista pilkistää kurkku, porkkana ja lehtisalaatti, ei pitäisi kenelläkään olla mitään nokankoputtamista.

Ei voi kenellekään lapselle olla hyödyksi se, että äiti riepoo käsivarresta kauppaan ostoksille ja tulee se jokakertainen kina karkki- tai leluhyllyllä ja molemmilla on tuhannen nälkä ja hiki ja lapsella tärkeää asiaa, mitä äiti ei kuule kun sen päässä soi vaan lihamakaronilaatikon resepti (kyllä varmalla tulee siihen jotain muutakin kuin makaronia? mitä?). Ja sitten lapsi saa itkupotkuraivarin ja molemmat ovat vielä hikisempiä ja äiti ostaa lakupatukan ja marmattaa koko ajan ja lihamakaronilaatikosta jää puuttumaan jotain (mutta mitä?) niin että on pakko mennä vielä uudestaankin kauppaan ja ostaa einesmaksalaatikko. (mihin ihmeeseen se makaronilaatikko unohtui?)

Tunnustan ihan heti suoraselkäisesti ja ylpeästi, että niinä aikoina kun lapseni vielä olivat päivähoidon asiakkaita, saatoin jopa käydä kotona laittamassa ruuan aluilleen (huom! terveellinen ruoka!) ennen kun rynnistin päiväkodille.
Useammin kuin kerran saatoin tulla kaupan kautta (huom. ostosten asettelu!)
Eikä tässä vielä kaikki.
Tosi lyhyinä työpäivinä saatoimme hraHakkaraisen kanssa tehdä treffit kaupungille ja istua kahvilassa (huom! ei kuitenkaan pubissa!) siemailemassa lattea (huom! ei olutta!) ja juttelemassa kuten sivistyneet aikuiset.
Eikä edes tässäkään vielä kaikki.
Vein kaksi vanhinta osa-aikalapsiksi päiväkotiin kun Pikkusisko oli vauvana kotona.

Jostain syystä olen alusta asti - siitä huolimatta että vastustan päiväkoteja - luottanut niin suuresti lapsiani hoitaneiden päiväkotien toimintaan ja henkilökuntaan, että olen arvellut heidän kykenevän hoitamaan pikku kullannuppujani sen ylimääräisen vartin joka minulta kuluu joko kaupassa, ruuanlaitossa tai latten siemailussa.

Olen aina vain enemmän sitä mieltä, että aikamme naiseutta leimaa aivan liiallinen epävarmuus.
Olemme epävarmoja mittareista joita vasten peilaamme itseämme, ja käsitämme kaiken jotenkin väärin. "Läsnäoleva äiti" ei tarkoita sitä, että on joka hetki hengittämässä lapsen niskaan, vaan jotain ihan muuta.
Ja on vissi ero siinä onko lapsi keskipisteessä vaiko keskipisteenä.

Kyllä - olen ylinipo, hysteerinen ja kontrolloiva - mutta olen myös tietoinen siitä.
Olen tietoinen myös siitä tosiasiasta että sekä päivähoito- että koulujärjestelmä ovat kohtuullisen toimivia, eikä minun tarvitse ylinipota, hysterisoida ja kontrolloida siellä. Riittää kun teen sitä kotona. Siitä hetkestä, kun olen työntänyt lapsen järjestelmän kynnyksen yli, olen luottanut siihen että järjestelmä tekee parhaansa, ja että lapsi joko ui tai uppoaa.
Ei se siitä vartista miksikään muutu. Eikä äiti-lapsisuhde ole siinä vielä mitenkään katkolla - jos äiti vaikka käykin kaupoilla ihan yksin. Tai - kuten rouva Kepponen - koukkaa kotokautta hakemaan pulkan ennen päiväkodille rynnistämistä: kyllä minäkin mieluummin istuisin pulkassa kotimatkalla kuin taivaltaisin polviin asti yltävässä loskassa. (eli itse asiassa rouva Kepponen pitäisi näillä perusteilla ilman muuta valita vuoden parhaaksi äidiksi.) (minut on useaan otteeseen valittu vuoden hirviöäidiksi, koska pakotan lapseni lajittelemaan sukkia, mutta se ei kuulu tähän kirjoitukseen)

Sitä paitsi, inhoan (ihan oikeasti) ostoksilla käymistä lasten kanssa. Se on hikistä ja hidasta. Varsinkin jos matkassa on Pikkusisko, jonka pitää "ostaa" ruokaa kaikille lemmikeilleen. Joudumme siis normaalien maito-liha-kasvistiskien lisäksi kiertämään sellaiset harvinaisemmat osastot kuin heinäpaalit ja kengurunruoka.