perjantai 1. maaliskuuta 2013

laiskaperjantai

niin pitäisi raataa taas, mutta ei yhtään raatauduta.
Ehei ja vielä mitä!
Päätin leikkiä kompuutterin ohjauspaneelilla. Nyt on kuulkaa vaihdettu taustakuvaa ja teeman väriä ja ties mitä. Niin on kummallisen näköistä.
Se on kuulkaa työturvallisuutta: mieli pysyy virkeänä ja dementia torjuuntuu, että kyllä semmoiseen kuuluu saada käyttää työaikaa. Ihan varmasti kuuluu.

*

Mietin että syntymäpäivä lähestyy vinhaa vauhtia.
Sitten mietin että monet samanikäiset näyttävät vanhemmilta kun taas minä en. Jos ei katso hiuksia.
Mietin semmoistakin että kyllä on vaikea päättää, mitä haluaisin synttärilahjaksi. (ihan kuin olisin miettinyt tätä joskus ennenkin?)
Ovat toiveet tarkentuneet. Ja parantuneet.
Muilta en halua mitään, mutta itse haluan antaa itselleni kaikenmoista koska olen niin kiva ja mukava ja urhea.

*
Ihan vakavasti mietin luopumisen tuskaa.
Että pitäisi osata päästää irti yhdestä jos toisestakin eikä velloa missään vanhoissa.
Pitäisi osata olla armollinen entiselle itselleen ja päästää irti semmoisista, mitkä huonoilla hetkillä mielessä mylleröivät.
Pitäisi osata päästää irti siitä mielikuvasta että naperot ovat vielä viisi - ne kun ovat jo paljon enemmän.
Pitäisi osata päästää irti ja antaa tilalle kasvaa uutta, kun kuitenkin näen ja aavistan että kaikkien näiden mielikuvien ja niistä luopumisen takana on jotain ihmeellisen paljon parempaa kuin se että niissä vanhoissaan ketturoi.

Minä sellaista mietin, että miten paljon vaikeampaa se on.
On ihan helppo lukea jotain elämäntapaopusta missä sanotaan, että päästä irti. Mutta kun ei sanota että miten.
Aina ne vaan palaavat samat ajatukset.

*
Ja lukemisesta tuli mieleen, että ihan älyttömän paljon ja älyttömän kivoja ja kiinnostavia kirjoja olen viime aikoina lukenut. Vierailla kielillä kaiken lisäksi.
Syytän HraH:ta joka tilasi meille Timen.
Se kytki päässäni sekaisin jotkut piuhat ja minä - fennomaaneista maanisin - olen ruvennut vierailemaan vallan kirjaston vääränkielisellä osastolla ja itsellenikin haalinut kotiin (tiukasta ostamattomuuspäätöksestä huolimatta) vieraskielistä luettavaa.

Luettuna tai työn alla (mm.):
A.J. Jacobs: My life as an Experiment
A.J. Jacobs: The Know-it-all. One man´s humble quest to become smartest person in the world.
- olen lukenut Raamatullisen vuoden suomeksi muutamaankin kertaan. Know it all kertoo kokeilusta, jossa kirjoittaja lukee läpi Encyclopaedia Britannican. My life as an experiment on sarja lyhyempiä kokeilukausia: äärimmäisen rehellisyyden kuukausi, kuukausi George Washingtonina, kuukausi vaimon armoilla...!
Hihittelen bussimatkoilla.
Isoveljeä sieppaa vietävästi, kun kielitaito ei vielä riitä.

Tyystin toisenlaista kirjallisuutta edustaa Death at Seaworld, joka tarttui matkaan kirjaston esittelytiskistä. Entistä enemmän haaveilen siitä, että ihan oikeasti pääsisin näkemään miekkavalaan sen luonnollisessa elinympäristössä. Miekkavalaissa on jotain, jota en pysty kunnolla sanallistamaan. Jotain muutakin suurta kuin pelkkä koko?
Isoveljeä totisesti sieppaa, kun kielitaito ei riitä.

Viime aikoina olen lukenut ihan konkreettisesti kamalan painavaa kirjallisuutta, varsinkin tuo miekkavalasjuttu. (miten muuten niistä voisikaan kirjoittaa kuin painavasti?).
Laiskistuneena pullamössöaikuisena tein heräteostoksen. On kuulkaa hyvä. (ja ps. tämä ei ole maksettu mainos. Ihan itse ostin, omalla rahalla.)

*
ei kyllä kuulkaa. Täytyy vissiin ihan oikeasti raataakin tänään.

2 kommenttia:

  1. Minulla on syntymäpäivä vasta syksyllä, mutta silti huomaan, että tuon tapainen luopumispohdinta on käynnissä. On kai ollut jo jonkin aikaa. Liitän sen juuri tuohon maagiseen syntymäpäivään. Jotenkin sitä pikku hiljaa koko ajan käy läpi sitä, että on saapunut jotenkin eri vaiheeseen.

    Joskus kauan aikaa sitten sitä oli tosi pitkään nuori aikuinen. Sitten oli myös tosi pitkään nuori äiti, vaikka nyt ei mitenkään erityisen nuori äidiksi ollutkaan, mutta ei vanhakaan, ja lapset olivat pieniä. Elämässä oli koko ajan suuri tulevaisuushorisontti, ja menneisyyshorisontti oli selkeästi pienempi.

    Nyt tuntuu vahvasti siltä, että on elämän keskellä. Tulevaisuushorisontti on toki edelleen suuri, mutta menneisyyshorisontti on melko lailla yhtä suuri. Jotkut hyvät asiat ovat kokonaan siellä menneisyydessä, eikä niitä voi odottaa enää tapahtuvaksi. Voi odottaa muita asiota, mutta ei enää niitä samoja.

    VastaaPoista
  2. Flora: sanoitpa hyvin! Enää ei tosiaankaan ole nuori äiti tai nuori aikuinen, on vain aikuinen - ja nimenomaan hyvin keskellä elämää.
    Kummallista mielestäni on se, että luopuminen tai irroittautuminen on omalla tavallaan kipeää, vaikka aistin että se on hyvää luopumista, eteenpäinvievää sellaista.

    VastaaPoista