tää onnea on

perjantai!

Mietin, että tätä #onnea on kyllä joskus ihan älyttömän vaikea kuvittaa.
Vai miten kuvitetaan tämmöinen episodi?

Pikkusiskolla on kaveri, Isoveli on ulkona ja Isosisko omalla kaverillaan ja hraH:kin on kavereilla, ulkona huutaa kevät ja kaikki on mukavaa ja minä mietin että mitä tekisin. Pyöräilisinkö jonnekin vai kävelisinkö jonnekin toisaalle? En oikein tiedä.
Oma sisko soittaa ja kysyy että ehdinkö laittaa hänen hiuksensa. No tokihan ehdin. Lähden bussilla kaupunkiin, käväisen kirjastolla hakemassa pari varausta ja sen jälkeen siskon verstaalle kampaajapuuhiin. Höpötellään hassuja ja omituisia ja sen työkaverit ovat mukavia ja välittömiä ja iloisia nekin ja minuakin naurattavat niiden jutut.
Sisko lähtee töihinsä ja minä en tällä kertaa jää sinne kun olen ihan röntsä mutta menenkin sinne missä on hraH eli siellä kavereiden luona. Jutellaan vielä hetki, sovitaan yhteisestä tulevasta illasta ja tullaan bussilla kotiin ja komennellaan lapsia ja ne äkisevät ärtyisästi takaisin ja yksi niistä sanoo että sä et oo enää ikinä kotona huolehtimassa meistä ja minä en pimahda enkä saa järisyttävää raivohulluusmarttyyriuskohtausta vaan näytän sille takkia jonka löysin kirpparilta.

Että onko tämmöiselle yleiselle onnelle olemassa kuvaa? Siis sille että elämä vain on niin mukavaa?

No, tulen myös melkein joka päivä hyvälle tuulelle tästä - kahdestakin syystä:

Tai miten kuvitetaan se, mikä varmasti on tämän päivän onni?
Konjakin lämmin tuoksu konserttisalien ja teattereiden lämpiöissä?
Tai kaikkein paras ääni: kun orkesteri virittää?
(joojoo, eiköhän se nyt ole jo käynyt kaikille ihan selväksi että olen joissain asioissa vähän oudohko. tiedän kyllä sen itsekin.)

Niin että miten se kuvitetaan, se viritysääni? Siitä tulee ihan älyttömän hyvä mieli, ja sen ajattelemisesta myös.

*

Kevät on parasta aikaa. Elämä sytkyilee suonissa ja maailma huutaa.
Ja minä olen hereillä.
Pitkän talven jälkeen elän niin että Elän.