eksistenssikriizi

*huok*
melkein hanskattu yksi syksyn tohinaisimmista viikoista. Ainakin toivottavasti tohinaisimmista.
Joka illalle ollut iltamenoa, kokouksia lähinnä.

*

Silmäilin illalla blogikirjoittajan opaskirjaa Blog by the book.
Kyllä oli vieras maailma.
Silloin joskus pieni ikuisuus sitten, kun kirjoituskurssin vetäjän innostamana aloitin bloggaamisen, blogit olivat paljon puhuttua kansalaisjournalismia - tai kansalaissurinalismia.
Vähemmälti kuvia ja enemmälti tekstiä, ja lifestylen nimi oli haircut.(se on semmoista kun täyttää ihmeellistä intternettiä sillä ettei ole mitään sanottavaa)
Vieläkin määrittelen itseni nimenomaan haircutin kirjoittajaksi.

Ei tullut pieneen mieleenikään miettiä imagoa tai kohderyhmää tai sponsoreita, hyvänen aika. Mahdoinko miettiä edes blogin nimeä?
Kirjoitan koska on pakko kirjoittaa. Ja nimenomaan ilman sponsoreita, koska kansalaissurinalismin kuuluu olla vapaata ja riippumatonta.
Ja mitä imagoon tulee...no, olen jotain vähän sinnepäin.

Tai siis, onko minulla imago?
silloin ennen minulla oli imago: olin bridget jonesin vastakohta, työtön kotiäiti.
Mitä ihmettä olen nyt?

Kurkistin aamulla peiliin: puolet hiuskuontalostani sojotti villisti ylöspäin ja vääntäytyi omituiselle kiharalle. Puolet oli asettunut jotakuinkin säädyllisesti, tai ainakin painovoiman suuntaisesti.
Huomasin että rakas klänninkini on alkanut osoittaa lieviä kauhtumisen merkkejä, ei enää semmoisella kuulilla tavalla niinkuin kivipesty vaan semmoisella pestyliianmonesti-tavalla.
Kurkistin veskaani, sehän on joka naisen sielun peili

sielun peili

fläpä, muistikirja, kalenteri
avaimet, telefooni, silmälasikotelo ja lompakko
kyniä, papereita eilisen seminaarin ohjelma ja handout, kuva Pikkusiskon luokan taideteoksesta
xylitolipastilleja, pähkinöitä. Salmiakkiaski lohtusyömää eilisen seminaarin ajaksi. Kismet-patukka onko se patukka? vai onko se levy? Mitä tekoa sillä on veskassani; minä en syö suklaata? Paitsi tummaa joskus harvoin

Hyvänen aika; onko minulla imago?
Kuka oikein olen?
Olen puoliksi hapsottava ja kauhtunut jostain itselleni tuntemattomasta syystä suklaalevyä mukanani kantava keski-ikäinen kolmannen sektorin osa-aikatyölääntynyt, nykymaailmanemenon ulkopuolelle putoamaisillani oleva henkilötär.
Siinä on kuulkaa teille imagoa kerrakseen.
Että repikääpä siitä, blogosfääri ja sponsorit!

Yhteistyösopimuksia nöyrimmästi odotellen, ystävällisesti teidän
haircuttaaja