verovarojen haaskuuta?

torstai. Hurraa!
Kai.

Joskus niihin aikoihin kun syksy alkoi, varasin torstaista itselleni harrastuspäivän.
Toteuma 6 torstailta:
1 kpl vanhempainiltoja
2 kpl omia potemispäiviä - ei toivoakaan harrastamisesta.
Jee.
Tänään kyllä menen konserttiin ja juon ämpärillisen punaista viintä lämpiössä.
Jos voisin valita, menisin ennen konserttia liikehtimään, mutta en uskalla koska liikunnan ja viiniämpärillisen jälkeen luultavasti häpäisisin itseni kuorsaamalla kesken hitaan osion.
Ihan menisi hukkaan kohdaltani hyvä adagio tai largo tai joku muu.

*

Ihan on mennyt hukkaan kohdaltani veroraha myös peruskoulussa.

Yritin selvittää atomin rakennetta yhdelle suloisista pulluraposkistani. Muistin että siinä on kolme juttua: positronit, elektrodit ja neutriinot. Ja muistin että siellä keskellä on itsensä kumoava sähköinen varaus. Ja sitten muistin että ne värisevät. Ja että niillä on järjestysnumero.

Joopajoo.
Todella ovat hukkaan menneet kohdallani monen sukupolven veropenningit.

Voinko palauttaa minuun haaskatun osion jonnekin?
Tai saanko samoilla rahoilla revanssin niistä asioista, jotka ovat kiehtovia (esim. atomit; hetkittäin) ja oikeasti tärkeitä (mm. kotitalous ja maantieto)?

Ei voi millään teininä tietää, mikä kypsässä iässä kiinnostaa.
Huumaannuin ihan täysin siitä tiedosta, että vedyssä on yksi ja siinä seuraavassa kaksi ja sitten tulee kolme.
Ihan älyttömän hieno juttu, miksei kukaan ole aikaisemmin sitä kertonut?
Minä luulin että ne ovat jossain löytymis-keksimisjärjestyksessä.

Maailma on jotenkin käsittämättömän hienovireinen juttu.

*

Olin eilen yhden lapsukaisen kanssa koko perheen kokonaisvaltaisessa kokonaisterveyden kokonaistarkastelussa.
Eli istuin puoli tuntia terkkarin odotushuoneessa ja täytin kaavakkeen että kaivan nenääni sopivasti ja muuta semmoista.

Minulle jää noista käynneistä aina vähän kummallinen olo.
Kuin myös vanhempainvarteista.

Juu tiedän kyllä, että se on ennaltaehkäisevää, ja ei voi tietää mikä on epänormaalia, jos ei ensin tiedä mikä on normaalia; ja kyllä, mikään ei ole niin mukavaa kuin puhua omien lapsukaisten ihmeellisyydestä.
Mutta jollain tavalla poden huonoa omaatuntoa hirvittävästä resurssien hukkaamisesta. Että käyttäkää ne vartit ja puolituntiset semmoisiin, jotka tarvitsevat sitä!

Ja jos minulla oikeasti olisi huoli jostakusta lapsukaisestani, niin kyllä ensin haluaisin puhua siitä kaksin sen vastuullisen aikuisen kanssa, en lapsen kuullen.