matkustusneuroosit

iltapäivällä pitäisi laahautua Helsinkiin.
En vieläkään osaa asennoitua oikein: voisin lähteä käsilaukulla, hammasharja takin taskussa. Silti käsi hamuaa vanhasta tottumuksesta vaippakassia ja varapaitaa.

Isoveli oli aikoinaan todellinen puklamestareiden kuningas - ja jatkoi sitä lahjakkaasti kehittelemällä matkapahoinvoinnin. Muutaman kertakaikkisen unohtumattoman kokemuksen jälkeen opin kantamaan mukanani vara-, varavara- ja varavaravaravaatteita.

HraHakkaraisen sisko muutti maailmalle kun Isoveli oli muutaman kuukauden ikäinen. Oli lämmin kesäinen päivä ja olimme kaikki anoppilassa viettämässä haikeansuloista viimeistä iltaa.
Isoveli oli puklannut minut läpimäräksi.
Istuin parvekkeella vauva sylissäni ja yritin olla koskematta itseeni.
Lemusin happamelle käyneelle ja auringossa kuumenneelle maidolle. Edes koirat eivät halunneet olla samassa huoneessa kanssani.
Nyt minä voin lähteä maailmalle ihan noin vain. Ilman lapsia ja varavaravaatteita!
Ja Isoveljellä on äänenmurros.

Kauhukolmikko on ominut pakkaus- ja varavaateneuroosini täydessä laajuudessaan. Mummin luo - peräti sadan metrin päähän kotiovelta - lähdettäessä on pakattava mukaan täydet reput.
Mummin luona yöpymisessä on kaksi kohokohtaa.
Pakkaaminen.
Ja se että siellä katsotaan koko ajan.

Kaikkein parasta on kehittää neuroosi kulkuneuvosta. Menisinkö junalla vai bussilla?
Juna voi hyytyä pakkaseen ja lumituiskuun.
Bussi voi ajaa ojaan.
Bussissa on jotenkin tyynempää, mutta junassa voi ostaa minibistrokärrymyynnistä jotain.

Eikä minulla ole yhtään sellaista kirjaa jonka haluaisin ottaa mukaan.