maatuskatossut

valivali ja väyväy. Tämä päivä ei vain tunnu käynnistyvän, ei vaikka kuinka käynnistelee; ei auta kahvi eikä herkeämätön positiivaus.

Viimeistään siinä kohden päivä alkoi mennä ihan perustavanlaatuisesti ahterilleen, kun bussipysäkillä tajusin että väärä laukku.
Eilen illalla tuntui vielä aivan mahdottoman hyvältä idealta pakata sälät ja romppeet viikonlopun käsiveskaan, johan ne olivat siellä melkein kaikki valmiina: eväät sekaan vain. Bussipysäkillä muistin että kehvatsu, tämähän on se veska joka vetää ruodon vinoon ja niskat jumiin. Pilalla koko päivä, ihan selvästi.

*

Perjantaina tytöillä oli musiikin teoriatunti, minä lähdin vähän tyttöjen perään kävelemään kohti keskustaa. Kohtasimme teorian jälkeen bussipysäkillä, menimme hetkeksi shoppailemaan.
Huolestuin ihan kuollakseni, koska Pikkusisko - tuo ammattimainen shoppailija - ei löytänyt mitään, ei halunnut mitään, eikä sovittanutkaan kuin kolmet kengät, ja mikä pahinta: ei yksiäkään tennareita. Olin ihan varma että taudin kourissa kaadumme kitumaan, tai että ainakin Pikkusisko alkaa kitua.

Lauantaiaamuna laitoin valtavasti ruokaa, heti aamusta kampesin itseni hellan viereen ja sorvasin kaalilaatikkoa ja lihapullia ja pizzataikinaa ja leipää ja kakkua ja ajattelin omahyväisen tyytyväisenä että koko loppuviikonloppuna - ehkä jopa koko alkuviikkona - ei tarvitse hellaa lämmitellä.
Isoveli lähti peliin, HraH johonkin, tytöt pihalle ja minä kävelin taas kerran keskustaan.
Harmillisesti radiosta tuli uusintana täsmälleen sama ohjelma kuin perjantaina iltapäivällä, tuli outo dejavu kun täsmälleen samassa tienmutkassa kuuntelin täsmälleen samaa haastattelua.
Meiltä kirjastolle kävelee noin 50 minuuttia, 6178 askelta (sis. rappuset kotoa alas).
Luin yhden lehden, tulin bussilla kotiin.
Pesin pyykkiä.
Sekä Isoveljen kännykän.
Teki mieleni raivota. En raivonnut. Kuivasin kännykkää hiustenkuivaajalla Ei auttanut. Piti lähteä kännykkäostoksille. Lähdin.
Tulin uudestaan kotiin ja keittiöön. Jotenkin puolivahingossa meille on kehittymässä roskaruokaperjantain lisäksi pizzalauantai: aamulla pitää veivata pizzataikina jääkaappiin nousemaan ja illansuussa alkavat vimmatut täyttäjäis-paistajaiset. Kruunasimme illan kasvisdipillä; olin otettu kun esiteini valitsi ennemmin kukkakaalin ja dippisoosin kotisohvanmutkassa eikä hengailua kaverin kanssa.

Sunnuntaiaamuna testasin uudet paljasjalkatossuni. Kävelin pikkulenksan ja otin parit intervallit (eikös vain kuulostakin hienolta?) Jalat olivat raskaat, tossut hyvät.
Tulin kotiin lämmittelemään ruokia.
Ei ollut. Kaalilaatikosta oli jäljellä pieni surullinen nurkkaus, lihapullista vain halju pullakaksikko. Piti pikakehitellä päiväruokaa kasvuikäisille. Että se siitä lauantaiaamun urakoinnista.
Lähdimme hraH:n kanssa talkoolaisiksi yhteen tapahtumaan ja tulimme valtavan hyväntuulisiksi ja positiivisenergialatautuneiksi.

Ja nyt sitten ollaan tässä: ei lähde käyntiin.
Oli varmaan liian hyvä viikonloppu.

*

Olen jäämäisilläni koukkuun äänikirjoihin. Olen kuunnellut sitä Mielensäpahoittajaa jo muutamaankin kertaan. Viikonloppuna jaksoin vihdoin järjestellä Roope Lipastin Rajanaapurin oikeaan järjestykseen: siinä on ollut joku ajovirhe ja se on hyppinyt miten sattuu luvusta toiseen.
Siitä innoittuneena lainasin muutaman äänikirjan lisää, askartelin niitä podilleni koko viikonlopun ja varasin varmuuden vuoksi muutaman levykasan lisää.
Inhoan sitä poditoimisurakkaa, niska menee ja hermot - liian monesta levystä puuttuvat nimiketekstit ja luvut. Ja jos ne puuttuvat, levy soi podissa ihan miten sattuu, hyppää ykkösluvusta viimeiseen. Jotenkin katoavat juonenkäänteet siinä röykytyksessä.

Olen ihan kamalan huono kuuntelemaan musiikkia, ja olen potenut huonoa omaatuntoa hraH:n antaman podin epälaadukkaasta käytöstä.
Ei pitäisi. Kuuntelen harva se yö Matti Rämön polkupyöräseikkailua. (aivopesen itseäni pyöräilijäksi!)
Nyt olen löytänyt äänikirjat.

*
Isosisko kertoi aamupalalla, että heidän liikunnanopellaan on sellaiset kiikkutossut ja että sillä on ohjeistaessaan tapana keinahdella edestaas kiik-kuu-kiik-kuu.
Ajattelin että olisipa lystin näköistä, jos oppilaillakin olisi semmoiset ja ne kiikkuisivat rivissä nekin. Vähän niin kuin semmoiset maatuskamalliset vauvanlelut joita voi tökkiä kumoon ja aina ne nousevat ylös.