keskiviikossa

sataa rämmäleitä.
Tekee mieli mököttää, mutta en mökötä.

HraHakkaraisella on viikonloppuna työkeikka pääkaupunkiseudulla. Saan kuulemma lähteä mukaan. Lasten mielestä olisi vielä parempi, jos me olisimme muissa maisemissa vähän pidempäänkin, esim. Italiassa ja vaikka viikon.
Ei hullumpi idea.
HraHakkarainen alkoi välittömästi suunnitella kesänavajaismatkaa jonnekin kauaspois.
Osaisinkohan istua jossain kahvilassa vain olemassa?
Tarvitsenkohan mustakantisen muistikirjan sitä varten?
Mitä siihen kirjoittaisin?

*
Mietin kaikenlaisia elämän rajallisuudesta nakkisoppaan.
Eilinen oli tiivistahtinen työ- ja harrastuspäivä. Koko aparaatti meni illalla jumiin: ei auttanut kipugeeli, ei venyttely eikä särkylääke. Vieläkin juilii.
Työrintamalla on tänään ollut jo hiljaisempaa, meni jumiin tuo elektroninen aparaatti. Siihen(kään) ei tehonnut kipugeeli, venyttely eikä särkylääke.
Ajattelin, että taidamme olla niissä vuosissa, jolloin elämän rajallisuus alkaa konkretisoitua. Ja sitten ajattelin, että taidan tehdä nakkisoppaa ruuaksi. Ja sitten sellaista, mihin tulee riisiä ja kaalia ja katkarapuja, joku vierasmaalainen nimi sillä oli.
*

Ihan oikeasti.
Aina ajattelen, että haluan vain olla.
Kaikessa rauhassa.
Jo nyt kauhistaa ajatus, että pitäisi saada kokonainen päivä kulumaan vain olemiseen. Melkein mieluummin jäisin kotiin raivaamaan niitä sotkulääviä tai aakkostamaan kirjahyllyä. Vaikka sitten en kumminkaan aakkostaisi, kiukuttelisin vain, ja menisi hukkaan koko hyvä vapaapäivä. Ensin olisin aakkostamatta ja sitten potisin siitä huonoa omaatuntoa.
Niin on ihmisen mieli oudosti kiero.

Ihan varmasti en osaa istua kahvilassa lukemassa edes yhtä lukua.