viestinnän lait ovat totta!

hiljaiseloa.

En oikein tiedä, mistä natisisin tai avautuisin tai mitään.
Työ - no jaa.
Koti - enpä tiedä.
Vapaa-aika - hmh.

Muinaisella enkunopellamme oli tapana poimia koko liitutaulun täydeltä Reader's Digest. Eipä ollut kovin mukavaa jos oma hartaudella aineeseen sorvattu lause oli päätynyt sinne numeroksi yksi.

Ja näin kepoisella aasinsillalla - Valittuja Paloja viime päiviltä.

*
Pikkusiskolla on koulustressi: syksyllä uuteen kouluun.
Hän päätti vaihtaa nimeä, koska hänen kolmas nimensä on niin villi ja hyvä. Jotenkin parempi kuin virallinen kutsumanimi.
Mutta pahus vieköön, julma äiti oli jo ehtinyt ilmoittaa uuteen kouluun sen virallisen kutsumanimen.
Lisästressi: "milloin sä sit kerrot sille opelle että mun nimi oikeesti on ....?"
Kävimme tapaamassa tulevaa opea.
Pikkusisko päättikin ettei vaihda nimeä.
Sen sijaan hän vaihtaa koululaukkua.

Jee.

Tulee mieleen se muinoinen mainosslogan: image is everything.

*

Isoveli on alkanut osoittaa huolestuttavan terveitä murkunmerkkejä.
Saan nykyään vastaukseksi näääfst melkein kaikkeen.
Olen koiramaisen kiitollinen jokaisesta joosta ja jopa ehkästä.

En mitenkään suurella ilolla odota murkkuvuosia - niitähän riittää tässä laumassa lähes keskeytyksettä ja pitkään.
Mutta on ihana huomata, että ne ovat oikeasti vielä murkkuikää lähestyvinäkin aika pieniä ja omalla tavallaan suloisia (joskin hiuksianostattavan raivostuttavia).
Ilmeisesti minulla on jokin syvä sisäinen trauma varhaisteini-ikäisistä pojista ja pissistytöistä.
On suunnattoman helpottavaa huomata, että itse onkin arvovaltainen (komentelevainen) aikuinen eikä mikään säälittävä teininörtti hakemassa hyväksyntää.
Hah, siitäs saavat!

*

Kävimme eilen kirjastolla.
Tai siis, huijasin tytöt kirjastolle sillä varjolla että sen jälkeen pääsee shoppailemaan.
No, venyihän se kirjastonotkuntakin.
Löysimme Isoveljen kanssa kiehtovia kirjoja.
Reppu tuli täyteen.

Jatkoimme tyttöjen kanssa shoppailemaan.
Sain kuulla olevani kivikaudelta (en suostunut ostamaan sellaisia kankut paljastavia minishortseja) ja lisäksi jääkaudelta (en suostunut ostamaan napapaitoja; eivät ne kyllä niitä oikeasti halunnetkaan. Kunhan testasivat)
Omaa syytäni tietysti. Olen kertonut, että elin lapsuuteni maailmassa, jossa värejä ei oltu keksitty, synnyin evakkoponin selässä paetessamme hakkapeliittoja ja että jääkauden jälkeen vähän helpotti kun ei enää palellut niin paljoa. Lemmikkidinosaurukseni Pupuliini (T.Rex) oli vaaleanpunapilkullinen.
(Isoveli veti porkkanat nenään tässä vaiheessa tarinaa. Ei pitäisi kiihdyttää itseään nollasta sataan ruokapöydässä)

Eikun se shoppailu.

Monituiset vuoteni yliopistolla opettivat minulle kaikenlaista hyödyllistä, mm. Wiion viestinnän lain nro 1 ("viestintä epäonnistuu aina")
Se on muuten pelottavan totta.

Tytöt kiersivät ainakin sata kauppaa ja näpelöivät kaikenmoisia ihanuuksia ja tuli runsaudenpula.
Minä ehdotin, että josko sitten viimesenä koulupäivänä palkitsisivat itsensä hyvin tehdystä koulutyöstä, että josko vaikka siihen asti kypsyttelisivät ihanuusajatuksiaan.
Loistava idea! Tyttöjen mielestä siis.

Pikkusisko eilen: "no sit mä haluan rullalaudan. Äiti, kai se voi maksaa sata euroa? Mä niin haluan rullalaudan"
Siis mitä? Missä välissä minä ostan itselleni turhan korusetin (3,95) muuttui äiti ostaa minulle rullalaudaksi (99,95)?
Ja mikä ihmeen rullalauta?

Pikkusisko tänään: "miten sä aiot saada mut lauantaina kaupunkiin?"
"??"
"no sitä lahjaa varten, että mennään sinne kirjakauppaan ja sä ostat mulle sen topmodelin"
Isosisko: "niin ja koska sä sanot, paljonko siihen nyt on rahaa käytettävissä?"
"???"

Ilmeisesti olen huomaamattani lupautunut rahoittamaan huomattavaa shoppailukierrosta kannustimena hyvin suoritetusta koulutyöstä.
En kyllä ymmärrä missä välissä.
Ja mihin se rullalauta nyt katosi?


**
ps1.
Missä blogissa mahtoi olla aivan ihanainen idea kakkuvuokien käyttämisestä pihakiveyksen rakentamisessa?
Muistan ihan varmasti nähneeni sellaisen jossain?
Voisiko joku tunnustaa - lupasin vinkata tästä yhdelle tuttavalle, joka pähkäilee pihasuunnitelmiaan!

ps2.
kesäruokakriisi.
Tuo lauma syö meidät vararikkoon.
Tästä aiheestahan minun piti kirjoittamani, eikä mistään muusta.