saako joka maanantai toivoa, että yksi päivä vielä vapaata lisää?
Jäin viikonlopun jäljiltä pohtimaan parisuhteellisuuksia - aina ne asiat koskettavat.
Arjessa harvoin on muuta kuin arkea, mutta arkikin voi jaettuna olla hyvää, voimaannuttavaa.
Mietin tuttavia. Voiko silloin kun ei tunne koko tarinaa ravistella toista, tai vaikka niitä molempia?
Käskeä pysähtymään ja katsomaan edes hetken ajan ohi itsensä, siihen jonka kanssa on halunnut aikaansa jakaa?
Voiko täyttää tyhjää, jonka olemassaoloa ei toinen halua myöntää?
Semmoisia pohdiskelin lauantaiyönä samalla kun vavisten pelkäsin vereni pakenevan kohti kuuta.
HraH, joka koko pohdiskelun minussa käynnisti tilittämällä tuttavien tilannetta, sanoi mä tykkään siitä kun me tehdään yhdessä ja jaetaan, kyllä mä haluan sun kanssa elää vanhaks.
Minä en ole yöllä mitenkään parhaimmillani - en edes tällaisten sydäntäläikäyttävien tunnustusten jälkeen - mutta onnistuin sentään raakkumaan että eikö se tässä nyt vähän ole tarkoituskin.
Mikä rakkauden apostoli olenkaan!
Jee sille.
*
Yritin sunnuntaina kirjoittaa hupiopiskeluideni esseetä.
Joku kehvatsu oli käynyt kähveltämässä koko hienon esseeni ja jättänyt tilalle ihan silkkaa soopaa. En ymmärrä. Siitä räpellyksestä oli järki ja tieto kovasti kaukana.
Lamaannuin.
Mutta sain valmiiksi työopiskeluiden loppuraportin. Jee edes sille.
*
ps. Länsisiivessä jaettiin iloinen kreikkalainen fiasko.
Länsisiipi on kyllä oikeasti pohjoissiipi: olen mennyt sekaisin suunnattoman suuren kartanomme ilmansuunnista.
ja ps2.
tuo edellisen postauksen kuva on julkaistu päähenkilön luvalla.
Pikkusiskohan se siinä; täsmennys ihan siltä varalta että ette tienneet. (ja hänen toinen omistajansa. saatte arvata kuka.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti