Lapsen itkupotkuraivarit ravintolassa

...jepujee: tällä hakulausekkeella tänne on löydetty. Kieltäydyn tunnustamasta omakseni.
Minunko lapseni muka?
Itkupotkuraivarit?
Ehei, kyllä niin täytyy Jonkun Toisen lapsista olla kyse.
Minun lapseni istuvat puhtaina ja kammattuina rusetit päässä tai kaulassa ja sivistynees-älyllisesti keskustellen ja hienostuneita ruokia - kenties ostereita - maistellen aina kun ollaan ravintolassa.

Tai sitten ne valuvat pöydän alle kuin löysä räkä. Ja tilaavat pelkkiä ranskalaisia.

No, kun nyt olen tämmöinen kaikkien alojen asiantuntija, kasvatusguru ja tiesvaikkamitä, niin villisti veikkaisin että lapsen itkupotkuraivarit ravintolassa johtuvat kolmesta toisiinsa yhteennivoutuvasta syystä:
1. hirviömäinen nälkä
2. jännitys
3. käytökseen kohdistuvat liialliset odotukset ja vanhemman pinkeys

Olen torjunut valumaefektiä ja arvatenkin myös itkupotkuraivareita niissä ravintoloissa joiden interiööriin ei kuulu liukumäkeä ja piirrustuspaperia mm.

1. Maanisella keskustelulla ja opettavaisilla selvityksillä siitä, että kun tullaan ravintolaan, tullaan nauttimaan ja seurustelemaan. Silloin kun naperot olivat itkupotkuraivari-iässä, eivät keskustelut ravintolaolosuhteissa olleet kovinkaan innoittuneita, mutta nykyisessä ikäluokassa nuorisomme kykenee joltisenkin vuorovaikutteiseen seurusteluun ja ajoittain jopa intelligenttiin debattiin ainakin kotiruokapöydässä. Kaikenlaiset kiertokyselyt ympäri pöytää ovat oivia keskustelunavauksia, joihin myös aikuisseurue voi osallistua.

2. Avokeittiöllisissä ravintoloissa olemme käyneet katselemassa kokkityöskentelyä. Tähän kimmoke tuli kokkikummisedältä.

3. Leivän mutustelu torjuu nälkää ja lapsen annoksen voi pyytää tuomaan pöytään heti kun se on valmis. Tämä ei kyllä ole kovin sivistynyttä, mutta se toisaalta ehkäisee suurempaa epäsivistyneisyyttä.

4. Pitää valita viisaasti taistelunsa: ei voi vaatia että parivuotias istuu hievahtamattoman hiljaa. Pitää miettiä, millainen käytös on vielä hyväksyttävää. Syyslomalla lukemastani kirjasta Kuinka kasvattaa bebe opin, että pitää olla selvät raamit ja niiden sisällä vapaus. Varsin järkeenkäypää.

5. Takuuvarma Pikkusiskokikka: aina voi käydä vessassa. Itkupotkuraivari-ikäisenä Pikkusisko (joka ei muistaakseni juuri koskaan saanut itkupotkuraivareita) kanavoi yleisen levottomuutensa kehittämällä suunnilleen kaksitoista pissahätää kahdentoista minuutin odotusajaksi. (muisti on muuten kummallisen armelias. En muista yhtään itkupotkuraivaria. En viitsi lukea vanhaa blogiani...)

6. Itkupotkuraivaroivan kyllä kantaisin narikkaan ja rauhoittelisin siellä. Tai sitten taantuisin itse samalle tasolle. Valitettavasti.

Tällä hetkellä nuoriso on käytöstapojen suhteen omituisen vastaanottavaisessa iässä. Opastin taannoin että syöminen aloitetaan kun isäntä /emäntä nostaa haarukkansa. Siitä pitäen on kolme kirkasta silmäparia tuijottanut päivällisellä minun haarukkaani.