hyvä hetki ja italian alkeet

lähdin sunnuntai-iltana sauvomaan.
Ei oikein olisi hotsittanut.
Käynnistyikin takkuisesti koko lenkki: korviin soivat väärät biisit, sauvojen tassut ovat puhkikuluneet ja pururata oli liian purea, tai jotain.
Mutta niinpä vain pistelin menemään.
Ja vastasin puhelimeen. Pikkusisko. Ja kaveri - kaverin vanhemmat ovat lähdössä johonkin, että voisinko vähän katsoa perään.
Sauvoilin lisää.

Sain näkyviin tutunoloisen selän. Anoppi dementiahiihdoillaan hänkin.
Sisäistä painia itseni kanssa: viivyttelenkö vai otanko kiinni,vaihdanko reittiä? Jäänkö juttelemaan vai sauvonko ylväästi ohi?
Vastasin puhelimeen - vähän lisäaikaa. Pikkusisko. Joko kohta olen kotona?
Otin kiinni anopin. Hidastin tahtia, jäin juttelemaan. Sauvottelimme toisenkin kierroksen, poimin Pikkusiskon ja kaverin naapuripihasta, sanoin kimuleille että jäädään vielä vähäksi aikaa ulos.

Tytöt jatkoivat meidän kotipihassamme leikkiään, Isosisko tuli viereeni juttelemaan, pyrähti sitten pikkutyttöjen leikkiin mukaan.
Minä oikaisin itseni auringonlämmittämälle kalliolämpäreelle. Sellaiselle, jossa on jääkauden aikaisia uria.
Makasin siinä, kuuntelin ikiaikaisuuksien huminaa ja annoin auringon lämmittää. Viisveisasin siitä mitä uudet naapurit asiasta ajattelevat, olin vain.

Ajattelin taas kerran että askeltakaan en liiku siksi että olisin hoikempi tai lihaksikkaampi, johonkin formuun sopivampi.
Liikun että olisin terve.

*
Eilen tuli työväenopiston esite. Mietin, mitä rupeaisin opiskelemaan. Syksyllä aina kuuluu opiskella. Kyllä oli monenmoista tarjolla - menisinkö pajunsidontaan vai kahvipussiaskarteluihin? Senioreiden rokkikuoroon tai mikä ihmeen feisbuuk-kurssille? Viulun- ja kaappikellonrakennusta oli ja tormakkatahkon käyttöä (mikä ihme se on?), oli viininmaistelustakin ja piirustuskurssia äijille (kjaiks!).

Vaikka periaatteessa olen sitä mieltä, että kieliä en enää ikinä opiskele, pysähdyin hetkeksi silti italian alkeisiin.
Sitten ajattelin, että iltakurssit yhdessä hraH:n ja komisarius Montalbanon kanssa antavat kyllä ihan riittävät italian alkeet. ("pronto! Montalbano sono! Tortellini-pizza-pasta-con amore!"). Siinä tulee kätevästi usein hoidettua tuo viininmaistelukin.

Siinä muuten vinha sarja (hraH osti koko boksin niitä!). Bongailemme tuttuja maisemia - olen käynyt siinä kirkossa joka näkyy poliisiasemalle johtavan tien päässä! Jee, melkein sukua julkkikselle.
Niin heppoisesti hoidetaan kuulustelut, täysin suojavarusteetta (machoja kun ovat) syöksytään rikollisten kimppuun ja toki pitää myös muistaa Ingrid, kevytkenkäinen ruotsalainen. Sekä se outo heppu, se toimistopoliisi Catarello - mikäköhän klassisen italialaisen karnevalistisen nukketeatteriperinteen inkarnaatio se mahtaa oikein olla - ei aukea pohjoisen asukille?
Eikä yhtään harmita, kun jokainen jakso alkaa sillä, että Salvo uidakauhoo pitkin ja poikin Välimerta.