keskiviikko 23. marraskuuta 2011

joutilaisuus

itsestä paljastuu joutilaina iltoina merkillisiä asioita.
Eilen oli joutilaisuus, koska Pikkusiskon viulutunti oli siirretty, Isosiskon sanataide jäi kurkkukivun jalkoihin, eikä omassa elämässä ollut yhtään kokousta, tapaamista tai mitään muutakaan hektistä.

Paljastui mm.
- osaan edelleen leipoa sämpylöitä. Ei unhoitu viikossa tai kahdessa se taito. Onneksi.

- osaan edelleen ratkoa naapurinlasten kännykkäkriisejä. Ei ollenkaan ensimmäistä kertaa ovemme takana seistä törötti Isosiskon entinen luokkakaveri ja ihmetteli, että minne on kännykkä mahtanut joutua. Luuri löytyi aikanaan harrastuskyytiajossa olleen auton takapenkiltä. Onneksi.

- osaan virkata pikuille turvavaljaat. Kauhukolmikko on lähdössä viikonlopuksi leireilemään. Pikkusisko nukkuu yönsä Pikkutiikerin, Pikkunallen, Tupsun ja Isän Paidan kanssa. Leiriyöpyminen on aiheuttanut eksistentiaaliahdistusta, koska Pikut ovat riehakkaita ja kovia pomppimaan ja menemään piiloon. Entäs jos pikut katoavat leirikeskuksen uumeniin ihan kertakaikkisesti? Miten nukkuminen sitten sujuu? Pikkutiikeri varsinkin voi hyvinkin lähteä leirikeskukselle seikkailemaan, sitten ei voi enää ikinä nukkua kotona.
Istahdin sohvaan kääntelemään Pikkuja ja onnistuin nykertämään niille turvavaljaat, joilla ne saatiin kytkettyä kiinni Isän Paitaan. Se on ainakin isompi ja paikallaanpysyvämpi kuin Pikut. (Pikkutiikeri on se, joka rymyää päiväkodissa, menee piiloon koululaukkuun ja käskee tehdä hulipumpeleita milloin vain.) (ja kun Pikkusisko ja Pikkutiikeri lähtevät yhdessä matkaan, on siitä oksat pois ja hulipumpelit tilalle). Olisin ottanut kuvan, mutta Pikut lähtivät turvavaljaissaan hillittömälle karuselliajelulle ja vuorikiipeilyyn. Heti.

Sen sijaan en osaa
- pelata yhtä aikaa Mastermindia ja Scrabblea. Olenkin aina ollut sitä mieltä, että keskittymiskyvyssäni on jotain pahasti pielessä.

Pakotin lapset yhteiseen peli-iltaan kun kerrankin oli aikaa (paitsi vain hraH:lla oli kokous). Eivät päässeet yhteisymmärrykseen pelistä, joten pelasimme kahta.
Pikkusisko, jota henk.koht. pidän himppasen verran singahtelevaisena tyyppinä, singahteli sujuvasti kahden pelin välillä. Minä en. (en pysty edes pitämään mielessäni, mikä siinä mastermindissa tarkoittaa mitäkin: että onko oikea väri oikeassa paikassa vai kuinka. Onneksi oli Pikkusisko, joka teki koodin ja avusti sen ratkomisessa.)
Keksimme aika hienoja sanoja, ja olimme kovasti harmissamme, kun kaninkakasta jäi puuttumaan yksi koo. Illan päätteeksi Isoveli löysi pistevoittajasanan, muistaakseni sfbamalishta, joka minulle kerrotun mukaan on liskoeläin. Pyysin Isoveljeä käyttämään sanaa lauseessa, ja sain vastauksen välittömästi: "sfbamalishta juoksee aavikolla nopeasti"
Ja jos nyt joku yrittää kuuklettaa mokomaa sanaa, niin anti olla. Guugle ei ole ajan tasalla, eikä vikipedia tiedä ihan kaikkea. Meidän sanakirjassa oli. (voi kyllä olla että se sana oli joku muu. Mastermindissa oli juuri samaan aikaan ratkaisun hetket käsillä. Olen melko varma, että siinä liskossa oli myös cee. ja gee. Eikun gee olikin lainattu gekkoon, joka oli pinottu kanikak:sta ylöspäin)

2 kommenttia:

  1. Hyvä tietää et kaikki taidot ei parissa viikossa unohdu. Ja kiva et sullakin joskus on joutilaisuutta. Ei siltä usein vaikuta.
    Onko Mastermind vielä olemassa? rakastin sitä lapsena. Nyt luulen etten enää kykenis keskittymään ja ajattelemaan yhtä pontevasti. Ja en todellakaan jaksais opettaa sitä lapsilleni. Ehkä esikolle...

    VastaaPoista
  2. pinkki: oikein itseänikin ällistyttää, miten vähän sitä joutilasta on. Kun toisaalta tuntuu siltä, etten muuta teekään kuin vetelehdi. Mutta en silti ole iltaisin kotona.

    Meillä on mastermindista joku suhteellisen uusi versio, joka on muuten hieno, mutta värisokealle aivan mahdoton peli. Kouluikäisinä nuo ovat siitä innostuneet, koska se on "salapoliisipeli" (?)

    -m-

    VastaaPoista