yhtiökokousangst

olipa kerran (suunnilleen eilen) yhtiökokous.
Olin kolme varttia myöhässä koska olipa kerran myös vanhempainyhdistys.
Mutta voi hyvänen aika ja ei hätiä mitä ja sensellaista, koska eihän kokouksessa tunnissa oltu päästy edes ensimmäisen käsiteltävän kohdan yli.

Voi sitä pikkusieluisuuden määrää! "Jos kerran meillä niin myös teillä" /"ei meillä ainakaan" /"aina-ennen ja eikoskaan".
Asia itsessään ei ollut iso: noin suurinpiirtein oli kyse siitä, saako nyt sitten ripustella ovikransseja vaiko ei, mutta niin oli jokaisella siitä vankka mielipide.
Huutoäänestykseksi meni.

Tärkeistä asioista taas - yhtiövastikkeesta - ei keskusteltavaa löytynyt. Sananpuolikastakaan. Menköön kuinka menee.

Muutamankin tämäntyyppisen kokouksen istuneena jaksan aina ihmetellä sitä, miten vähällä vaivalla todella isot asiat saadaan solutettua läpi. Virkamiespäätöksinä, esityksen mukaisina, esittelijän mielen mukaisina.
Pikkuasioihin, pelkkiin lillukanvarsiin, jäädään aina roikkumaan.

Siitäkin kinattiin, ovatko pyöräsuojissa käyttämättömät pyörät riittävän taka-alalla.
Kukaan ei kysynyt, voisiko niille käyttämättömille pyörille osoittaa - tai peräti rakentaa - oman erillisvarastonsa. Sellaisen jossa niitä voisi säilyttää ja niin, että paljon käytössä oleville pyörille jäisi tilaa.
Lynkkaamisen pelossa en myöskään uskaltanut esittää sitä ajatusta joka on päässäni pitkään pyörinyt: voisin vaikka maksaa pyöräpaikasta: siististä, toimivasta pyöräsuojasta, jossa minulla olisi takuupaikka. Vähän niin kuin autopaikka. (koska autopaikkojen hinnastakin oli porua. Liian kalliita ovat!)

Minulle ei vieläkään selvinnyt, saako nyt sitten niitä kransseja ripustella.

Ei houkutellut Πολιτικά:an tuo kokemus.

Pidän siitä, että meidän talossa tuntuu olevan hyvä yhteishenki ja yhteisöllisyys arvossaan. En pidä siitä, että se tulee esiin räyhähenkisyytenä.

*
Olin koko loppuillan äreä ja levoton. Olen vieläkin.
Siihen päälle vielä pahemmanlaatuinen JPK - en ollut hyvää seuraa kenellekään.

*
Avaa luukku!