tiistai 19. maaliskuuta 2013

tasa-arvoa ja muuta yhteiskunnallista

Isosisko toivotteli heti aamusta hyvää tasa-arvon päivää. Hänen käsityksensä mukaan tänään isä ei saa huutaa yhtään ja lapsia pitää totella.

Isosiskon kuuloelimistön taajuuskorjaimessa on pysyvänluonteista vikaa; hänen mielestään isä aina huutaa. Minä puolestani (ehkä vika onkin minun kuuloelimissäni?) en ole ikinä kuullut hraH:n korottavan ääntään. Ikinä.
Isän alituinen huutaminen on saavuttanut perheessämme kertakaikkisen legendaarisen tason. Nuoriso-osastolla yleisesti vallitsevan käsityksen mukaan  hraH yleensä huutaa: "Italiaan, Italiaan!" ja "Forza Italia!" ja sitten kuitenkin päädytään Kreikkaan.
Kyllä niin on huonosti asiat lapsipoloisilla.
(minussa vallitsevan käsityksen mukaan sekä yleisestä äänenkorottamisesta että erityisesti italiamouhauksesta vastaan minä, eikä suinkaan hraH. Oman käsitykseni mukaan juuri minä olen saattanut joitakin kertoja jokseenkin äänekkäästi kannustaa forza Italia! siinä vaiheessa kun on lehteilty matkaesitteitä.)

HraH lupasi kuitenkin tasa-arvon päivää juhlistaakseen säädellä volyymiaan, vaikka se kuulemma onkin vaikeaa. Heti alkaa hirvittävä ärjykarjaisu poreilla sisuksissa.

Aamupalaltamme puuttuvan keskustelunohjauksen takia päädyimme kuitenkin pohtimaan tasa-arvoa noin yleis-eksistentiaalisella tasolla.
En ole ihan varma.
Tai itse asiassa nykyään olen yhä varmempi siitä, että tasa-arvo on paitsi mahdottomuus myös osin tarpeeton. (tietysti minut nyt ymmärretään väärin, tietysti!)
Paljon tärkeämpää on oikeudenmukaisuus. Ja reiluus.
Ihan kaikkien ei tarvitse saada ihan kaikkea, ihan kaikki asiat eivät ole oikeuksia.
Mutta on tärkeää että on mahdollisuuksia.

En pysty, enkä oikein tässä haluakaan näitä ajatuskuvioitani avata: liian monimutkaista. Liiaksi sellaista teoriassa - käytännössä -pohdiskelua. Kun teoriassa olen yhtä mieltä ja käytännössä toista. Mutta jotenkin vähän sinnepäin, että täydellinen tasa-arvo ei ole mahdollista eikä välttämättä edes tavoittelemisen arvoista. Miksi edes pitäisi?
hmh.

*
Perustin Lintukotoon Yhteiskunnallisten ja päivänpolttavien keskustelunaiheiden seinän. Semmoisesta olen haaveillut jo vaikka kuinka kauan.
Tällä hetkellä seinältä löytyy Maailman vesipäivän teemajuliste veden kiertokulusta.
Meinasin myöhästyä kokouksesta kun etsin niin kiivaasti sinitarraa.

8 kommenttia:

  1. En ymmärrä/käsitä väärin vaan allekirjoitan, tai siis ylenmääräisessä tasa-arvon tavoittelussa tuntuu unohtuvan se mihin sillä pyritään ja siitä tasa-arvosta tulee se itseisarvo sen sijaan että keskityttäis oikeudenmukaisuuteen ja siihen reiluuteen.

    VastaaPoista
  2. Luin kyllä sen sun muokkauksen/ lisäyksen siihen aiempaan "tasa-arvo"postaukseen. :) Vastaaminen vaan venyy - ja pahoittelen: tulen vastaamaan siihen vielä. :D

    ^ yllä olevaan kommenttiin (ja postaukseesi viitaten): Minusta tasa-arvossa on nimenomaan kyse oikeudenmukaisuudesta ja reiluudesta. En vielä ainakaan ole törmännyt muunlaiseen tasa-arvoiluun. :) Tai millaista se muunlainen sitten on? Esimerkiksi?

    VastaaPoista
  3. Poikkeama: luulen, että olemme aika pitkälle samaa mieltä - ajattelemme vain eri käsittein ja sanoin.

    Tiivistän tosi tiiviisti tämän - ja oikeastaan vääntäisin asiaa mieluummin kasvokkain tai muualla kuin blogissa - mutta siis.

    Kähvellän esimerkin blogistasi: jääkiekon.
    Olisi varmasti ehdottoman tasa-arvoista, että olisi olemassa vain sekajoukkueita, mutta se ei olisi kaikkia osallistujia kohtaan reilua ja oikeudenmukaista. Ja loppupeleissä se saattaisi jopa olla joidenkuiden unelmien tasa-arvoisen toteutumisen esteenä.
    Tärkeää siis ei ole se, että on tasa-arvoisesti sekajoukkueita, vaan että kullekin kykjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan, mahdollisimman reilusti.

    On reilua ja oikeudenmukaista että on tyttöjoukkueita ja poikajoukkueita (mutta onko se tasa-arvoista? Riippuu varmaan siitä, miten sanan ymmärtää).

    Ja on reilua ja oikeudenmukaista että kullakin on mahdollisuus kykyjensä mukaan edetä. Jos ja kun sellainen tyttö löytyy että vaikka NHL:ssä pärjää, niin sinne vain! Se on tasa-arvoa, ja silloin häneltä myös vaadittakoon tasa-arvon nimissä samaa kuin kaikilta muilta NHL-pelaajilta.

    Minulle tämä on nimenomaan tällaista teoriassa - käytännössä -pohdintaa. Tasa-arvo on käsitteenä minulle jonkinlainen korkea teoreettinen ihanne, johon ei voida (eikä ole edes tarpeen) päästä.

    Mutta käytännön tasolla ilman muuta elämän pitää olla mahdollisimman reilua ja oikeudenmukaista. Totta kai sama palkka samasta työstä! Totta kai jokaiselle kykyjensä mukaan! Ilman muuta olemme ihmisinä samanarvoisia!

    VastaaPoista
  4. No esimerkiksi tuohon jääkiekkoon: minusta pitäisi olla _mahdollisuus_ edetä uralla yksilön taitojen mukaan - ei sen mukaa mitä housuista löytyy. :) Eli on tyttöjä/ naisia, jotka varmasti pärjäisivät miesten/ poikien kanssa muodostetussa sekajoukkueessa ja minusta heidät pitäisi ottaa noihin joukkueisiin. Nykyään vastustus on asenteiissa. Toki mimmiliiga ja naisten jääkiekko harrastus ammattimielessä on paljon tuoreempi, joten miesten sm-liigan tasoisia naispelaajia ei siis ainakaan vielä olisi montaa.

    Se ei silti ole mielestäni syy estää niitä tyttöjä/ naisia etenemästä urallaan (ja etenemään ns. miesten liigaan). :) Sitä koitin hakea omalla postauksella. Tai siis se oli yksi pointtini.

    Unelmien tasa-arvo ei siis tarkoita naiskiintiöitä (vastustan niitä), vaan yksilön kykyjen rajoissa annettuja tasa-vertaisia mahdollisuuksia. Eli unohdetaan se mitä housuista löytyy ja keskitytään olennaiseen.

    "On reilua ja oikeudenmukaista että on tyttöjoukkueita ja poikajoukkueita (mutta onko se tasa-arvoista? Riippuu varmaan siitä, miten sanan ymmärtää)."

    Ja ei,. minusta oikeuden ja reiluuden nimissä ei tarvitse etenkään pienillä lapsilla olla erikseen tyttö- ja poikajoukkuieita? Miksi pitäisi? Mitä reiluutta se on, että erotellaan jo tuossa vaiheessa, kun fyysisiä eroja ei ole edes tilastollisesti nimeksikään? Keäse palvelee?

    Myöhemmin, tilastollisten erojen kasvaessa, kaksi eri sarjaa on ok, mutta silloinkin minusta sekä pojilla että tytöillä pitää olla mahdollisuus siihen kovempaan sarjaan.

    Mutta joo, samaa mieltä periaatteessa ollaan - käytännön toteuksen suhteen meillä on mielipide-eroja. :) Ja olen vahvasti sitä mieltä, että nykyisellä mallilla, jossa tytöt erotellaa jo pienestä pitäen, tytöillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia kehittyä lajissa samalla tavalla kuin poikien.

    VastaaPoista
  5. kyllä me samaa mieltä ollaan, pääosin jopa toteuttamistavan suhteen. Paitsi yhden pienen verran (ja uskallan sanoa tämän - vaikka paljastankin vähän liikaa itsestäni - työn kautta esiin tullutta) ihan kaikki tytöt eivät halua mennä poika- /sekajoukkueisiin. Osa menee sujuvasti sekajoukkueeseen, osalle sekaryhmä on nimenomaan se lajiin koukuttava juttu, mutta joillekin pikkukimuleille joukkuekavereiden sukupuoli voi olla kynnyskysymys osallistumiselle. Siksi pitää olla myös niitä yhden sukupuolen joukkueita - reiluuden nimissä; että sellainenkin voi lajiin tutustua, joka itsensä identifioi tosiprinsessaksi ja jolle pojat ovat ihan hyi ja kauh!.
    (ja vice versa, kyllä semmoisia poikiakin on, joille tytöt ovat hui ja kauh!)

    Siitä kyllä olen samaa mieltä, että sekaryhmissä kaikkinaiset taidot kehittyvät sutjakkaammin kuin yhden sukupuolen ryhmissä. (ajatellaan vaikka koulumaailmaa, ja työelämää; kyllä sekaryhmä on toimivampi!)


    Sukupuolikiintiöitä vastustan minäkin.
    Ja nimenomaan olen sitä mieltä, että mahdollisuuksia pitää olla, nimenomaan kykyjen ja taitojen mukaan.
    Sekaryhmissä kaikkia pitää kohdella samoin ja kaikilta pitää vaatia samaa. Ja minkä tahansa työryhmän pitäisi muotoutua nimenomaan kykyjen, tietojen ja taitojen, ei sukupuolen perusteella.

    **

    Eikös sitä paitsi jokunen vuosi sitten täältä Suomesta ollut joku naispelaaja NHL:ssä näytillä? Ei tainnut pärjätä, vai tuliko loukkaantumisia - en muista?

    VastaaPoista
  6. Tuohon nhl-naispelaajaan en osaa sanoa mitään. En ole kuullut enkä seurannut. :) Pitääkin puolisolta kysellä josko se tietäis asiasta jotain kun enemmän ko lajia seuraa.

    Uskon kyllä, että kaikki tytöt eivät halua mennä seka/poikajoukkueisiin ja joillekin - niin tytöille kuin pojille - sukupuoli voi olla kynnyskysymys.

    Ja JUURI SIKSI minusta on tärkeää, että kasvatuksessa niin kotona, kouluissa, päiväkodissa, harrastuksissa, mummopappoloissa kuin kyläpakoissakin kiinnitettäisiin huomiota sukupuolisensitiivisyyteen.

    Nimenomaan tuolla "rajoja rikkovalla" ja kaikki huomioon ottavalla kasvatuksella saisi hälvennettyä noita tuollaisia asenteellisia rajoja, joista joillekin muodostuu sitten esim kynnyskysymys jonkin lajin tai ammatin osalta.

    Jos tytöt ja pojat näkisivät sen toisen lapsen sukupuolen yli ja osaisivat leikkiä, keskustella ja tehdä yhdessä, niin monella lapsella kasvaminen teini-ikään ja teini-iästä aikuiseksi olisi helpompaa.

    Tässä on tämän päivän hesarissa muuten hyvä artikkeli aiheeseen liittyen:
    http://www.hs.fi/paivanlehti/28032013/elama/Sukupuoltaan+korjaava+Lauri+Punam%C3%A4ki+V%C3%A4ljemm%C3%A4t+sukupuoliroolit+s%C3%A4%C3%A4st%C3%A4isiv%C3%A4t+ihmishenki%C3%A4/a1364418520539

    ""Ei mi­nua vie­lä sil­loin häi­rin­nyt ol­la tyt­tö, sil­lä ko­to­na mi­nua tuet­tiin ja ar­vos­tet­tiin sel­lai­se­na kuin olin. Ei ol­lut on­gel­ma, et­tä olin kiin­nos­tu­nut jou­si­pys­syis­tä."

    Ylä­as­teel­le siir­tyes­sä asiat muut­tui­vat. Äk­kiä hän­tä ei enää huo­lit­tu­kaan mu­kaan poi­kien pe­lei­hin. Tyt­tö­jen ja poi­kien vä­lil­le nou­si nä­ky­mä­tön ra­ja-ai­ta. He­tan elä­mään oli­vat as­tu­neet su­ku­puo­li­roo­lit ei­kä hän enää tien­nyt, mi­ten pi­täi­si käyt­täy­tyä."

    VastaaPoista
  7. Poikkeama: lähtökohtaisesti joo ja kyllä - sekaryhmät.
    Mutta (nyt lähinnä vain liikuntaan ja urheiluun liittyen) jos lapsella on vaihtoehtona joko harrastaa lajia oman sukupuolen ryhmässä tai olla kokonaan harrastamatta, niin sitten ja sellaiseen tilanteeseen mieluummin se oman sukupuolen mukainen ryhmä. On aina heikompi vaihtoehto jos liikunta jää liikkumatta ja kiehtova laji tutustumatta - olkoon sen este sitten mikä tahansa.

    Tosin aivan pienet naperothan eivät tässä suhteessa mitään eroa teekään; lähinnä se kynnyskysymyksen hetki taitaa olla ensin noissa ensimmäisissä kouluvuosissa (onko se jonkinlainen sukupuolisen tietoisuuden heräämisen vaihe - en tiedä?) ja seuraavaksi varmaan murkkuiässä, kun nousee (piinallinen?) tietoisuus omasta kasvusta ja kehosta.

    Meidän kulmilla tasa-arvoa (vai onko se sitten sitä sukupuolisensitiivisyyttä) rakennetaan mm. kouluissa sekaliikunnantunneilla, lähikoulussa ovat muistaakseni koko alakouluajan samoilla tunneilla. Mutta fakta on, että kun kasvu alkaa, tulevat erot niin suuriksi, ettei se ole mielekästä oikein kenellekään.

    VastaaPoista
  8. Miten muuten - kun ihmisessä on kuitenkin aika vahvana tarve tehdä erilaisia me - muut -jakoja, niin millainen jako olisi "hyvä" tai helppo jako? Poliittisesti korrekti?

    VastaaPoista