ihan tavallinen maanantai

olin taas niin ylen pedakoomillisella tuulella: Isosisko laski murtolukulaskuja samalla kun laitoin ruokaa.
"tarviiko dinosaurustutkijat murtolukuja?"
Minähän riemastuin: piirsin paperille niiden tylsien piirakkaympröiden tilalle honkkeloita dinosauruksia "aina ei varmaan löydä kokonaista luurankoa, voi löytää pelkkiä osia" ja kas! jo tulivat matikan tehtävät laskettua: kolme kaksi kolmasosaa dinosaurusta miinus yksi yksi kolmasosa dinosaurus.
Lapsukainen on jo valinnut soveliaan universtaan jostain Kanadasta: "kai te sitten maksatte mun opinnot?"

Isoveli puolestaan halusi pohtia filosofisia: "jos niinku puhutaan että on elämisen arvoista elämää, niin onko sit semmoista että on vaan olemassa mutta ei ELÄ?" ja "jos ihan hirveä sarjamurhaaja tekee itsemurhan, niin onko se pyyteetön hyvä teko?"
Voi apua.

Minulla oli mielessäni vain se, että olisi aika elämisen arvoista, jos nyt saisin lösähtää sohvalle ja vaikka ihan pieneksi hetkeksi vain lakata murehtimasta kaikkea sitä mitä kuitenkin murehdin.
Ja että joku voisi tehdä vaikka lievästi pyyteellisen hyvän teon puolestani ja vaihtaa kissanhiekat.

Myöhemmin illalla teimme työnjaon: HraH hoiteli filosofiat, minä kontaktoin Isoveljen kakkosjakson kirjat. ("hei tulkaa kattomaan, äiti on täällä taas lempityössään!")
Kissanhiekka hallinnoitiin yhteistyössä. Murehtimisesta päätettiin luopua toistaiseksi.
Ja sohvallekin ehdittiin lösähtää.