neuvotteluja

menin perjantaina vahingossa tyttöjen huoneeseen.
Sain hepulin.
Aiheutin epää, kriisejä ja luultavasti elinikäisiä traumoja vaatimalla että huone(et) on saatava koulukuntoon ennen loman loppumista. Kohtuuttomin kaikista kohtuuttomista vaatimuksistani on se, joka koskee roinan määrän vähentämistä.
Riitelimme.

Tein ehdotuksen: en koko tammikuun aikana sano sanaakaan siivoamisesta, mutta en myöskään etsi yhtään mitään. Ilmoitin, että heti kun lause alkaa: "äiti, missä on mun...", menen sohvalle istumaan ja pistän laput korville.
Pikkusisko olisi suostunut, isot halusivat miettimisaikaa.

Lauantaina isot tekivät vastaehdotuksen: meillä olisi taulukko (niin kuin kavereilla), johon saisi pisteitä eri kotitöistä ja sitten pisteillä saisi jotain etuja. Vessanpesusta kaksi, huoneesta yhden.
Minä kysyin, että käykö tässä sitten niin, että vessa hinkataan kolmeen kertaan joka päivä, mutta huoneisiin ei kajoa kukaan? Ja saanko minä pisteitä siitä, että teen itsestään selviä asioita, kuten nyt vaikka ruokaa? Mitä minä ansaitsen pisteilläni?
Kolmikko osoittautui sanavalmiiksi neuvotteluryhmäksi.
Voisi olla vähän niin kuin leveleitä, että ensin huone, sitten eteisen imurointi ja viimeisenä himoittu vessanpesu.
Piirsin kolme pyramidia, joiden pohjana on aimo annos huoneen siivousta, keskiosassa maltillinen määrä yhteisten tilojen imurointia ja huipulla palkintona muutama kerta vessansiivousta (?!); työsopimusneuvottelut ovat jumiutuneet palkkiosta vääntämisen vaiheeseen. Mitä saa palkinnoksi kun lista on täysi?

Sunnuntai-iltana eteeni iskeytynyt tosielämä paljasti minun hävinneen neuvotteluissa, ja rankasti.
Sohva ei pahemminkaan minun ahterini jäljiltä lämmennyt, sen sijaan harrastin hyötyliikuntaa otsikolla "äiti, missä on mun.../äiti, mä en löydä...." (ylös sohvasta, polvia nostellen sisään läävään, tavaroita nostellen etsintää, takaisin sohvaan - da capo, ei al fineä)
En tietenkään malttanut olla sanomatta sitä ääneen, ja sain taas aikaiseksi epää, kaaosta, kriisejä ja itkua.

Näen jo nyt, miten tämä päättyy.
Yhteenkään listaan ei kerry yhtään rastia. Tai ehkä yksi.
Ja kohta minä raivoan lastenhuoneissa yhden ihan kelvollisen päivän, jonka olisin voinut käyttää myös olemalla hyväntuulinen. Raivoamisestani saavutettu hyöty, siisteys ja ilmavuus tuhoutuu olemisen sietämättömään kaaokseen muutamassa minuutissa ("mä en edes muistanut, että meillä on tällainenkin peli/lelu/kirja!")

Samalla linjalla yritin ehdottaa hraHakkaraiselle, että hankkiutuisimme eroon turhasta. Vaikkapa kirjoista, niin että saisimme olohuoneeseen vähän lisää tilaa. Voisimme tiivistää kirjahyllyä sen verran, että kaikki luettava mahtuisi Isoveljen huoneessa olevaan isoon kirjahyllyyn.
Pyhäinhäväistys.

*
Olen suunnattoman ylpeä kauhukolmikon neuvottelutaidoista ja -kyvyistä.
Mutta häpeän suunnattomasti sitä tarpeettoman roinan määrää, josta emme kykene hankkiutumaan eroon.