vaatimus: kolmipäiväinen viikonloppu

asiaa pitkällisesti harkittuani ja pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että viikonlopun pitäisi olla kolmipäiväinen. Tai ainakin kaksijapuolipäiväinen.
Ensimmäisenä päivänä täytyy hoitaa kaikenlaisia juoksevia asioita.
Toisena päivänä seurustellaan.
Kolmantena päivänä kuuluisi saada olla pyjamassa ja vanua niin paljon että on ihan vanunut.
Tai vaihtoehtoisesti kehittää itseään niin, että olisi kehittynyt.
Kaikkein mieluiten molempia, niin että olisi vanutuskehittynyt. Tai kehitysvanunut.

Tämän osoittamiseksi alla esimerkkiviikonloppu, josta puuttuu yksi päivä. Kiistatta.
Ensimmäinen päivä
Heräsin ihan liian aikaisin. Kymmenen minuuttia ennen arkiherätyskelloa, koska yksi lapsista oli vessassa. Ja kun hän on vessassa, hän leikkii. (kaikki ne tietysti leikkivät, mutta tällä lapsella on kolisevat leikit, jotka käsittävät korujen sovittamista, käsipeilejä ja äidin tavaroiden tutkailemista)
Yritin nukkua. En pystynyt.
Nousin.
Luin lehteä.
Lapsi luki kirjaa.
Meillä oli leppoisaa.
Muutkin heräsivät, paitsi herraHakkarainen. Lapset pyhittivät vapaa-aamua katsomalla lastenohjelmia (pyhä kaksituntinen), minä söin aamiaista ja luin kirjaa.
Rupesin laittamaan ruokaa. Viikonlopun uusin tavoiteaikataulu on käyttää noin tunti ruuanlaittoon: sain aikaiseksi paistin, kermaperunoita, kasviksia ja rahkatäytteistä kalaa. Ja leivän. Varsinaiseen ruuanlaittoon kului se tunti, ruuat pärjäsivät uunissa oikein mainiosti itsekseen, joten lopun ajan käytin virkkaamiseen tai johonkin muuhun levottomaan sijaistoimintoon.
Söimme.
Yksi lapsista lähti teatteriin. Kaksi lapsista lähti läheiseen ostoskeskukseen shoppailemaan. Tiukkojen ukaasien ja rahapussiratsian jälkeen.
Minä lähdin kaupunkiin ulkoiluttamaan tyynyäni. Sain vuosi sitten huolehtivaiselta ja huolestuneelta puolisoltani ihanan avaruustyynyn, joka onkin salakavalasti maanantaipäivän malli. Siinä on vika. Ulkoilutin tyynyni ensin avaruustyynykauppaan, joka ei voinut auttaa ja sitten vähittäisliikkeeseen, joka oli hyvin avulias ja julmalla tavalla ryösti tyynyni. Se lähetettiin avaruustyynytehtaalle tarkempiin tutkimuksiin.
Vajosin kriisiin. Ilman tyynyä on nukkuminen tukalaa.
Menin kirjastoon lohduttamaan itseäni. Löysin kirjoja lapsille, mutta en itselleni.
Kirjastosta menin toiseen kauppaan lohduttamaan itseäni kun en löytänyt lukemista. Kuuntelin kuinka konsulentti esitteli juomasuihkautuslaitetta. Innostuin hetkellisesti.
Menin kotiin.
En lukenut, en virkannut, enkä mitään muutakaan.
Ruokin lapset.
HraH päätti ulkoiluttaa minut. Ulkoilimme.
Lönötimme telkkarin edessä lopun iltaa. Kirjattomuus- ja tyynyttömyyskriisissä menin nukkumaan.

Seuraava päivä.Heräsin taas kamalan aikaisin. Samasta syystä kuin ensimmäisenä päivänä.
Tein aamulla samat jutut.
Paitsi että rupesin kamalan aikaisin leipomaan, koska vihdoin ja viimein olimme kutsuneet vieraita juhlistamaan Pikkusiskon syntymäpäiviä (8v 1 kk)  (parempi myöhään kuin ei ollenkaan)
Leivoin vimmaisesti.
Olin ilkeä ja ikävä ihminen ja pakotin muut tekemään läksyjä ja siivoamaan. Urputin kaikesta tyhmästä, kuten esim. sukista lattioilla. Tai roskista. Ihan turhanaikaista.
Söimme. Pikkusisko ei millään malttanut odottaa vieraita.
Kuudesta kutsutusta pikkutytöstä kaksi tuli paikalle, toinen heistä kipeänä. Yksi ei ilmoittanut tulostaan ollenkaan. (sivujuonne: Pikkusiskon kavereiden vanhemmat ovat todellisia ahd.-aiheuttajia. Viime joulun alla tytöt pitivät tonttukutsut kavereilleen, ja tämän yhden lapsen isä ei kertakaikkiaan meinannut millään lähteä ulos. Hän jututti hraH:ta varmaan puoli tuntia, kurkisteli joka puolelle, mm. parvekkeelle, ihaili pannunalusiamme ja oli koko ajan tiellä. Lopulta kirjaimellisesti työnsin hänet ovesta ulos ja sanoin, että nämä ovat tyttöjen kutsut, isät pois! Toinen perhe taas on sellainen, että jos kutsuu yhden lapsen, äiti lähettää koko lauman kaupan päälle. Tai loukkaantuu verisesti, jos muut lapset eivät saakaan tulla. Että jos on laskenut viisi vierasta, niin pitää tämän perheen kohdalla laskea aina +ylimääräiset lapset. Näistä Pikkusiskon kuudesta kutsutusta puolet olivat tätä seuruetta...)
Tytöt hihittivät.
Sukulaiset tulivat. Oli hauskaa ja rattoisaa.
Lapset söivät koko ajan. Varsinkin Pikkusisko.
Vieraat lähtivät ja muutuin takaisin ikäväksi ihmiseksi. Pakotin lapset pesulle, repun pakkaukseen ja huoneiden siistimiseen. Taas. Vaikka juuri oli siivottu.
Olin itseeni tyytyväinen ja turskea.
Lönötimme taas telkkarin edessä, paitsi että ryhdistäydin. Joimme konjakkia ja vietimme parisuhdelaatuaikaa.
Menin taas nukkumaan kirjattomuus- ja tyynyttömyyskriisissä.

Tämä aamu.Olisin nukkununut vaikka kuinka pitkään.
En olisi halunnut pukeutua työvaatteisiin.
Olisin halunnut istua kaikessa rauhassa lukemassa lehteä.
Koko viikonloppuna:
- Emme ehtineet pitää leffailtaa
- en ehtinyt ulkoilla kunnolla.
- En ole lukenut oikeastaan ollenkaan.
- Olisin halunnut syödä muhevan sunnuntaipäivällisen.
- En ehtinyt shoppailla niissä kaupoissa joissa olisin halunnut.
- En ehtinyt, jaksanut enkä halunnut kehittää itseäni henkisesti millään tavoin.
- Ei kulttuuririentoja, eikä mitään muutakaan ylevöittävää.
- En ehtinyt enkä halunnut mennä aamiaisen jälkeen takaisin sänkyyn lueskelemaan (koska kirjattomuus- ja tyynyttömyys!).
- En ehtinyt asennoitua tulevaan työviikkoon ollenkaan ja muutenkin aika meni ihan liian äkkiä.

Niin että ihan selvästi olisin tarvinnut viedä yhden päivän itseni toteuttamiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Kyllä niin väitän että kolmipäiväinen viikonloppu olisi avain työhyvinvoinnin lisääntymiseen ja yleisen mielihyvän räjähdysmäiseen kasvuun.

Ja nyt sitten pitää paarustaa tätä työuraa ties vaikka kuinka monta päivää seuraavaan alimitoitettuun viikonloppuun.