Tee se heti! (ja muita vuoden projekteja)

Olen himmaillut Onnellisuusprojektin lukemisessa - se on jollain tavalla niin mukava kirja, etten millään haluaisi sen loppuvan. Ja kerrankin olen kypsä ja aikuinen, enkä käy hotkimaan herkkua kerralla.
Välipalaksi tähän tuskaan sain kirjastolta Anna Perhon Superarkea! - se on periaatteessa Onnellisuusprojektin manttelinperijä, mutta ennemminkin kokoelma hyviä ja tarmoonnuttavia ohjeita, eikä kertomus ihmisestä.

Poimin Onnellisuusprojektin 12 kohdan listalta itselleni mietittäväksi ja testattavaksi
Tee se heti!
Käyttäydy kuten haluat tuntea!
Piristy!

Kaikki ohjeita joita olen joskus noudattanut ja sitten jättänyt noudattamatta - ja joiden ihan oikeasti tiedän toimivan arjessa. (miksi hiivatissa ne sitten hiipuvat ja jäävät toteuttamatta? Miksi ihminen on niin inhimillinen?)
Samat ohjeet - ehkä vähän eri sanoin - löytyvät myös Perhon kirjasta.

Muistan kun bongasin eräiden melkoisen boheemien tuttujen seinältä tuon sloganin: Tee se heti. Arvelin, että se ehkä kuvasti heidän boheemia elämäänsä, jotakin semmoista että jos tekee mielesi mennä heittelemään vesi-ilmapalloja parvekkeelta, niin mene ja heittele (ei se kyllä varmaan sitä tarkoittanut, se oli ripustettu keittiön seinälle. Luulen että se kuitenkin tarkoitti tiskikonetta, tai jotain).
Minä  tuolloin maistelin sitä samaa slogania konservatiivisessa päässäni ja sen jälkeen toteutin sitä epämääräisen mittaisen ajanjakson, joka on jäänyt mieleeni hyvänä, produktiivisena ja organisoituneena vaiheena tuolloin muuten niin uuvuttavassa pikkulapsiarjessa.

Virkeys ja tarmokkuus lisäävät virkeyttä ja tarmokkuutta, heti tekeminen vie mennessään kaiken sellaisen tarttis-tarttis-vatvomisen.
Tämän viikonlopun hetitehtyjen saldoina mm. kevätverhot ikkunoissa, suihkuverho siistitty, muuan ongelmaksi luulemani tila järjestetty ainakin vähän paremmaksi...Mikään näistä suunnattoman suurista ja uuvuttavista urakoista ei vienyt aikaa varttia pidempään (paitsi varsin huoleton ja pakkasta uhmaava ikkunoiden pikapyyhintä) ja jokikisen urakan jälkeen säkenöin omahyväistä hyvää mieltä.

...ja kaiken lisäksi minulla on levännyt, rentoutunut ja nautiskellut olo. Ei ollenkaan sellainen että olisipa ollut vielä vähän pidempi viikonloppu.

*
Kävelylenksallani (kyllä niin olen ollut tarmokas!) mietin, miten äärettömän paljon olen pitänyt näistä erilaisista vuoden projekti -tarinoista.
A.J. Jacobsin Raamatullinen vuosi on kertakaikkinen suosikkini. Tykkään Jacobsin kirjoitustyylistä, puhumattakaan kirjan villistä ideasta. Työn alla samalta kirjailijalta Know-it-all, joka kertoo tavoitteesta lukea läpi koko Encyclopaedia Britannica (toivottavasti tuli kirjoitettua oikein). Samalta kirjailijalta olen lukenut myös Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä sekä My life as an Experiment - mikä puolestaan kertoo erilaisten teemakuukausien rytmittämästä vuodesta (kuukauteni vaimon orjana, kuukauteni kauniina naisena, ulkoistettu kuukauteni...)

Mitäs muita näitä vuoden projekteja olikaan?
Ekovuosi Manhattanilla (Colin Beavan) oli haastavaa luettavaa - ja huonoa omaatuntoa aiheuttavaa. Voiko Manhattanilla elää todella ekologisesti: käyttämättä sähköjä, turvautumatta kertakäyttökrääsään?
Voi - mutta asennetta se vaatii.
Tästä kirjasta yritän omaksua lihasvoimalla liikkumisen idean. Hissirempan jäljiltä olen ottanut tavoitteekseni tepsuttaa vähintään yhden matkan ylös ja alas joka päivä omin pikku jaloin. Ei paha.
Eväspuolta kehittelen: nykyään saan jo eväät raavittua aika hyvin kasaan, se on pelkästään säästöniksinä aivan loistava.

Unohtumaton syntymäpäivälahja kertoi sekin vuoden hankkeesta. Kirja oli mainio parisuhdeopus - pitäisiköhän oikeastaan lukea se uudestaan? (koska äiti ja isä lukevat tätä, kieltäydyn puntaroimasta tätä kirjaa yhtään enempää.)

Tällaiset vuoden projekti -hankkeet ovat kiehtovia: ihailen kaikkien kirjoittajien sitoutuneisuutta, kykyä ja halua etsiä tietoa ja elää hyvin normatiivisesti.
Kaikista niistä huokuu sitoutuneisuus ja jotenkin omituisesti sitä kautta tietty vapautuneisuus: jotenkin normit tai ohjeet - määräykset? - vapauttavat ihmisen johonkin hyvin olennaiseen.
Olisiko niin että pohjimmiltamme tarvitsemme hyvin ankaria sääntöjä, hyvin selkeää kuria ja järjestystä ollaksemme tyytyväisiä ja onnellisia? Säännöt tai rutiinit vapauttavat - voisiko olla niin?

Yritän epätoivoisesti muistella, olisinko lukenut vielä jonkun vuoden hankkeen - luultavasti?

Pystyisinkö ja haluaisinko itse toteuttaa jonkun vastaavanlaisen hankkeen?

**
ps.
oli ihan järjettömän vaikeaa pysyä viikonlopun yli erossa tietokoneesta. Mutta ihan järjettömän hyvä juttu silti: niskat ovat paremmat.
Yksi kokonainen äänikirja odottaa poditoimistaan (*huokaus*)

ps2.
ne eväät tänään (kun kerran tuolla ylempänä leuhkin eväilläni): leipä jonka välissä mozzarellaa, tomaattia ja basilikaa sekä marinoituja sipulirenkaita. Omppu. Oli herkullista, uskokaa pois!