eräänlainen robinsonadi

päässä pörisee stressi. Ja vatsassa kans.
En nuku öisin.
Ja sen lisäksi on jokakuisen ahd.-angstin aika. Kuvittelenko vain, vai tuleeko se kerta kerralta pahemmaksi? Tuntuu siltä, kuin hetkenä minä hyvänsä rakoilisin pieniksi palasiksi.
Kaiken muun hyvän lisäksi on keskiviikko, joka on (kuten kaikki tiedämme) se päivä, jolloin työmaalla ei voi saada mitään aikaan.

Valvon (taas) yökaudet ja kuuntelen Seitsemää veljestä hienosta podistani. Olen kuunnellut sen tämän talven aikana ainakin viiteen kertaan kokonaan. Hyvä yö on sellainen, etten kuule alusta loppuun edes yhtä kokonaista jaksoa. Huono yö on sellainen että kuuntelen ainakin neljä jaksoa, ja löydän jokaisesta aiemmin kuulumattomia kohtia. Parasta on, kun herää aamulla nappi korvassa ja huomaa että on nukkunut.

Tykkään Juhanista ja Eerosta. En tykkää Simeonista. Tykkään tosi paljon Kiven suorasanaisesta kuvailusta, mutta en tykkää niistä kohdista, joissa joku veljeksistä kertoo tarinan.
Olen sitä mieltä, että teosta pitäisi vähän toimittaa, esim. voisi karsia pari veljestä pois. (Aapo ja Tuomas?) Ja sitten olen vielä sitä mieltä, että sen aikajänne on jotenkin omituinen. Kun alussa ne ovat 17-25 vuotiaita ja Impivaarassa kuluu yli kymmenen vuotta ja kirjan lopussa niillä on jo suunnilleen kouluikäisiä lapsia, niin Juhanin täytyy kirjan loppuun mennessä olla ainakin nelikymppinen, eli vanha ukko. Mitä ihmeen peliä se Venla oikein on pitänyt? Senkin täytyy siellä loppupuolella olla jo vähintään kolmekymppinen? Ja mitä peliä ne ovat yhdessä pitäneet? Hmh.
Kai joku minua fiksumpi kirjallisuudentutkija on tätäkin pohtinut.
Jukka Parkkisen ihanan Rupu-enon sanoin totean että "seitsemän veljestäkin on eräänlainen robinsonadi".

Jos muuten jollain on nurkissaan joutilas Parkkisen Suvi Kinos-trilogian eka osa Suvi Kinoksen seitsemän enoa, niin olen valmis lunastamaan sen omakseni. Se on minun ja Isoveljen ehdottomia suosikkeja. Meillä on ollut oma, mutta se on joutunut kadotukseen - luultavasti unohtunut hotelliin Kreetalle. Olen myös kiinnostunut trilogiasta kokonaisuudessaan!

Kinos-trilogia on hauska!
Se vaan on niin hauska!
En saa siitä kyllältäni; olen lukenut sen ensimmäisen kerran joskus hamaina opiskeluvuosinani ja nykyään luen sen suunnilleen kerran vuodessa kokonaan.
Nauramme ja ähkymme sitä yhdessä Isoveljen kanssa, heittelemme sitaatteja puolin ja toisin ja kunnioitamme Rupu- ja Simo-enojen tutkimustyötä parhaan kykymme mukaan.
Yritän tietysti olla vakuuttava aikuinen ja sanoa sellaisia suuria sanoja kuin intertekstuaalisuus ja postmoderni ja muuta sentapaista, mutta oikeasti vain hihitän ja hyrskyn.

*
Minun piti oikeastaan kirjoittaa avioliitosta ja sen kestosta ja häälahjoista, mutta tästäkin tuli nyt sitten eräänlainen robinsonadi.