elokuva-angst

huomenissa minihiihtoloma: poissa verstaalta torstain ja perjantain. Jei ja miniaalto sille ~ !

*
Pinkki tuolla edellisessä postauksessa kyseli paastokysymyksen.
En yleensä ole tuolla paastonajalla niin kovasti hehkuttanut - se on minulle jollain tavalla niin henkilökohtainen asia. Varsinkin kun joka vuosi ensin odotan paastonaikaa kuin joulua ja sitten minussa herää tosi teinikapinallinen: "minä en ainakaan halua, en pysty, en jaksa, en osaa"- hetimullekaikkitänne, ja vain jos se on kivaa.
Tänä vuonna ajattelin paastota komparatiivein: enemmän kasviksia, vähemmän lihaa (sitäkin lähinnä vain nuorisolle), vähemmän sokeria. Enemmän keskittymistä ja läsnäoloa, itsensä kehittämistä. Yksinkertaisuutta?
Haluaisin sanoa, että nyt olen sokeriton vege. Mutta en uskalla.

*
Pikkusiskon hartaista toiveista huolimatta emme menneet eilen uimaan.
Lapset puolestaan eivät halunneet ainakaan lähteä kirjastoon tai mitään muutakaan.
Päädyimme hraHakkaraisen kanssa kaikkein oivallisimpaan pedakoomilliseen ratkaisuun, eli jätimme kimulit Mamma Mian vahdittaviksi ja lähdimme itse itsekkäästi kirjastolle.

Tyttöjen tämänhetkinen elokuvasuosikki poikii aina vähintään yhden illan verran epävireistä uilutusta ja vauhdikkaita tanssiesityksiä pitkin ja poikin kartanoamme - ja vaikka elokuva onkin ihan leppoisa ja kesäinen, en vain kertakaikkiaan jaksa sitä.

Minulla on elokuviin kohdistuva adhd. En muista, milloin olisin viimeksi katsonut yhtään kokonaista elokuvaa. Elokuvien katsominen parisuhdelaatuaikana on täysin poissuljettu vaihtoehto, jos nyt edes löytäisimme sellaisen elokuvan, josta molemmat olisimme kiinnostuneita.
HraHakkaraisen mielestä mikään ei ole hienompaa kuin eurooppalainen - mahdollisesti Almodovar - elokuva. Minun mielestäni ne ovat ihmiskunnan suurimpia vitsauksia, joista ohi menevät ainoastaan vanhat suomifilmit. Niistä sentään olemme yhtä mieltä, emmekä katso niitä. Kaipa sekin on jonkinlaista elokuvakokemusten yhteistä jakamista?

Pelkkä ajatus elokuvien katsomisesta tekee minut tällä hetkellä hermostuneeksi. Ärtyisäksikin.
Olen kerännyt hyllyyn rivikaupalla sellaisia elokuvia, joita haluaisin katsoa yhdessä lasten kanssa, mutta en vain pysty.

Nyt olemme menossa loppuviikosta kaikki yhdessä katsomaan uusinta Risto Räppääjää, ja vaikka olenkin likipitäen fani, joudun silti vähän psyykkaamaan itseäni. (tarkemmin ajatellen viimeisin kokonaan katsomani elokuva on luultavasti edellinen Risto Räppääjä.) (telkkarista /dvd:ltä tulevien elokuvien aikana käyn kumminkin aina touhuamassa välillä jotain muuta. Vaikka kuinka yritettäisiin pitää koko perheen yhteinen leffatuokio, en vain pysty.) (kyllä niin on ihmisellä vaikeaa)

**

En oikein vieläkään tahdo uskoa sitä, että kauhukolmikko noin voittopuolisesti suoriutuu itsenäisestä kotioleilusta.
Kun tulimme takaisin, oli 1/3 käynyt iltapesulla, 2/3 oli iltapalalla ja asiat olivat muutenkin reilassa.
Loppuilta oli epävireistä uilutusta ja tanssiesityksiä, kuten ounastelinkin - ja ilta päättyi siihen, että Pikkusiskon jalat piti kääriä kylmiin kääreisiin, kun jalkoja kuumotti niin tanssishown jäljiltä.