ruokakriizi

Olen ihan suunnattoman käsittämättömän järjettömän kiitollinen siitä tosiasiasta että minun pieniä veropennosiani käytetään /on käytetty
a. julkiseen terveydenhuoltoon (meillä on Pikkusisko, jee!)
b. koulutusjärjestelmään (meillä on tutkinnot, jee!)
c. julkiseen liikenteeseen (pääsemme pois kotoa, jee!)
ja d. kouluruokailuun

Mihinkään muuhun niitä ei saa käyttää. (eikä niistä kyllä riitäkään)

Tällä hetkellä suurinta kiitollisuutta muassaan tuo kohta d. kouluruokailu.

Voi hyvät hyttyset miten tuo lauma syö.
Yhden lapsen tunnuslause tällä hetkellä on: "mulla on nälkä"
Toinen muotoilee saman: "mä voisin ottaa jotain pientä"
Ja kolmas puolestaan lähestyy aihetta tyylikkäämmin: "koska me oikein syödään?"

Pelkästään iltapalalla ne vetävät kevyesti kitusiinsa leivän tai ainakin puolet leivästä (tai puoli pellillistä sämpylöitä), sammiollisen jogurttia, muutaman desin mysliä ja/tai muroja (yleensä ja!), ehkä vähän banskua tai jotain muuta satunnaista hedelmää.
Puuroa jos on, tai mitä tahansa mitä on.

Ja tietysti ne kruunaavat jokaisen ateriansa PM:llä (Pieni Makea)
Arvatkaa montako pellillistä olen paistanut pikkuleipiä pelkästään tällä viikolla? Eivät ne pikkuleivät ikinä ehdi siihen kauniiseen purkkiin, mitä meillä ei ole. Ne syödään.

Tänä aamuna rakentelin omia työeväitäni ja Pikkusiskon retkipäiväeväitä.
Tajusin että pää hajoaisi, jos pitäisi joka ikinen päivä kehitellä kouluun eväät. (kiitoskiitoskiitos kouluruokailusta!)
Millä ihmeellä ne oikein ruokkisin?
Näin jo mielessäni kaksimetrisen rivin eväslaatikoita, joihin tunkisin aamu toisensa jälkeen kokonaisen leivän verran voileipiä, litratolkulla jogurttia ja pussikaupalla porkkanoita ja PM:iä. (jopa Isoveli, tuo herkkusuiden kruunaamaton kuningas arveli, ettei maapähkinävoileipä ihan riittäisi evääksi hänelle)
Tulisivatko ne edes täyteen niistä eväistä?

Sitten tulin ajatelleeksi jotain paljon pelottavampaa:
Tajusin että kohta ne ovat talon ruuissa ainakin kymmenen viikkoa.
Jääkaappimme kantokyky on yhden normaalin arkisen koulunkäyntiviikon verran. Sinne mahtuu kahdeksasta kymmeneen litraan maitoa, pari mehua ja jogurttipönikkää, viikon verran perunoita, porkkanoita ja muita kasvistarpeita, lihaksia ja sen semmoista.
Vähänkin enemmän ja se kaappi räjähtää.

Edelleen vielä pelottavampaa:
Talousbudjetti on mitoitettu normaalille koulunkäyntiarkiviikolle.

Ihan hirvittävän kammottavan pelottavaa:
Nuo ovat oikeasti todella pieniruokaisia.

Olin jo vähän huokaillut helpotuksesta kun kouluvuosi päättyy. Päästään joka-aamuisesta hutunkeitosta ja muusta.
Huttupuhetta ja toiveajattelua.
Nehän söisivät paketillisen muroja heti aamutuimaan. Ei riitä edes korotettu palkka eikä kesälomaraha.

Eksistentiaalikysymyksiä:
Onko koko maailmassa niin paljon ruokaa kuin ne kuluttavat?
Osaanko minä tehdä niin paljon erilaisia ruokia?
Osaako ylipäätään kukaan?

Eksistentiaaliratkaisuja:
Leipätaikinan määrä täytyy välittömästi tuplata ja maitopöniköitä saa juoksuttaa kaupasta alvariinsa.
PM:n kokoa pienennettävä.
Soppaa jatketaan toisena päivänä.
Keitetään velliä.

Pitäisi varmaan syöttää niille pesusieni tai joku muu täyttävä ja turpoava juttu.

*

ps.
sen lisäksi että maidon kulutus tuplaantuu, tuplaantuu myös poistopään huoltotarve.
Ostoslistalle:
vessapaperi.