vaikka hampaat irvessä

HraH pui eilen nyrkkiä televiissiolle.
Ei vain tuo suursäätila muutu. Tai jos muuttuu, niin kylmemmäksi ja lumisateisemmaksi.
Piti minunkin kaivella kalenteri esiin: bussikorttia on jäljellä kolme viikkoa. Olen psyykannut itseäni ainakin kuukauden päivät siihen, että sitten alkaa pyöräkausi.
Entäs jos ei alakaan?
Tule kevät, tule!

Niin olen päättänyt, että tänä vuonna opin tykkäämään pyöräilystä.
Kyllä jämpti on niin.

Muistan että yhtenä vuonna polkeilin koko  lumettoman kauden likipitäen säästä riippumatta. Sitten tapahtui jotain - mitä? Oliko se se vuosi, jolloin Isosisko vaihtoi koulua ja tarvitsi alkuvaiheessa henkistä tukea bussimatkoillaan? Siihen jäi niin lupaavasti alkanut hyötyliikunta.

Olen opetellut uudestaan suunnittelemaan työeväät, olen tutkinut millaisia määriä ja mitä oikeastaan tarvitsen että jaksan.
Siitäkin lipsuin yhtäkkiä. Eväät kuristuivat omppuun tai satunnaiseen banskuun, sitten lakkasin syömästä työpäivän aikana yhtään mitään.
Ei ollut kannatettava vaihtoehto. Olin nälästä sumea ja raivopäinen kotiintullessa ja paino nousi (?). Sitten rupesin käymään lähikahvilassa voikkariostoksilla. Oli kivaa: siellä on mukava leipomotäti. Mutta on kallista, ja vehnähöttö hikkauttaa.
Nyt sitten eväät. (tänään jogurahkaa banskulla ja mansikoilla ja reissarileipä; ajattelin kävellä töistä kotiin)

Jos tulee hankittua kuukausi- tai pidemmäskausibussimatkakortti, ei tule pyöräiltyä. Kertamaksukortiksi vaihdan tuon nykyisen. Hätätilanteisiin. Kahden tunnin vaihtoajalla ehtii kyllä yhtä ja toista.

Uuden pyöräkypärän tarvitsen. Olen käynyt muutamaa mallaamassa. Nyt tarkistin että mikä onkaan se omaan kuuppaan mukavasti muotoutuneen kypärän merkki. Semmoisen käyn vielä hankkimassa.
Lämpöiset hanskat jo ostin. Mietin, mikä mahtaa olla nykyisten ulkovaatteideni vedenkestävyys.
Ja pitäisikö olla matkamittari?
Hivelisikö se itsetuntoa, kun mittariin kertyisi kilometrejä?

Kyllä niin olen päättänyt että rupean tykkäämään pyöräilystä. Vaikka hampaat irvessä.