huuhdevedessä

Eipä ole täninen eilistä kummoisempi.
Säätila on suheroinen, ja niin on määtilakin. Yhtä matkaa aamulla istuimme hraHakkaraisen kanssa bussissa, puolitorkuksissa, puhumatta.
Verstaalla UPM alkaa tokeentua kaikista mieltään järkyttäneistä kahnauksista ja yleisessä hyvänmielen turskeessa kantoi läheisestä pullapuodista ätömakeat leivokset. Söin kun oli puolipakko. Nyt olen ylisokerinen, ällöttynyt ja edelleen puolitorkuksissa.

Onko päiviä kolmenlaisia?
On sellaisia ihania, jolloin kaikki, ja varsinkin elämä, hymyilee ja on ihan käsittämättömässä flowssa.
Sitten on tällaisia puolitokkuraisia, jolloin asiat sujuvat joten kuten, mutta vähän tahmeasti ja nihkeästi.
Ja sitten on vielä niitä vihoviimeisiä, jolloin on sellainen olo kuin olisi joutunut vessanpytyn huuhdeveteen pyörimään. On vähän ärtyisä ja ylivirittyneen kiireinen eikä oikein mikään tunnu sujuvan.

Eilinen oli ensin tahmea ja muuttui loppupäivästä ihan silkaksi huuhdevedeksi.
Menin uimaan, ja se oli toisaalta hyvä ja flow. Lämmin vesi otti turvalliseen pehmeään syliinsä, uinti kulki ja ajatukset rullasivat. Saunaan en ehtinyt rauhassa rentoutumaan, kun meidän hraH:n kanssa piti taas jo olla seuraavassa paikassa, ja siitä alkoi pirstaleinen tohinakiire. Oli iltakokous ja vaikka siellä saimmekin syliteltäväksemme ihanan pienen ja kovasti kuolaisia pusuja jakelevan ihmisenalun, olin silti kireä ja kiireinen kun pääsin kotiin. Yritin rauhoitella itseäni virkkaamalla etten ärtsyilisi nuorisolle, joka ei mitenkään ollut kyennyt edes iltapalalle ilman hallitsevaa läsnäoloani. Pikkusiskokin - joka yleensä on nälkäinen viideltä, viimeistään kuudelta - väitti kirkkain silmin vielä kahdeksalta, että ei ole nälkä eikä väsy.

Yritän kovasti opetella että elämä on tempoilevaa. Että onni, onnellisuus tai edes mielentyyneys ei ole mitään, joka kerralla saavutetaan ja jossa sitten autuaana koko loppuelämä lillitään, vaan että elämä ylipäätään tempoilee.
Perusvire tämän tempoilun alla voi hyvinkin olla sees, tyyni ja onnekas, mutta pintakerros tempoilee ja kuohuu. Kuten se pahuksen huuhdevesi.
Niin oli eilenkin. Kaikki oli - ja on- ihan hyvin ja onnekasta ja mukavaa, mutta oma fengshuini tai mikälie biorytmini nyt vain sattui olemaan vessanpyttymäisellä tuulella ja tempoili mennessään.

Illan hämärtyessä rauhoituin hiljalleen.
Söin vadelmia ja jogurttia verkalleen ja maistellen. Keskittyneesti.
Hengitin.
Annoin television hälistä omiaan.
Mihinkään auvoiseen onnentilaan en päässyt, mutta olin sentään pinnalla. Poissa huuhdeveden pyörteestä.

Mielenkiinnolla odotan tämän päivän lopputulemaa. Mahdollisuus onneen ja auvoon tai huuhdeveteen ovat kertakaikkisen fifti-siksti.
Ei auta muu kuin hypätä sekaan.