arkikriisejä

juuppelis.
On taas niitä päiviä kun en tiedä mitä ja miten. Kirskuttelisinko hampaitani vai repisinkö hiuksiani vai keksisinkö jotain muuta itseruoskivaa. Vähän liikaa organisoitavaa tuolla yksityissektorilla.

Ihan esimerkinomaisesti: ensin junailin Pikkusiskon viulutunnin aikataulun ja kuljetukset ja koko lauman ruokinnan tänään kun olen itse muualla.
Sitten uudelleenorganisoin sen kun tuli muutos.
Ja sitten uudelleenuudelleenorganisoin sen kun tuli toinen muutos.
Nyt en enää tiedä kuka on tulossa ja menossa ja mihin.

Epäilen että lopputuloksena Pikkusisko on puheenjohtajana vanhempainyhdistyksen kokouksessa, minä leikkimässä pihalla ja HraH jonottaa orpona viulun kanssa ja odottaa opea joka ei tule. Tai jotain sinnepäin.
Ei oikeastaan ihan hullu ajatus. Mielelläni voisin vähän pihalla leikkiä. Vaikka keinua tukka hulmuten.

Ainakin jos voisin sillä välttää tuon vanhempainyhdistyksen. Yritin sitä nätisti työntää jonkun toisen ongelmakenttään, mutta olen ihan liian kiltti. Epäilen että pj-nakki napsahtaa taas kerran suoraan ohimooni.

*

Lähdin eilen töistä kotiin (mikä uutinen!). Siinä kävellessäni alkoi kuulua kauhea honkotus yläilmoista.
Koko taivas oli täynnä hanhia jotka pieninä auroina suunnistivat merelle, huutelivat toinen toisilleen. Sellaisia vajaan parinkymmenen hanhen laumoja oli varmaan kymmeniä.
Tuli halju olo: syksy on todesti täällä.

Pääskyset onneksi häipyvät niin huomaamattomasti. Yhtäkkiä niitä vain ei ole. Ihan samalla tavalla ne vain keväällä ilmestyvät: yhtäkkiä ilma on täynnä kirkunaa, ja vasta silloin huomaa miten orpo ja hiljainen talvi on ollut.

*
Eilen törmäsin myös perinteiseen jokavuotiseen housukriisiin. Paitsi että nyt on pakko hankkia vähintään kahdet pukineet: arkeen ja juhlaan. Mikä ei totisesti ole yhtään helpompaa. Vaan kahdesti tai kolmesti vaikeampaa.
Olen vuosikaudet erilaisiin juhlatilaisuuksiin soluttautunut oman siskoni vanhoihin juhlahousuihin, mutta nyt on kohdattava vääjäämätön totuus ja tunnustettava, että ne ovat kauhtuneet. Niistä on ihan mustuus kadonnut. Ja juhla myös. Alennan ne kohta arkihousuiksi.

Oikein tarkkaan katselin kaikkia vastaantulevia naisia, vaikka kuinka erimallisia ja mittaisia ja ihan kaikilla niillä oli jotain alaosastonsa verhona, useimmilla housut ja niistä useimmat olivat farkut.
Että mistä kummasta ne oikein löytävät ne kun minä en?

Jos joskus vahingossa satun muistamaan mikä on lahkeenmitta ja mikä vyötärön, enkä ota päinvastoin ja yritä työntää vyötäröä lahkeeseen, niin on siinä kuitenkin jotain pielessä eikä mahdu ahter.
Ja jos nyt ahteri sattuu istumaan, niin ihan varmasti on vyötäisillä jotain pielessä.
Ja on kuulkaa ihan sadasti vaikeampaa löytää semmoista oikeinhyvin istuvaa juhla-alaosaa.

Yhdet vähän sinnepäin löysin, mutta olivat liian kalliit. Olisin maksanut enempikin kyllä, mutta eivät ne niin hyvin istuneet. Niiden housujen istuvuus oli semmoista neljän-viidenkympin luokkaa. Että jos maksaa yli sen, niin kyllä sitten pitää istua kanssa kunnolla.

On kyllä semmoinenkin ongelma, mikä kuulemma on positiivinen ongelma, että luulen olevani isompi. Vähän löytyi parempia kun otin kokoa pienempiä, mutta kyllä niin en usko että kaksi kokoa. Ei varmasti niin. Kumminkaan en uskalla niitä pieniä ostaa, jos yhtäkkiä vaikka suurenen. Kasvunvaraa pitää olla. (vaikka täysin epäloogisesti kyllä loukkaannuin kun sain kerran lahjaksi kuusi numeroa liian suuria vaateksia)

Mutta olen siis löytänyt yhdet hätätilassa hyvät juhlahousut, jotka ovat liian kalliit.
Ja sitten yhdet aika hyvät farkut, mutta en muista että mistä ne löysin ja mikä malli, niin että nyt pitää aloittaa se sovitusrumba taas alusta.
Ei hyvä yhtään. Ja molemmilla on kiire.

Sitä paitsi, en enää muista, mikä oli niiden melkein hyvien juhlahousujen merkki ja malli.
Voi apua!