perjantai 4. toukokuuta 2012

remppa-angst, taas vaihteeksi

Pidin eilen remppalouhoksettoman päivän.
Täydensin pastakeittiön kaappeja, pyykkäsin Isosiskon esiintymisvarusteet viikonlopun tanssitapahtumaa varten, suunnittelin eväitä samaiselle reissulle, en siivonnut, pohdin Pikkusiskon lauantaipäivän kohtaloa, järjestelin hänelle oleskelupaikan, suunnittelin viikon syömiset, yritin olla ajattelematta yhtään mitään, täsmäytin kalenterit kevätaikatauluhin, päätin etten syö salajemmaan piilotettua suklaatia vaan että se on todella pahan päivän varalle, pohdin juoksulenkkiä mutten mennyt, komentelin lapsia.
Iltaa kohden remppa-angst hiukan hellitti.

Suurin haaste on remppaheikin löytäminen: sellaisen jolla olisi aikaa ja joka olisi kohtalaisen luotettava, aikatauluistaan kiinni pitävä ja joka puhuu meidän kieltämme. Siis sellaista kieltä, jota remppataidoton ymmärtää. Niin että saadaan tarvittavat hommat hoidettua kohtalaisessa aikataulussa ja suurinpiirtein lakien ja pykälien mukaan.

Toinen suuri haaste on kaikkien innokkaiden vapaaehtoisten koordinointi: jokaisella kun tuntuu olevan oma näkemyksensä niin aikatauluista, prioriteeteistä kuin myös siitä mitä lakeihin ja pykäliin tänä päivänä kuuluu. Yksi on valmis riehumaan koska tahansa lekan kanssa missä tahansa huoneessa, toinen on sitä mieltä että kylppärin vesieristeille ei tarvitse tehdä mitään ja nämä kaksi yhdessä saivat aikaan melkoisen loven eteisen kammottavaan paneeliseinään (mistä toki rajattoman suuri kiitos!)
Minulla on yksi aikataulu: kalusteet tulevat viikolla 21.

Tässä myllerryksessä yritän hokea itselleni mantraa: ainakin siitä tulee omannäköinen.
Mikä oikeastaan on aika kaukana siitä seesteisestä eleganssista jota olen jo ehtinyt kuvitella.

3 kommenttia:

  1. Ja hankaluutta lisää se,että nimenomaan tuon miehen/naisen=mesun löytäminen on se juttu. ärkein juttu.
    Ammattitaidottomalla pölvästillä kun ei vaan tee yhtään mitään siellä remontissa, niin se menee.

    Kehen voi luottaa? Sellaisen löytyminen on lyhyellä varuulla hankalaa,sillä heillä yleensä töitäkinon ihan ziljoonasti jo pitkälle varattuna kalenterissa.

    Miksi kaikki eivät vaan voi olla hyviä ja luotettavia?
    Olisi niin paljon helpompaa.

    Onni on vapaaehtoiset! niin se menee. Jokainen käsipari,joka apuna on,helpottaa omaa hommaa.
    Toisaalta lisää sitä. On helpompi tehdä,kuin antaakäskyä- ja ohjata.
    Mielestäni.
    Mutta,tavaroiden kantaminen, purkuhommat,tapetin repiminen, se on selkeästi vapareiden hommaa se. Seinien tasoittaminen, hiominen.

    Kahvin keitto ja remppaoluiden hakeminen työmalle toimii sekin ohjattuna tekemisenä vapareille.

    Ei vaan.Muiden-kunoman väen oleminen myös työmaalla ajoittain helpottaa kummastis itä kireyttä, mikä oman porukan välillä ilmenee.Tuskastumine alkaa monesti iha pikku asioista. Aikataulut, työt,materiaalivalinnat-hankinnat,hakemiset- normi kotihommat, siinä palapelissä vaan on aikamoinen homma, ja sillä hyvä.

    (Mie vaan diibaan taas sanomatta sanaakaan)
    Oliskos lisää kuvaa antaa taas katsottavaksi???

    Muutama !!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. vintti: nyt on yksi mesu, josta on suosituksia! *huokaus* Toivottavasti sillä on myös aikaa.

    Ja sitten on yksi vapaaehtoinen, joka vähän osaa ja tietää, ja jolla on aikaa.

    Minusta kun tuon vapaaehtoiskoordinoinnin suurin haaste on se, että louhos on meitä lähellä ja me voimme mennä sinne koska vain ja vaikka vain puoleksi tunniksi kerrallaan, mutta on käsittämättömän hankalaa koordinoida työssäkäyviä ihmisiä muilta paikkakunnilta tai kaupungin toiselta laidalta niin, että saataisiin jotain järkevää aikaan.

    Kaipa tämä tästä.

    Kuvei en laita, kun ainoa muutos tällä hetkellä ovat tapetittomat seinät.
    Tai melkein tapetittomat :)

    VastaaPoista
  3. Isä on ihana <3

    vintti

    VastaaPoista