tiistai 7. toukokuuta 2013

pyörien päällä

tänä aamuna testasin verstasmatkan potkutellen.
Aika: meni kutakuinkin saman verran kuin perinteisesti fillaroidessa.
Hikitilanne: järisyttävä.
Syke: jumputtaa korvissa. Vieläkin.
En ole ihan varma, onko tuo värkkine työmatkoja varten. Hauskaa kyllä oli. Paitsi sillä yhdellä suoralla, jossa meinasi loppua usko. Ja puhti.
Viime hetkellä ennen kotoa lähtöä nappasin sykemittarin reppuun, kotimatkalla kerään tilastotiedot potkuttelutehoista.

Fillarointi on kevään mittaan muuttunut ihan itsestään selvyydeksi.
Pyörien päällä aikaa työmatkaan kuluu kutakuinkin saman verran kuin bussilla, ja jos korvissa on luurit ja luureissa radio tai äänikirja, on elämä kohdallaan.
Bussilla ja fillarilla työmatkaan menee puolisen tuntia, kävellessä aavistuksen yli tunnin.

Eilen kotiin tahkotessani tajusin, miksi olen ollut niin pyöräilyvastarintainen.
Minulla on aina ollut muka kiire.
Kiire, kiire, kiire - ja silloin pyörä kulkee liian hitaasti. Pitäisi mennä nopeammin, vauhdikkaammin. Hyvä kun ei ole suoni katkennut päästä.
Nyt olen yökaudet kuunnellut ihanan Matti Rämön podcastia Rengasrikkoja Saharassa. (löytyy Yle Areenasta, en viitsi linkittää, kun en tiedä että saako)
Olen opetellut hitaan etenemisen taktiikkaa. Varsinkaan ylämäissä ei kannata puskea itseään hapoille.
Minulla ei ole kiire.
Heti kun suoni päässä alkaa pullistua, olen hokenut itselleni minulla on kaikki aika maailmassa.
Mitään kamalaa ei tapahdu, vaikka olisin perillä minuutin myöhemmin. Tai kaksi. Tai vaikka kolme. Ei ole kiire.
Ei haittaa vaikka pyörän lukitsemiseen tai lastaamiseen meni hetki. Se on kuitenkin vain pieni hetki.
Kun ei ole kiire, ei haittaa vaikka ylämäessä ohitseni menee mummo nitisevällä fillarilla. Tärkeää on matka.

Mitä edes voittaisin sillä, jos perilletullessani olen hikimärkä, oksentamaisillani ja verensyöksyn partaalla?

Fantsua kun ei ole kiire.

*

Eilen jollain snookerin tauolla kanavasurffasimme travel channelin ohjelmistoihin.
Sieltä tuli joku Maailman parhaat vuoristoradat.
Rankkasivat parhaillaan ihmeellisen ämerikänmaan vuoristoratoja paremmuusjärjestykseen. Iltapesulla käynyt Isoveli pysähtyi katsomaan ja kiristi välittömästi lupauksen: "äiti, lupaatko ettei me ikinä koskaan milloinkaan mennä tuohon härveliin?"
Oli pakko hakea Isosisko - perheen huvipuistoekspertti - katsomaan kaksi viimeistä huimaa rataa. Jopa Isosiskon oli myönnettävä että hiukan teki huonoa.

Minusta tuntui siltä kuin tusina pientä kääpiötä olisi hiipinyt aivojeni reunoille ja ravistellut niitä laidalta toiselle ja hämmentänyt puisilla kapustoilla.
Pelkästään televisiota katsoessa.
uhh.

3 kommenttia:

  1. Hieno tuo uusi kulkupeli!
    Mua on mies opettanut pyöräilemään rauhallisemmin, pitää ajatella että on hollantilainen kaupunkipyöräilijä: pitää pystyä ajamaan niin että ei ole kiire ja hiki ja ettei tarvi vaihtaa erityisiä pyöräilyvaatteita (sadekelillä tietysti sadekamppeet). Ajassa häviää korkeintaan jonkun kymmenen minuuttia vaikka menisikin vain ihan rauhallisesti.
    Vaihdoin pyöränikin vähempivaihteiseen, perinteiseen naistenpyörään, jotta voin vain istua ylväänä ja nauttia maisemista :)

    VastaaPoista
  2. Moi Mari! Ihana kuulla pitkästä aikaa sinusta <3!

    Olen kuvitellut että pyöräilyhullut hollantilaiset menevät kuin viimeistä päivää - kiva kuulla, että siellä ovat arvokkaita ja tyylikkäitä.

    Nimeän siis täten pyöräilytyylini välittömästi hollantilaiseksi tyyliksi ja alan harkita opintomatkaa sinnejonnekin.

    VastaaPoista
  3. KUn pääsee ajatustensa kanssa tuohon zen pyöräilyyn, maailma onniin mallillaan.
    Kun vaan malttaa. Juuri tuo, ihan sama, vaikka on minuutin myöhemmin- jopa viisi.
    Pian opppii löytämään aamusta himassa sen ajan, jonka voi nipistää ja tarvittaessa lähteä vaikka viisi minuuttia iakaisemmin.
    Tuo fillarointi on mainio siinä,että matkalla kelaa äitijutskat ja työmaalle päästessä on duunityyppi jo päällä. Sama toisinpäin. Kun lähtee duunista, kelaa vikat duunijutskta ja pä on kotiäiti asetuksilla,kun onhimassa.
    Autoillessa on vaan surinaa ja pörinää pää kaiken aikaa täynnä.
    Väittäisin,että tuo on hyvä. Tuo pyöräily.

    Ihastuttavaa alkavaa viikkoa meinasin kirjoittaa. En kirjoita.
    hyvää tätä, sanon sen sijaan :-)

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista