taas hyökyy uusi viikko kohti itseä.
Viikonloppuna ehdin jo kuvitella, että vihdoinkin pääsemme kiinni normaaliin elämään. Mitä se nyt sitten ikinä onkaan - tämä kesä on koostunut erisisältöisistä viikon pätkistä. Viikko sitä ja viikko tätä: on koko ajan tuntunut siltä että se normaali häämöttää jossain ihan kulman takana, melkein kädenulottuvilla.
Niinhän sitä kuvittelee.
No, viikko lisää sitä ja tätä.
*
Joka tapauksessa tämän kohta alkavan syksyn normaali on jotain ihan muuta kuin vaikkapa viime syksyn normaali - tai normaali pari vuotta sitten.
Tajusin että meidän pitää ruveta sopimaan viikonloppujen aikatauluista ja menemisistä. Muuten ollaan tilanteessa, jossa yksi lapsi sinkaisee yhtäälle ja toinen toisaalle ja keittiön ovi käy kuin saluunan heiluriovi, koko ajan on joku aloittamassa syömistä tai lopettelemassa sitä. Täytyyhän sitä - hyvänen aika - johonkin väliin mahtua sellainen hetki että me kaikki asetumme yhteisen soppakattilan ääreen!
Tuollaistahan se vähän on, mutta kummasti helpottaa jostain syystä sellainenkin, että kaikki ei ole yhtä aikaa siellä soppakattilan ääressä! Yksikin joukosta poissa on suuri helpotus =). Meillä vaikeinta on aikataulutus, kun yksi teini menee aamuseitsemäksi kesätyöpaikalle, toinen taas ei ole vielä edes yöunilla aamuneljältä (bongattu aina tietokoneelta tuohon aikaan, kun joku käy yöllä vessassa!). Niin on siinä lounas-ajat ihan ristissä keskenään...
VastaaPoistaRoz: minä vielä kipuilen näiden kasuvikäisten kanssa - haluan kaikki kotipesään ja saman kattilan ympärille. Onneksi ovat niin pieniä vielä että voin komentaa :)
VastaaPoista